Sinun puuttuminen ei pilaa tämän hetken onnea.
Roosa Pelto-Arvo kirjassa Kotimaani on Mikä-Mikä-Maa - 1000 päivää basehyppyleskenä
Onnettomuus tapahtui 2023 Italiassa kirkkaana kesäkuisena keskiviikkona. Roosa Pelto-Arvo oli vaeltanut yhdessä puolisonsa kanssa Piz da Lech -vuoren huipulle ja sää oli hyvä. Puoliso valmistautui base-hyppyynsä liitopuvulla ja Pelto-Arvo palasi polkua pitkin laskeutumispaikalle.
Kaikki oli niin kuin pitikin, paitsi että kaikki meni pieleen.
Dolomiittien vuoret muistetaan kauneudestaan, mutta Pelto-Arvolle ne ovat ikuisesti myös surun paikka. Puoliso lensi vain 40 sekuntia ennen kuin törmäsi vuorenrinteeseen ja kuoli.
Seuraavat 1000 päivää Roosa Pelto-Arvo piti päiväkirjaa. Nyt hän on kirjoittanut kokemuksensa myös kirjaksi.
Keho muistaa kaiken
Kirjassaan Kotimaani on Mikä-Mikä-Maa - 1000 päivää basehyppyleskenä Roosa Pelto-Arvo, 34, kuvaa, kuinka alkuvaiheen shokki oli musertava tavalla, jota kukaan ulkopuolinen ei voi täysin ymmärtää.
Hän toimi robottimaisesti, hoiti vain käytännön asiat. Trauma aiheutti sekä kehossa että mielessä voimakkaita reaktioita. Leposyke nousi kriisin alkuvaiheessa normaalista 42:sta 80:een ja takaumat olivat jatkuvia.
Selviytyminen oli aktiivista työtä: kriisiapua, psykoterapiaa, EMDR-traumaterapiaa eli silmänliiketerapiaa, päiväkirjan kirjoittamista.
Keskeistä oli, että Pelto-Arvo ei paennut surua tai traumaattisia muistoja, vaan kohtasi ne tietoisesti, vaikka se oli tuskallista.
– Voin nyt sitoa suruviitan lanteille ja jopa tanssia sen kanssa, kun aiemmin se peitti koko kehon, Pelto-Arvo kuvaa kirjassaan.
Merkittävä käännekohta hänelle oli tapahtuneen hyväksyminen: kun ei enää jossitellut. Kirjassaan hän kirjoittaa puolisolleen: ”Sinun puuttuminen ei pilaa tämän hetken onnea.”
Kotiin pilvien yläpuolelle
Extreme-lajit ja etenkin laskuvarjohyppääminen vei aikoinaan Roosa Pelto-Arvon sydämen. Hän kuvaa hyppäämistä kuin saapuisi kotiin.
– Kun hypätään porukalla ja luotat henkesi toisen ihmisen käsiin, se luo erittäin vahvan siteen, Roosa Pelto-Arvo kuvaa.
Roosa Pelto-Arvon muu urheilullinen kirjo on laaja: laitesukellusta, kiipeilyä ja vapaalaskua.
Vaikka hän haluaa tällä hetkellä harrastaa eri lajeja ilon ja hyvinvoinnin vuoksi, on hän myös osallistunut kilpailuihin. Viime kesänä Pelto-Arvo osallistui extreme-urheilutapahtuman kisaan Vossakrigariin Norjassa ja sijoittui vaativassa esteratatehtävässä kolmanneksi.
Nuorempana hän pelasi pitkään myös salibandyä korkeimmilla sarjatasoilla.
– Vanhempieni kannustus ja innostus siihen, että me lapset saatiin kasvaa tosi monipuolisiksi liikkujiksi, on ollut tosi tärkeä asia oman elämäni kannalta.
Puolison kuoleman jälkeen Pelto-Arvo jatkoi laskuvarjohyppäämistä. Se oli tapa olla lähellä sitä maailmaa, jonka he olivat puolison kanssa jakaneet.
Hän halusi myös tuntea itsensä eläväksi.
Miksi kukaan hyppäisi vuorelta?
Roosa Pelto-Arvo on pohtinut kirjassaan myös, miksi ihmiset hakeutuvat extreme-lajien pariin. Hän teki kirjan kirjoittamisen aikaan kyselytutkimuksen laskuvarjo- ja base-hyppääjille ja tutki aihetta myös silloisissa psykologian opinnoissaan.
Kirjassaan Pelto-Arvo esittelee tutkimustuloksia, jotka osoittavat extreme-harrastajia motivoivan muun muassa autonomian ja yhteenkuuluvuuden tunteet, sekä luonto. Flow-tila, se ainutlaatuinen hetki, jolloin kaikki muu katoaa, on keskeinen osa motivaatiota.
Extreme-lajeissa on etuoikeus päästä näkemään maailmasta jotain harvinaisempaa.
– On uskomatonta, miten kauniita ja ihmeellisiä asioita voikaan olla pilvien päällä tai meren pohjassa. Ne tuntuvat unenomaisilta kokemuksilta. Kuin pääsisi kokemaan, miltä linnuista tai Peter Panista tuntuu tai mitä merenneitojen vedenalaiseen aarremaailmaan kätkeytyykään, Pelto-Arvo kuvailee kirjassaan.
Itsetuhoisia sekopäitä?
Roosa Pelto-Arvo kertoo lukeneensa myös netin kommenttipalstoja, joissa onnettomuuksien yhteydessä tuomitaan harrastajia.
– Tuntemani base-hyppääjät ovat kaikkea muuta kuin itsetuhoisia. He ovat täynnä elämää ja elämänhalua, hän kirjoittaa kirjassaan.
Hän on halunnut tuoda esille kirjassaan kuitenkin myös lajien varjopuolia. Extreme-lajeja voi käyttää myös tunteista pakenemiseen.
– Kuka tahansa ihminen voi ajautua riippuvuuksiin tai löytää pakokeinoja tunteilleen extreme-lajien ulkopuolellakin, hän muistuttaa.
Extreme-lajien aloittamisen ja erityisesti kuolemasi jälkeen olen alkanut arvioida ja tiedostaa riskejä eri tavalla. Jos näitä asioita haluaa tehdä ja harrastaa, ei tarvitse olla tyhmänrohkea.
Nykyään Pelto-Arvo määrittelee rohkeuden tietoiseksi valinnaksi. Rohkea ihminen toimii, vaikka häntä pelottaa.
– Me voidaan pelätä niin monia asioita, että meitä sattuu tai satutetaan ihmissuhteessa, voidaan pelätä elämänmuutoksia.
Hyppyperhe otti kiinni
Roosa Pelto-Arvolle vertaistuki extreme-harrastajien parissa oli kriisin keskellä erittäin tärkeää. Korkean riskin lajeissa menetyksiä tulee eteen väistämättä, ja niitä oli yhteisössä ollut aikaisemminkin.
– Valtava rakkaus ja lämpö, mitä sain, oli uskomatonta. Puolisoni menetys oli hyppy-yhteisössä yhteinen menetys.
Myös yhteiskunnalta Pelto-Arvo sai tarvitsemaansa tukea. Kirjassaan hän toteaa: minua ei päästetty putoamaan.
– Ei voisi kiitollisempi olla siitä, että ihan sieltä Italiasta asti minua tuettiin.
Liikunta kantoi surun läpi
Pelto-Arvo näkee liikunnan tärkeänä osana suruprosessia. Liikunnan endorfiinit auttavat hieman. Suruprosessin alussa hän päätti kuitenkin vältellä maksimitreeniä.
– Vaikka asiat ovat samalla tavalla ennen ja jälkeen lenkin, ne ovat kuitenkin vähän eri tavalla.
Onnettomuudesta on kulunut kolme vuotta. Suru kulkee mukana, mutta ei enää hallitse elämää. Suru pehmenee, sitten aallot pienenevät ja lopulta oppii myös uimaan paremmin, hän kuvaa prosessia.
– Jos haluamme kunnioittaa täältä lähteneiden elämää, varsinkin näiden lajien parista lähteneiden, parasta on toteuttaa niitä meidän haaveita, Pelto-Arvo sanoo.
Pelto-Arvo työskentelee urheilupainotteisen yläkoulun liikunnanopettajana ja luennoitsijana. Hän on opiskellut myös psykologiaa. Kirjoittaminen on ollut hänelle ilmaisutapa aina.
Kirjan tekemisen motivaationa Roosa Pelto-Arvolla oli halu auttaa muita.
Tämä meni näin. Nyt elämäni jatkuu.