Kaikki ennusteet kertovat nyt samaa: Suomi tulee voittamaan Euroviisut.
Pete Parkkosen ja Linda Lampeniuksen Liekinheitin on keikkunut vedonlyöntitoimistojen ykkösenä koko kevään ajan. Finaalipäivänä toimistojen kertoimia keräävä sivusto antaa Suomelle noin 40 prosentin voittotodennäköisyyden. Kakkosena tulee Australian Delta Goodrem noin 20 prosentilla.
Tämä ei vielä tarkoita, että voitto tulee Suomeen. Toimistot ennustavat tuloksia aiempaa paremmin, mutta esimerkiksi kahtena edellisenä vuonna listan ykkönen on lopulta hävinnyt kisat.
Viime vuonna Ruotsin KAJ oli voittaja 50 prosentin todennäköisyydellä, mutta voiton nappasi Itävallan JJ (etukäteen sille annettiin 21 prosentin todennäköisyys). Vuotta aiemmin Kroatian Baby Lasagna oli voittaja 52 prosentin varmuudella, mutta pystin vei Sveitsin Nemo (15 prosenttia).
Mitä ennustetta meidän sitten pitäisi katsoa? Yksi vastaus saattaa olla viisutoimittaja James Stephensonin kehittämä The Model, suomeksi ”malli”.
Vuonna 2024 lanseerattu The Model tarjoaa viisujen alla tarkat pistekohtaiset ennusteet semifinaaleista ja finaalista. ESC Insight -sivustolle kirjoittavan Stephensonin mukaan malli vastaa yksinkertaiseen kysymykseen: Jos Euroviisut pidettäisiin tänään, kuka voittaisi?
The Model: Suomi voittaa
The Modelin ennuste julkaistiin neljä tuntia ennen lauantai-illan finaalia, ja se kertoo nyt saman kuin vedonlyöntitoimistot. Suomi tulee The Modelin mukaan voittamaan Euroviisut 411 pisteellä. Tuomaristolta pisteitä tulee ennusteen mukaan 135, yleisöltä 276.
Kakkosena on ennusteessa Australia 362 pisteellä. Israel jää kolmanneksi (345 pistettä), Moldova (290) ja Bulgaria (280) täydentävät kärkiviisikon.
Mallin ennusteessa Suomi vie eniten yleisöääniä, Australia taas kahmii isoimman pistepotin tuomaristolta.
Ennusteen isoin yllättäjä on Moldova. Se on vedonlyöntitoimistojen listalla vasta sijalla 12. Toimistojen kärkiviisikko on kirjoitushetkellä: Suomi, Australia, Bulgaria, Kreikka, Israel.
Malli on toiminut hyvin
The Modelin tarkkaa reseptiä ei ole avattu, mutta sen kerrotaan ottavan huomioon ainakin vedonlyöntitoimistojen kertoimet, viisuyhteisöjen listaukset, menneiden vuosien äänestyskäyttäytymisen sekä viisuviikolla paikan päällä tehdyt kyselytutkimukset.
Mallin osumatarkkuus on ollut finaaleissa vedonlyöntitoimistoja parempi, jos kriteeriksi otetaan, että lopullinen sijoitus on ollut korkeintaan viiden sijan päässä. Tällä kriteerillä mallin osumatarkkuus oli 15/25 vuonna 2024 ja 16/26 vuonna 2025, kun vedonlyöntitoimistot jäivät 14/25:een ja 12/26:een.
Tänä vuonna malli ennusti yhtä vaille oikein kaikki semifinaalien jatkoonpääsijät.
Malli myös onnistui veikkaamaan vuoden 2024 voittajan oikein, kun vedonlyöntitoimistoilla Sveitsin Nemo oli vasta kolmantena.
The Model ennustaa myös tarkat yleisö- ja tuomaristopisteet. Paikoin se on osunut niissä varsin lähelle. Viime vuoden voittajan, JJ:n, pistesaldon se ennusti melkein oikein (ennustus 478, toteutunut 436), ja Erika Vikmanin tuomaristopisteet se ennusti yhtä vaille oikein (88, toteutunut 89).
Myös median edustajat Wienissä uskovat Suomen voittoon: