”Taipuu, mutta ei katkea” – näin Tapparan pelaajat hehkuttivat mestaruutta

Suomen menestynein jääkiekkoseura Tappara juhlii historiansa 21. mestaruuttaan Tampereella. Viidestä viimeisestä Kanada-maljasta neljä on mennyt Tapparalle.

Kristian Tanus otti ilon irti Tapparan mestaruudesta.

Tšekkihyökkääjä Ondrej Pavel ja tanskalainen maalitykki Joachim Blichfeld tekivät maalit, joilla Tapparan vei 2–1-voiton KooKoosta seitsemännessä finaalissa. Huikea loppuottelusarja meni Tapparalle voitoin 4–3.

Toisessa erässä Miska Siikonen kavensi lukemat 1–2:een kahden pelaajan ylivoimalla.

Reilu minuutti ennen loppua KooKoon kiri tyssäsi väärään vaihtoon, kun joukkueella oli liikaa pelaajia jäällä ilman maalivahtia pelattaessa.

Pudotuspelien loppua kohti alkoivat Tapparan kärkihyökkääjät pelata paremmin.

Muun muassa Blichfeld teki maalin neljässä viimeisessä finaaliottelussa. Hän jakoi pudotuspelien parhaan maalintekijän paikan kahdeksalla täysosumalla KooKoon Veeti Miettisen kanssa.

”Tänään juhlitaan, MM-kiekkoa vasta myöhemmin”

Tanskan maajoukkueessa pelaava Blichfeld sai myös nimiinsä historiallisen seiskapelin voittomaalin.

– Olen tosi, tosi onnellinen, ennen kaikkea kaikkien meidän pelaajien puolesta. Hyvä, että autoin joukkuetta maaleilla, mutta olen aina sanonut, että ihan sama kuka maalit tekee, kunhan menestyy. Olen niin onnellinen Suomen mestaruudesta.

Joachim Blichfeld teki historiallisen seiskapelin voittomaalin keskiviikkona 13.5. 2026.
Joachim Blichfeld teki historiallisen seiskapelin voittomaalin keskiviikkona 13.5.2026. Kuva: Tomi Hänninen

– Tänään ja huomenna juhlitaan kunnolla. Haluan olla nyt vain näiden upeiden seurakavereiden kanssa. Vasta sen jälkeen on aika suunnata ajatukset MM-jääkiekkoon.

Kanada-malja rikki heti kättelyssä

Kristian Tanus ihmetteli puolitosissaan, että mestaruuspokaali tuntuu olevan joka vuosi aina heikompi.

– Upea päättää toistaiseksi Tappara-aikakauteni tähän ja mestaruuteen. Älytön pumppu, erittäin yhtenäinen porukka! Kölnin syksyisestä reissusta kaikki lähti liikkeelle, hehkutti Tanus, joka pelaa ensi kaudella Sveitsissä HC Ajoiessa.

– Tämä oli steppi itseltänikin eteenpäin, sitä vaadittiin. Hyvien jätkien kanssa oli helppo pelata, kiitteli Tanus ja lupasi tulla takaisin vielä jossain vaiheessa Tapparaan, jos pyydetään.

Kanada-malja hajosi Tapparan juhlinnassa.

Heljanko halusi vain voittaa

Tapparan maalivahtisankari Christian Heljanko sanoi, ettei ollut aiemmin joutunut koskaan finaaleissa näin koville.

– Koko kausi... Kovemmalle jouduttiin kuin koskaan minun finaaliaikanani Tapparassa. Meillä oli hauskaa hallilla ja myös sen ulkopuolella. Kaveriporukka, jossa jokainen laittoi itsensä likoon joukkueen eteen.

– Aina ei saatu parasta irti, mutta ihan sama, kun on kulta kaulassa.

Tapparan pelaajat kannattelevat Kanada-maljaa voitettuaan jääkiekon miesten Suomen mestaruuden 13.5.2026.
Tapparan pelaajat kannattelevat jälleen Kanada-maljaa. Kuva: Lehtikuva

– Haaste oli myös henkilökohtaisesti kova. ”Kake” piti tänäänkin puoli peliä KooKoota pelissä mukana. Upea kausi maalivahti Eetu Randelinilta. Minä halusin vain voittaa, ihan sama ketä vastaan. Rankka kevät, huokasi onnellinen Heljanko.

Kapteeni Otto Rauhala: Mieletön pumppu

Tapparan kapteeni Otto Rauhala nosteli ensimmäisenä Kanada-maljan kohti Tampereen areenan kattoa. Rauhalalle kyseessä on jo kuudes Suomen mestaruus.

Tappara pelasi hänen mukaansa finaalisarjan parhaan pelinsä keskiviikkona. Hän kutsui suoritusta ”älyttömäksi luonteen näytöksi”.

Otto Rauhala nostamassa mestaruuspokaalia.
Otto Rauhala nosti mestaruuspokaalia jo kuudennen kerran. Kuva: Tomi Hänninen

– On tämä mieletön pumppu. Taipuu, mutta ei katkea.

Rauhala myönsi, että kaksi kertaa pudotuspeleissä 0–2-tappioasemasta (Ilvestä ja KooKoota vastaan) nouseminen ei ollut helppoa – eikä sen kuulukaan olla.

– Pystyimme kuitenkin parantamaan joka sarjan aikana. Se on niin iso juttu näissä.

Aiemmin vain kerran oli liigamestari pystynyt nousemaan kultakantaan oltuaan loppuotteluissa tappiolla voitoin 0–2.

”KooKoolla ei ollut hippaakaan ensi erässä”

Julius Mattila johti Blichfeldin ja Benjamin Rautiaisen hyökkäysketjua seiskafinaalissa.

– Todella tiukkaa oli finaaleissa, hemmetin tasainen sarja. Onhan se klisee, mutta kun nyt katsoo tilastoja, niin vain tapahtui, sanoi Lukossa aiemmin mestaruuden voittanut Mattila.

– Kaverilla (KooKoolla) ei ollut hippaakaan ensimmäisessä erässä. Siihen tämä ottelu ratkesi aika pitkälle.

Tapparan Jesper Mattila #26 ja Julius Mattila #6 mestaruusjuhlissa 13.5.2026.
Tapparan Jesper Mattila ja Julius Mattila mestaruusjuhlissa. Kuva: Tomi Hänninen

Aapelin (Räsänen) ja Oivan (Keskinen) ketjussa oltiin paljon yhdessä kauden aikana. Välillä meni hyvinkin. Onneksemme meillä oli näin lahjakas ja laadukas joukkue.

Mattilan mukaan joukkue esitti tiikerisilmäisen loppunäytöksen.

Rikard Grönborg on nykyaikainen valmentaja, joka johtaa korkealta ja antaa vastuuta apuvalmentajille. Hän on laadukas valmentaja ja ihminen.

Aapeli Räsänen: Jokainen, joka sai sidottua nauhat, lähti jäälle

Tapparan maalinedustan röyhijä Aapeli Räsänen kertoi, että hänelle tuli iso vamma kesken kauden, playoffien kynnyksellä oli vanhan vamman kanssa jo hankalaa ja sitten tuli vielä pudotuspeleissä lisäosumia kroppaan.

– Jokainen joukkue taistelee omien vammojensa kanssa. Se kuuluu lajin luonteeseen. Tässä joukkueessa jokainen, joka sai sidottua hokkarien nauhat, lähti aina jäälle.

Iivari Räsänen, Aimo Ami Räsänen, Aapeli Räsänen ja Kirsti Räsänen.
Iivari Räsänen, Aimo Ami Räsänen, Aapeli Räsänen ja Kirsti Räsänen. Kuva: Tomi Hänninen

– Uskomaton fiilis! Ihan syystä kaikki sanoo, että olo on tyhjän onnellinen. Päällimmäisenä on syvä yhteenkuuluvuuden tunne.

Kapteeni Rauhalan roolia Räsänen muisti korostaa, kun sarja oli KooKoolle 2–0.

– Hienoja persoonia oli kopissa. Kaikki menestyvät joukkueet ovat toistensa kaltaisia ja siihen kuuluu hyvä joukkuehenki. Sopiva sekoitus rauhallisuutta ja tyyneyttä sekä tietynlaista veijarimaisuutta.

– On ollut helkkarin hauska tulla aina hallille, vaikka olisi painanut vähän pohkeissa. Veikkaan, että tästä joukkueen yhteisestä viimeisestä viikosta tulee myös aika hauska, Räsänen hymähti.

Harvinaislaatuinen joukko kasvoi kolmella

Tappara ryhmäkuvassa Kanada-maljan kanssa.
Tapparan joukkue poseeraamassa Kanada-maljan kanssa. Kuva: Tomi Hänninen

Tapparan Kasper Simontaival, Jesper Mattila ja Iivari Räsänen liittyivät harvalukuiseen joukkoon pelaajia, jotka ovat voittaneet Suomen mestaruuden peräkkäisillä kausilla eri joukkueissa.

Vastaavaan saavutukseen on pystynyt SM-liigan historiassa vain seitsemän pelaajaa.

Viimeksi tempun teki maalivahti Tomi Karhunen, joka juhli ensin Kärpissä 2015 ja seuraavana vuonna Tapparassa.