Kittilässä sijaitseva Köngäs-Tepasto-Raattama -tie ei kuivana toukokuisena kevätpäivänä vaikuta ollenkaan pahalta – ainakin, jos ajaa huomattavaa alinopeutta 80 kilometrin tuntinopeuden tiellä.
Ajamista vaikeuttavat kuitenkin suuret kuopat ja tien läpi työntyvät kivet ja kannot. Tilanne tien varren asujien mukaan muuttuu, jos vettä sataa vähänkin enemmän.
Silloin tie pehmenee pottupelloksi, jolloin sitä on vaikea ajaa.
– Luonto on ollut puolellamme. Ei ole satanut, on ollut tuulista ja kylmää. Nyt olisi otollinen aika lanata tie ja laittaa kuoppaisimpiin osiin soraa, toteaa Kurkkiossa asuva Anja Keskitalo.
Savisen soratien Tepasto-Raattama -osuus sai viime marraskuussa kyseenalaisen kunniamaininnan, kun se kruunattiin Suomen surkeimmaksi kylätieksi. Kuvan lässähtäneestä tiestä lähetti Keskitalo.
Tittelin saamisen jälkeen tietä käyttävien talvi ja kevät ovat olleet rankkoja. Keskitalon autosta ovat hajonneet renkaat, iskunvaimentimet ja kardaaniakseli. Rahaa on palanut autonkorjaukseen toista tonnia.
– Lapsiperheissä uhattiin alkaa koulukoululakkoon, kun tie oli ajokelvoton, kertaa Keskitalo.
Uhkaus kannatti, sillä Keskitalon mukaan Könkään ja Tepaston välille annettiin ensiapua: sitä lanattiin ja tienpintaan laitettiin soraa ja hiekkaa. Tepasto-Raattama-väli jäi kuitenkin ilman huoltoa.
Kun tie oli pahimmillaan, Keskitalo ja muut asukkaat joutuivat turvautumaan kiertoteihin. Kurkkiosta ajettiin Raattamaan ja sieltä Muonion kunnan kautta Jerisjärven, Rauhalan ja Levin kautta Kittilään.
– Se on kaksi kertaa pitempi reitti. Yli 200 kilometriä tuli mittaa, Keskitalo laskee.
Keskitalon Puljussa asuville tutuille matkaa kertyi Enontekiön ja Muonion kautta noin 300 kilometriä.
Ylileveys ja kuivatus aiheuttavat ongelmia
Lapin elinvoimakeskuksen maanteiden kunnossapidosta vastaava Joona Peltoniemi selittää tien ongelmia rakenteellisilla syillä. Tie on paikoin ylilevää, mikä aiheuttaa kuoppia.
– Soratietä on helpompi pitää tasaisena ja oikeanlaisessa muodossa, kun se on riittävän kapea, Peltoniemi sanoo.
Sopiva leveys olisi noin 6,5–7 metriä, mutta tiellä on kohtia, jotka ovat jopa kymmenen metriä leveitä.
– Tiessä pitäisi olla harjakaltevuutta, mutta leveällä tiellä sitä on vaikea tai mahdoton pitää, Peltoniemi kertoo.
Toinen merkittävä ongelma on kuivatus. Kelirikkoaikana tien rakenne elää ja leviää liikenteen alla, ja ojat täyttyvät siellä, missä rakenne pettää.
– Ojat menevät umpeen, ja näitä on perattava viiden tai seitsemän vuoden välein käytännössä jokaiselta soratieltä, Peltoniemi sanoo.
Hän kuvailee soratien elämää kiertokuluksi: vähän aikaa tie on hyvä, sitten se heikkenee pikkuhiljaa, kunnes se taas korjataan parempaan kuntoon.
Peltoniemi kertoo, että tulevan kesän aikana tielle tehdään laajoja korjauksia. Ojat perataan, huonokuntoiset rummut vaihdetaan ja tien pintaan ajetaan mursketta.
– Ojat syvennetään alkuperäiseen syvyyteen, jotta vesi pääsee rumpuihin. Siellä, missä oja ei ole tukkeutunut, ei tarvitse ottaa maata pois paljoa. Missä tie on levinnyt ja tukkinut ojan kokonaan, sinne joutuu käytännössä uuden ojan kaivamaan, Peltoniemi kertoo.
Asfaltointi ei ole realistista
Anja Keskitalo toivoo, että tie peruskorjattaisiin ja pintaan vedettäisiin asfaltti.
Joona Peltoniemen mukaan asfaltointi ei kuitenkaan ole mahdollista elinvoimakeskukselle myönnetyillä rahoilla. Se vaatisi lisää rahoitusta valtakunnan päättäjiltä.
– Soratietä ei voi lähteä suoraan asfaltoimaan. Tien rakenteet pitäisi tehdä uusiksi, koska soratiet routivat paljon. Jos päällysteen vetää päälle, routiminen ei pysähdy, vaan päällyste halkeilee ja hajoilee, Peltoniemi sanoo.
Hän toteaa, että soratiet on syytä pitää sorateinä tapauksissa, joissa liikennemäärät eivät ole suuria. Kun liikennemäärä nousee tarpeeksi korkealle, silloin päällystetyn tien tekeminen on kannattavampaa.