Turku pienentää koulujen ryhmäkokoja – palkkaa lähes kymmenen ammattilaista lisää luokkiin

Turun kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina suunnitelman siitä, miten lisäresursseja jaetaan kouluihin Turussa.

Opiskelija tekee muistiinpanoja luokkahuoneessa oppitunnin aikana.
Turku aikoo palkata luokanopettajien lisäksi koulunkäynninohjaajia ja yhden erityisopettajan. Arkistokuva. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Turun kaupunki pienentää perusopetuksen koulujen ryhmäkokoja osassa kouluista.

Turun kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina esityksen, jonka mukaan ainakin kuuteen kouluun kohdistetaan lisäresursseja, jotta ryhmäkokoja saadaan pienennettyä.

Nämä koulut ovat Nummenpakan koulu, Hannuniitun koulu, Pansion koulu, Wäinö Aaltosen koulu, Ilpoisten koulu ja Luostarivuoren koulu. Pohjois-Turussa Jäkärlän, Yli-Maarian ja Paattisten alueella suunnitelma tarkentuu sitten, kun virkahenkilöstö tietää oppilaiden määrän.

Nummenpakan koulun lisäresurssia perustellaan sillä, että yli puolet koulun oppilaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. Yläkoulun puolelle palkataan koulunkäynninohjaajia suurten ryhmien tukemiseen. Nummenpakan alakouluun palkataan kaksi koulunkäynnin ohjaajaa suurten ryhmien tukemiseen.

Hannunniitun kouluun ja Ilpoisten kouluun palkataan molempiin yksi luokanopettaja lisää. Pansion kouluun ja Luostarivuoren yläkouluun palkataan molempiin yksi luokanopettaja lisää resurssiopettajaksi.

Wäinö Aaltosen koulussa taas A2-kieltä eli ruotsia lukevien määrä kasvaa ja Turku suunnittelee resursseja kouluun ryhmän pienentämiseksi esimerkiksi oppituntien ajaksi.

Valtuusto päätti jo tämän vuoden talousarviossaan kohdentaa miljoona euroa perusopetuksen palvelualueelle ryhmäkokojen pienentämiseen lukuvuoden 2026–2027 aikana. Summa jakaantuu syyslukukaudelle 500 000 euroa ja kevätlukukaudelle 500 000 euroa. Nyt päätettiin kaupunginhallituksen osalta niiden kohdentamisesta tarkemmin.

Kaupunginhallituksen päätökseen sisältyy ehtolauseke, jonka mukaan suunnitelma voi tarkentua tai muuttua alueellisten tarpeiden mukaan.

Kaikkiaan määrärahalla saadaan palkattua ensi lukuvuodeksi neljä luokanopettajaa, viisi koulunkäynninohjaajaa ja yksi erityisopettaja.