KOUVOLA.
Kello oli noin puoli yksi yöllä, kun jääkiekon SM-liigan neljäs finaali ratkesi Kouvolassa. Tapparan Oiva Keskinen pysäytti kellon aikaan 129.54.
Hän ratkaisi SM-liigan pisimmän finaalin ja kaikkien aikojen toiseksi pisimmän ottelun.
– Tietty hyvät fiilikset, että saimme tämän katki, Keskinen tunnelmoi Yle Urheilulle.
Keskisen mukaan Tappara puhui erätaukojen ajan kopissa, miten he luottavat saavansa yhden paikan. Hän uskoo muistavansa maalin lopunikänsä.
– Kyllä tämän nyt varmasti muistaa. En ole kyllä aikaisemmin tällaisessa matsissa ollut, Keskinen hämmästelee.
Tapparalta löytyi luonnetta
Tappara hävisi kaksi ensimmäistä ottelua, mutta tasoitti nyt voitollaan sarjan 2–2:een.
Keskinen näkee, että joukkueen karvauspeli on parantunut ensimmäisiin peleihin verrattuna. Tappara on myös uskaltanut pysyä riistojen jälkeen kiekossa ja väsyttää KooKoon pelaajia.
– Kyllä joukkueesta luonnetta löytyy. Osoitimme sen kolmospelissä ja tänään, mutta matka on vielä kesken, Keskinen muistutti.
Merkittävä ottelu
Keskisen maaliin erinomaisen esityön tehnyt Kristian Tanus oli ottelun jälkeen luonnollisesti hyvillä mielin.
Tanus muistutti, että neljännellä finaalilla oli paljon merkitystä jatkon kannalta. Sarja on nyt tasan.
– Se on pääasia, Tanus tuumi.
Finaali tarjosi draamaa, sillä KooKoo oli jo ehtinyt juhlia ensimmäisen jatkoerän alussa voittoa Joseph Bergerin maalilla.
Suurin osa Tapparan pelaajista ehti jo koppiin, mutta joukkue haastoikin maalin paitsiona.
– Tuli pieni alkuhuuru ja menimme koppiin. Joku sanoi, että kannattaa mennä vielä takaisin. Aika äkkiä taululla näkyi, että se oli paitsio. Sitten keskityimme seuraavaan.
Tapparan pelaajista erityisesti Christian Heljangolla kesti kauan palata kaukaloon.
– Jos sauna olisi ollut täällä, niin varmaan ”Chrisu” olisi saunaankin kerennyt. Aika paljon kuulemma oli varusteita pois. Hyvä, että kerkesi takaisin. Hän oli sen jälkeen taas hyvä, Tanus kehui.
Ei syönyt mitään
Usein pitkissä maratonpeleissä koppiin tuodaan syötävää ja Tanuksen mukaan Tapparalla oli tarjolla muun muassa pitsaa ja hampurilaisia.
Niihin hän ei kuitenkaan koskenut.
– Itse asiassa en syönyt mitään. Otin muutaman kokiksen ja karkin, Tanus sanoo.
Miksi et syönyt?
– En tiedä, jätin maalinnälkää, Tanus virnisti.
Laitahyökkääjä myönsi, että jotain on nyt kuitenkin syötävä, sillä lounaasta on aikaa yli 12 tuntia.
– Ehkä tässä pikkuhiljaa kannattaa jotain ruokaa syödä, että 16 tunnin päästä jaksaa taas mennä, Tanus myöntää.
Ottelussa ehti sattua ja tapahtua kaikenlaista. Esimerkiksi avauserässä Tanus osui maalin edessä KooKoo-vahti Eetu Randelinin mailaan, minkä takia Kasper Simontaipaleen maali hylättiin.
Tanus oli sillä kannalla, että maali olisi pitänyt hyväksyä.
– Koin sen niin, että sain poikittaisen mailan, minkä takia jouduin ottamaan pienen askeleen veskarialueen läpi. Sanotaan kuitenkin, että onni pitää ansaita ja aika äkkiä teimme sen toisen maalin. Peli yleensä korjaa.
Tunteiden vuoristorataa
KooKoon kapteeni Otto Paajanen tuumi, että tappio oli karvas. Hän kuitenkin näki, että KooKoo pelasi peräti sarjan parhaan pelinsä ainakin varsinaisella peliajalla.
– Aikamoinen peli kyllä. Vähän oli tunteiden vuoristorataa. En ole ainakaan itse pelannut näin pitkää peliä.
Paajasen mukaan videolta katsottuna paitsio oli aika selkeä. Hänen mukaansa joukkueen ei tarvinnut sen enempää pumpata energiaa hylkäyksen jälkeen.
– Kaikki näkivät, että se on paitsio ja ymmärsivät, että pelaamme vielä. Ei siinä tarvinnut muuta kuin keskittyä olennaiseen. Jokainen ymmärtää, jokainen on ammattilainen.
Energiaa pidempäänkin peliin
KooKoon kopissa oli niin ikään kokista ja karkkia, mutta myös energiageelejä sekä mahdollisimman nopeasti imeytyviä hiilareita.
– Niin kuin pudotuspeleissä muutenkin. Hiilaria, hiilaria ja sitten vähän vahvempaa suolajuomaa, etteivät jalat kramppaile. Aika perusjuttuja. Leipää, paahtoleipää ja marmeladia.
Paajasen mukaan KooKoolla olisi ollut energiaa pelata pidempäänkin.
– Yllättävän hyvältä tuntui vielä lopussakin. Olisi voinut vielä pelata, mutta perkele vastustaja teki maalin.
Luonne ei naksahda
KooKoolle 2–0-johdon menettäminen ottelusarjassa ei ole uutta. KooKoo menetti johtonsa myös SaiPaa vastaan.
– Ei tässä tarvitse laittaa päätä pensaaseen. Sarja on tasan 2–2. Tiesimme, että vastustaja on hyvä, nyt on Suomen kaksi parasta joukkuetta vastakkain. Valmistauduimme siihen, että tästä tulee pitkä sarja, niin kuin nyt tuleekin, Paajanen sanoo.
KooKoo menetti myös tärkeitä puolustajia, sillä Jimi Suomi jätti kentän toisessa ja Jesper Ahlroth kolmannessa erässä. Myös ykköspuolustaja Kalle Loponen on ollut useita pelejä sivussa.
– En kyllä usko, että meidän luonne tähän naksahtaa. Kyllä meillä pelaajia riittää ja hyviä pelaajia onkin. Ei meillä sen puolesta ole hätää.
– Lähdemme voittamaan tämänpäiväistä peliä. Ei tässä nyt kannata liikaa masennella.