Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo tukevansa ajatusta naamiointikiellon kiristämisestä mielenosoituksissa.
– Mielestäni olisi oikein, että naamioituneena ei Suomessa mieltä osoiteta. Jos ei omilla kasvoillaan pysty mieltä osoittamaan, niin sitten on ehkä parempi olla osoittamatta.
Orpo totesi olevansa asiasta yhtä mieltä sisäministeri Mari Rantasen (ps.) kanssa, joka vaati naamioitumisen kieltämistä julkisilla paikoilla kommentoidessaan vapun tapahtumia Tampereella.
Poliisi selvittää vappukulkueen tapahtumia Tampereella viime perjantaina.
Ylen perjantaina kuvaamalla videolla näkyy, miten useita Sinimustan liikkeen kulkueeseen osallistuneita henkilöitä hyökkäsi väkivaltaisesti vastamielenosoittajan kimppuun perjantaina Tampereen Hämeenkadulla. Tekijät olivat peittäneet kasvonsa, mikä on vaikeuttanut tutkintaa.
– On erityisen raukkamaista ja tuomittavaa, että naamioituneet miehet käyvät mieltään osoittaneen naisen kimppuun ja pahoinpidellään. Sitä ei voi hyväksyä eikä ymmärtää, Orpo sanoi tapahtuneesta.
Orpo sanoi, että pahoinpitelyn kohteena ollut nainen on toiminut rohkeasti tullessaan kasvoillaan julkisuuteen.
Tapahtumat on pääministerin mukaan selvitettävä tarkoin Tampereen viranomaisten kanssa.
– Katsoa, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta tällaista ei olisi päässyt tapahtumaan.
Nykyistä naamioitumiskieltoa kiristettäisiin
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) linjasi maanantaina viestipalvelu X:ssä, että kasvot peittävä naamioituminen julkisilla paikoilla ja julkisissa tiloissa olisi kiellettävä.
Rantasen mukaan perussuomalaiset on valmis edistämään asiaa jo tällä hallituskaudella. Pääministeri Orpo sanoi tiistaina, ettei näe kiellon edistämiselle esteitä jos tällä hallituskaudella, jos se on aikataulullisesti mahdollista toteuttaa.
Rantasen vaatimusta voi pitää vielä Orpon linjausta tiukempana, koska hän puhuu naamioitumisen kieltämisestä ylipäätään julkisilla paikoilla, kun pääministeri puhui naamioitumiskiellosta mielenosoituksissa.
Laiton naamioituminen kielletään jo tällä hetkellä Suomen rikoslaissa. Poliisi voi kuitenkin kieltää naamioitumisen vain tilanteissa, jossa naamioituneella on ilmeisenä tarkoituksena ryhtyä käyttämään väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta.