Väestöliitto ehdottaa Suomeen Vauvarahastoa, jolla madallettaisiin kynnystä varsinkin ensimmäisen lapsen saamiseen.
Ajatus on, että valtio antaisi jokaiselle Suomessa syntyvälle lapselle 5 000 euron sijoituksen.
Ehdotuksessa rahaston varat vapautuisivat käyttöön silloin, kun henkilö varttuessaan saa oman lapsen.
Väestöliitto perustelee ehdotusta sillä, että tutkimusten mukaan taloudellinen epävarmuus on yksi keskeisistä esteistä erityisesti ensimmäisen lapsen hankinnalle.