VR on ottanut Pieksämäellä käyttöön uuden junakaluston pyöräkertojen kunnossapitokeskuksen ja modernin pyöräkertasorvin.
10 miljoonan euron investointi vahvistaa merkittävästi Suomen huoltovarmuutta ja junaliikenteen toimintavarmuutta.
Suomessa on nyt kaksi rautatieliikenteen toiminnan kannalta kriittistä pyöräkertasorvia aiemman yhden sijaan.
VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula kertoo, että VR on toiminut Pieksämäellä kunnossapitotoiminnassa jo 90 vuoden ajan.
Pieksämäen keskeinen sijainti ja osaaminen siellä ovat tärkeässä osassa.
– Meillä on valmiina lähes 300 työntekijää, jotka osaavat tämän toimialan kunnossapidon, ja sen vuoksi Pieksämäki on meille ydinpaikka, Markula sanoo.
Pyöräkertasorvaus on keskeinen osa junien kunnossapitoa. Käytössä pyörät kuluvat ja niiden muoto muuttuu. Sorvauksella pyörät palautetaan oikeaan muotoon, mikä varmistaa junien turvallisen kulun.
Sorvi tuo Suomeen lisäksi uutta kyvykkyyttä, sillä se mahdollistaa myös 1 435 millimetrin eurooppalaisen raideleveyden pyöräkertojen käsittelyn kotimaassa.
Kunnossapitokeskus laajentaa VR:n kunnossapitotoiminnan palvelukykyä ja vastaa sekä kotimaisten että kansainvälisten asiakkaiden vaatimuksiin.
Vaunukauppaa Pohjoismaihin
VR FleetCare on VR:n tytäryhtiö, joka vastaa raidekaluston kunnossapidosta ja muun muassa valmistaa Pieksämäen vaunutehtaalla tavaravaunuja.
Markula kertoo, että vaunukauppa on käynyt hyvin, ja yhtiöllä on tarvetta uusille työntekijöille.
VR on solminut kolme suurta kauppaa Pohjoismaihin.
– Kauppaa on saatu tehtyä Suomen rajojen ulkopuolelle, erityisesti Pohjoismaihin, mikä on hienoa, kertoo Markula.
Pieksämäellä tullaan valmistamaan erilaisia vaunuja Pohjoismaiden puolustusvoimien tarpeisiin ja puun kuljetukseen sekä teollisuuden käyttöön.
Pieksämäen konepajalla on käynnissä projekti, jossa valmistetaan raskaskuljetusvaunuja Ruotsin ja Norjan puolustusvoimille. Lisäksi tuotannossa on raakapuuvaunuja UPM:n tarpeisiin.
– Pieksämäen vaunuvalmistus on olennainen osa Suomen huoltovarmuutta, Markula sanoo.
VR:n kunnossapitojohtaja Otso Ikonen arvioi, että Pieksämäelle kunnossapitoon tarvitaan noin 80 uutta työntekijää.
– Tarvitsemme lisää työvoimaa kapasiteetin kasvattamisen myötä. Lisäksi lähialuilla ja koko Suomessa on suuri määrä alihankkijoita, jotka tukevat meidän toimintaa, Ikonen kertoo.
Pieksämäen kaupunginjohtaja Emilia Savolainen pitää VR:n investointia lottovoittona.
Pieksämäen tulevaisuus näyttää valoisalle.
– Meillä on tehtävänä saada työntekijöitä ja osaajia alueelle. VR tarvitsee hitsaajia ja muita tuotannon työntekijöitä, mutta myös esimerkiksi henkilöitä johtamistehtäviin, kertoo Savolainen.