Paita pois! -huudot kuuluvat Tavastian yleisössä.
Yleisö saa sitä, mitä haluaa. Pete Parkkonen riisuu paitansa Kohta sataa -kappaleen aikana. Performanssiin kuuluu myös se, että laulaja kaataa pullosta vettä päälleen.
Parkkonen on noin kuukausi sitten voittanut Ylen Uuden musiikin kilpailun Linda Lampeniuksen kanssa. Helsinkiläisklubi on maaliskuisena sunnuntai-iltana täynnä. Edellinen ilta oli loppuunmyyty.
Vuonna 2016 julkaistu Kohta sataa teki Parkkosesta seksisymbolin. Viivi Huuskan ohjaamalla musiikkivideolla artisti sivelee öljyttyä kroppaansa, haarovälistä suihkuaa kuohuviiniä ja sanoitukset viittaavat seksiin.
Näin selkeästi miestä esineellistävää kuvastoa ei Suomessa oltu nähty. Kohu oli valmis. Videota hämmästeltiin iltapäivälehdissä ja keskustelukanavilla.
Helsingin Sanomat arvioi videota seuraavasti: ”Kohta sataa -videollaan Pete Parkkonen leikkii aistillisuuden ja törkeyden rajamailla niin, että kuppi on vähällä kaatua koko ajan.”
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin euroviisufanit ovat löytäneet musiikkivideon, koska Parkkonen on Suomen viisuedustaja.
Artisti kertoo kuulleensa videon uudesta elämästä noin kuukausi sitten.
– Kohta sataa on saanut uuden piikin ja on hienoa, että ihmiset pääsevät sen kuulemaan ja ehkä näkemäänkin, laulaja myhäilee.
Toisaalta Parkkonen kertoi vuonna 2018, että hän on seksiobjektina kokenut seksuaalista häirintää.
Nyt hän sanoo ettei enää hetkahda paita pois -huudoista. Hän sanoo esineellistäneensä itse itsensä.
– Se on kivaa leikkiä yleisön kanssa.
Liian seksikäs viulisti
Linda Lampenius on ollut katseiden kohteena jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Viulisti ponnahti ison yleisön tietoisuuteen esiinnyttyään vuoden 1996 Jussi-gaalassa Sibelius-Akatemian orkesterin konserttimestarina. Vaalea kaunis 26-vuotias nainen teki poikkeuksellisen vaikutuksen ihmisiin.
Julkisuus ei ollut Lampeniukselle uutta, sillä hän oli ollut jo lapsena mukana Ylen suositussa Viuluviikarit-ohjelmassa. Aikuisena hän soitti muun muassa Suomen Kansallisoopperan orkesterissa.
Lampenius alkoi tehdä musiikkia, jossa klassinen yhdistyi poppiin. Hän esiintyi tiukassa lateksiasussa, josta muodostui tunnistettava tavaramerkki.
Iltapäivälehti otsikoi Lampeniuksesta: voiko viulisti olla seksikäs.
Julkisuus vei Lampeniuksen maailmalle ja pian hän poseerasi alasti Playboyn sivuilla ja esiintyi kalifornialaisista hengenpelastajista kertovassa Baywatch-sarjassa. Hittisarjalla oli jopa miljardi katsojaa ympäri maailmaa.
Media riepotteli Lampeniusta armottomasti. Hän sai kuulla liiasta seksikkyydestä ja haastattelut olivat halveeraavia.
Lampenius muisteli Ylen haastattelussa viime vuonna, kuinka törkeää kohtelu oli.
– Se oli aivan kamalaa. Televisio oli siihen aikaan sovinistista meininkiä koko ajan kaikkialla.
Lampenius kertoo vuonna 2023 julkaistussa Linda-dokumenttisarjassa, kuinka hän oli hyvin nuoresta lähtien epävarma ulkonäöstään. Se johti myös syömishäiriöön.
Säyseämpää viisuyhteistyötä
Euroviisuedustajina Parkkonen ja Lampenius esiintyvät aikaisempia imagojaan säyseämpinä. Parkkosen vahvan lauluäänen lisäksi Lampenius on tuonut voimakkaasti esiin omaa instrumenttiaan ja on saanut EBUlta poikkeuksellisesti luvan soittaa viuluaan livenä.
Harva on kysynyt Parkkoselta, lähteekö paita pois viisulavalla.
– En ole ajatellut olleenkaan sellaista. Se ei ole kuulunut tähän, Parkkonen sanoo.
Viisulavan ulkopuolella seksisymboleista on jotain jäljellä fanipaidoissa. Parkkosesta on kuva ilman paitaa ja Lampeniuksesta käytetään legendaarista lateksiasuista kyykkykuvaa viulun kanssa.
Kaksikon euroviisuyhteistyö syntyi, kun Lampenius oli tekemässä uutta musiikkia. Oli syntynyt UMK:hon sopiva kappale johon tarvittiin mieslaulaja viulun vastapariksi. Lampeniuksella oli lista parhaista suomalaisista mieslaulajista ja siellä oli kärjessä Parkkonen. Hän suostui heti mukaan yhteistyöhön.
Viisuprojektin aikana taka-alalle on yritetty häivyttää se, että viisuedustajien ikäero on 20 vuotta. Parkkonen on 36-vuotias ja Lampenius 56 vuotta. Välttyäkseen parisuhdehuhuilta kaksikko on julkisuudessa usein hieman kolkosti kätellyt halaamisen sijaan.
Hiljaiset vuodet ennen viisuhuumaa
Kaksikko on palannut valokeilaan eri tavoin. Parkkosella oli ennen tätä kevättä keikkataukoa puolitoista vuotta. Hän kertoo viettäneensä aikaa läheistensä kanssa sekä kävi konserteissa ja museoissa.
– Opettelin olemaan paikoillani. Pidin viikonloppuvapaita, mikä oli tosi ihana kokemus, Parkkonen kertoo.
Lampenius puolestaan nousi uudelleen pinnalle esiinnyttyään viime vuoden UMK:n väliaikanumerossa. Hänet piti pitkään hiljaisena muotimiljonääri Peter Nygårdin oikeudelliset hyökkäykset.
Lampenius joutui vuonna 2001 ostamaan Ilta-Sanomista ilmoituksen ja antamaan lehdelle haastattelun, jotta Nygård lakkaisi vaatimasta korvausta kunnianloukkauksesta. Tämän taustalla oli Lampeniuksen vuonna 1997 tekemä matka Kaliforniaan, jossa hän tapasi myös Nygårdin. Lampenius kommentoi tuolloin tapaamista 7 päivää -lehdessä sekä varoitti Nygårdin käytöksestä.
Nygård tuomittiin vuonna 2024 Kanadassa 11 vuoden vankeuteen kolmeen naiseen ja yhteen 16-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Lampeniuksen mukaan Nygårdin tarkoituksena oli tuhota hänen uransa siten, ettei hän pystyisi esiintymään etenkään kansainvälisesti. Piinavuosien jälkeen Euroviisut ovat Lampeniukselle revanssin paikka.
– Nyt kun olen Peten kanssa isolla kansainvälisellä areenalla, niin voin huudella Nygårdille, että katsopa telkkaria. Voi puhua blondin kostosta.
Lampenius on jo kokenut suuret yleisöt, joten hän ei enää kaipaa sellaisten eteen. Hän kertoo olevansa nykyisin enemmän yksityinen henkilö.
– Jos ympärillä on kauheasti ihmisiä, minulle tulee siitä paniikki. En tykkää. Meillä ei käy kotonakaan juuri vieraita. Olen vähän mökkihöperö.
Kävipä Euroviisuissa miten tahansa, viisujen ennakkosuosikit Lampenius ja Parkkonen tulevat olemaan hyvin esillä lähitulevaisuudessa. Kaksikolle on tiedossa ainakin kesäkiertue.
– Ne eivät tule olemaan ainoat keikat, mihin meitä tullaan pyytämään. Minulla on myös aina jotain uutta kiikarissa, Lampenius sanoo salaperäisesti.
Euroviisut järjestetään Itävallan Wienissä 10.–16.5. Viisujen finaali on lauantaina 16.5. Yle näyttää viisut TV1:ssä ja Yle Areenassa sekä seuraa viisuja Yle-sovelluksessa ja yle.fissä. Euroviisusivulta löydät kaikki viisuihin liittyvät sisällöt.