Merikarvialla epäillyn törkeän eläinsuojelurikoksen esitutkinta on valmistunut ja tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.
Poliisi kertoi tapauksesta ensimmäisen kerran viime vuoden alussa. Se epäilee kahden henkilön laiminlyöneen koirien hoitoa ja pitopaikan puhtautta, ja aiheuttaneen lukuisille koirille tarpeetonta kärsimystä ja kipua.
Lounais-Suomen poliisi toteaa tiedotteessaan, että kaltoinkohdeltujen eläinten määrä oli poikkeuksellisen iso. Kohteessa oli yhteensä 46 koiraa.
– Kokonaisuutta arvioiden epäilty rikos on luonteeltaan varsin julma ja säälimätön, kommentoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Aleksi Sulkko tiedotteessa.
Koirat vietiin pois pitopaikastaan ja kaksi niistä jouduttiin lopettamaan.
Poliisi kertoo epäilevänsä esitutkinnan perusteella, että epäillyt olivat harjoittaneet kasvatustoimintaa vuodesta 2019 alkaen ja koirille oli syntynyt kymmeniä pentueita.