Lauri Haav, Erika Vikman, Arttu Wiskari ja muu tähtisikermä lavalle Tikkurilan huippukonserteissa – tässä kaikki mitä sinun tulee tietää Yle Kesäfestivaalista

Festivaalikesä käynnistyy tuttuun tapaan Ylen kanavilla koulujen päätösviikonloppuna ja tänä vuonna juhlitaan peräti kolmena päivänä, mm. YleXPopin ja Radio Suomen Kesäkonsertin parissa.

Mirella lavalla vuoden 2025 YleXPopissa Turun kupittaanpuistossa.
Mirella lavalla vuoden 2025 YleXPopissa Turun kupittaanpuistossa Kuva: Riia Grasshill / Yle

Mistä on kyse?

Yle järjestää Tikkurilan urheilupuistossa, Vantaalla 29.-31.5. Yle Kesäfestivaalin. Perjantaina ohjelmassa on Yle Radio Suomen Kesäkonsertti sekä Leikitään Pikku Kakkosta -konsertti, lauantaina Viki & Köpi Show sekä YleXPop, ja sunnuntaina Ylen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Radion sinfoniaorkesteri sekä suosittu Unohtumattomat -kuoro.

Tikkurilan urheilupuistossa on paikalla myös Yle 100 -bussi ja muita Ylen ohjelmista ja sisällöistä tuttuja kasvoja.

Ketkä juontavat tapahtumassa?

Radio Suomen Kesäkonsertissa juontajina ovat kanavan tutut Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. YleXPopissa nähdään niin ikään kanavan suosittuja juontajia, kuten Melina ”Mellu” Mäkelä, Aino ”Aikku” Silkelä, Katri Norrlin ja Ella Ossi.

Tarvitseeko tapahtumaan pääsylipun?

Tapahtumat ovat maksuttomia, päihteettömiä ja ikärajattomia.

Yle Kesäfestivaali tuo kotimaiset ja kansainväliset artistit Tikkurilan urheilupuistoon 29.–31.5. Vantaalla.
Kuva: Juulia Kiiskinen ja Niko Sveins / Yle

Miten tapahtumien turvallisuudesta on huolehdittu?

Tapahtuma on suunniteltu yhdessä kaupungin viranomaisten kanssa ja turvallisuus on otettu kokonaisvaltaisesti huomioon. Tapahtuman osalta on laadittu mm. yleisötapahtumailmoitus, pelastussuunnitelma sekä kriisiviestintäsuunnitelma.

Lastenvaunuja saa tuoda Pikku Kakkosen konsertin aikana perjantaina tapahtuma-alueelle, mutta ei lava-alueelle. Järjestyksenvalvojat ohjeistavat paikan päällä.

Lisäksi yleisön turvallisuuden takaamiseksi tapahtuma-alueelle on kiellettyä tuoda seuraavat: Ampuma-aseet, teräaseet, lyömäaseet, monitoimityökalut, ketjut, niittivyöt (terävät), hiuslakkapullot ja muut aerosolit, nesteet (oman tyhjän tai avaamattoman 1 litran tai 0,5-litraisen vesipullon saa tuoda alueelle ja täyttää vesipisteellä), alkoholi, huumausaineet, ilotulitteet, räjähdysaineet, laserosoittimet, kameroiden standit/kimballit tai selfiekepit, videokamerat, dronet, lasipullot, purkit, ruoka (pienet välipalat ovat sallittuja), polkupyörät, potkulaudat, skeittilaudat, sähkömopot, huomioliivit ja -takit sekä muut huomioväriset vaatteet, selfiekepit, liput, banderollit, retkikalusteet, sateenvarjot, fanikyltit, lastenvaunut, lemmikit ja muut eläimet. Lisäksi tapahtumassa on kiellettyä julisteiden, mainosten ja flaijerien jakaminen sekä crowdsurfing.

Vuoden 2026 Yle Kesäfestivaalin tapahtum-alueen kartta.
Kuva: Julia Kiiskinen / Yle

Häirintäyhdyshenkilö:

Paikalla on häirinräyhdyshenkilö, jonka tunnistaa pinkistä liivistä. Häirintäyhdyshenkilön tavoittaa myös numerosta 0403594479.

Millaisia palveluita tapahtuma-alueella on?

Ylen tapahtuma-alueella on Ensiapupiste, WC:t, vesipiste ja turvapalvelut

Yle Kadulla on mm.:

- YleX, jossa voi käydä tunnustuskopissa sekä hakemassa Kesäkumeja

- Radio Suomen pisteellä voi esimerkiksi käydä pyörittämässä Onnenpyörää ja tapaamassa kanavan kasvoja ja ääniä

- Yle 100 -bussi, missä voi tavata Ylen tuttuja ruutukasvoja. Yle 100 -bussilla järjestetään myös artistien meet & greet

- Pikku Kakkosen pisteellä voi tavata ohjelman ilahduttavia hahmoja

- Yle Summerin onnenpyörä, josta voittaa Yle Summeri -brändättyjä palkintoja

- Galaxin pisteellä pääset tapaamaan ohjelman juontajia ja pelaamaan reagointipeliä

- UMK:n pisteellä voi mm. käydä ottamassa kuvia kuvausseinän edessä

- Luuttiklubilla on paikalla pelipiste sekä jaossa on ohjelman tavaraa, mm. tarroja

Lisäksi paikalla ovat Yle Uutiset ja MOT, Yle Radio 1, Yle viestintä ja Yle Kioski

Myös Vantaan kaupungilla on paljon erilaisia pisteitä tapahtuma-alueella, mm. ruokapalvelut.

Onko konsertteihin vapaa pääsy?

On.

Onko alue esteetön?

Alue on esteetön. Osa teistä on hiekkaa, tai nurmea, mutta portaita tai kynnyksiä ei ole. Esteetön katselualue on ja lavoilla on screenit. Tapahtuman järjestyksenvalvonta sekä muu henkilökunta auttaa mielellään sopivan katselupaikan löytämisessä.

Miten alueelle kannattaa saapua?

Kävijöitä suositellaan saapumaan jalan, alueella ja alueen välittömässä läheisyydessä ei ole pysäköintialuetta ajoneuvoille tai polkupyörille. Jos kuitenkin saavut autolla, kannattaa se jättää kaupungin pysäköintialueille.

 Arttu Wiskari, Ilta (artisti) ja Olavi Uusivirta sinisellä pohjalla. Kuvan päällä lukee Radio Suomen Kesäkonsertti.

Radio Suomen Kesäkonsertti

Mistä on kyse Radio Suomen Kesäkonsertissa?

Radio Suomen Kesäkonsertti on ilmainen ja ikärajaton konsertti ja kesätapahtuma Tikkurilan urheilupuistossa, Vantaalla perjantaina 29.5. klo 18.30 alkaen. Konsertin juontavat Radio Suomesta tutut toimittajat Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. Tapahtuma-alue aukeaa klo 15.

Keitä Radio Suomen Kesäkonsertissa esiintyy?

Lavalle nousevat ihastuttava Ilta, jo pari vuosikymmentä suomalaisia viihdyttänyt Olavi Uusivirta ja useita hittejä - mm. Mökkitie - tehtaillut Arttu Wiskari.

Milloin ja missä Radio Suomen Kesäkonserttia voi seurata?

Konserttia voi tulla seuraamaan paikan päälle Tikkurilan urheilupuistoon 29.5. Radio Suomen Kesäkonsertti lähetetään suorana Yle Radio Suomessa, Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa klo 18.30 alkaen.

Vuoden 2026 Radio Suomen Kesäkonsertin artistien aikataulut.
Kuva: Minna Lusa / Yle

Millä perusteella konsertin artistit on valittu?

Konsertin artistit on valittu Radio Suomen kuuntelijoiden suosikkiartistien joukosta.

Mitä Leikitään Pikku Kakkosta -konsertissa tapahtuu?

Perjantaina 29.5. klo 16.00 alkaen perheiden pienimmillä – ja miksei isommillakin – on mahdollisuus päästä nauttimaan Leikitään Pikku Kakkosta -konsertista ja tapaamaan sen tuttuja kasvoja. Konsertissa mukana ovat Leikkiorkesteri, Nalle, Leikki-Heikki sekä juontajat Susanna, Iina, Jaakko ja Veera.

Vuoden 2026 YleXPop -konsertin julistekuva. Artistit ovat tänä vuonna Lauri Haav, Ares, emma ja matilda, Minttu, Komiat sekä Erika Vikman.
Kuva: Julia Kiiskinen & Niko Sveins / Yle

YleXPop

Keitä YleXPopissa esiintyy?

Lauantaina YleXPopissa lavalle nousevat popmusiikin tämän hetken suurimmat nimet. He ovat YleX:n vuoden 2026 läpimurtolistan ykkönen Minttu, useita Emma-palkintoja kahminut emma ja matilda, UMK:ssa ihastuttanut Komiat, huippusuosioon noussut Ares, Suomen iskelmäpopin kuningatar Erika Vikman sekä Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Lauri Haav.

Milloin ja missä YleXPopia voi seurata?

Konserttia voi tulla seuraamaan paikan päälle Tikkurilan urheilupuistoon lauantaina 30.5. Tapahtuma-alue aukeaa klo 14.30.

YleXPop lähetetään 30. toukokuuta suorana klo 16.00 alkaen YleX:llä, Yle Areenassa sekä Yle TV2:ssa. Lähetystä vetävät YleX:n tutut Aikku ja Mellu. Lähetyksessä on mukana myös muita YleX:n juontajia, kuten Katri Norrlin ja Ella Ossi.

Tapahtumaa seurataan myös tiiviisti YleX:n somekanavissa Instagramissa ja TikTokissa (@ylexradio ja @ylex).

Vuoden 2026 YleXPop -konsertin artistien keikka-aikataulut.
Kuva: Julia Kiiskinen & Niko Sveins / Yle
Vuoden 2026 YleXPopin artistien meet & greet -aikataulut.
Kuva: Julia Kiiskinen / Yle

Unohtumattomat

TV:stä tuttu ja rakastettu kuoro Unohtumattomat nousee lavalle Ylen Kesäfestivaalilla sunnuntaina 31.5. klo 15. Tapahtuma-alue aukeaa klo 14.

Kuoro koostuu 17 laulajasta, joilla kaikilla on eri vaiheessa oleva muistisairaus. Kuoron kokoavana voimana toimii kirjailija ja sisällöntuottaja Lotta-Sofia Saahko, joka tunnetaan myös YouTuben lauluvideoistaan yhdessä pappansa kanssa. Kuoroa johtaa pitkän linjan muusikko Kalle Lindroth ja säestäjänä toimii pianisti Lasse Piirainen. Kuoron mukana lavalla nähdään valovoimainen Anna Puu ja perinteisen kuorolaulun lisäksi kuullaan räppiä!

Unohtumattomien toinen kausi julkaistaan TV1:ssä ja Areenassa loppuvuodesta 2026.

Radion sinfoniaorkesteri

Vuoden 2026 Yle Kesäfestivaali huipentuu Ylen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Radion sinfoniaorkesterin tunnelmalliseen konserttiin. RSO-konsertti alkaa klo 18 ja sitä voi seurata paikan päällä, Yle Teema & Fem -kanavalla ja Yle Radio 1:ltä.

Kapellimestari Nicholas Collonin johtamassa konsertissa solistina soittaa vuonna 2011 syntynyt viulisti Lilja Haatainen. Konsertissa kuullaan teoksia säveltäjiltä kuten Georges Bizet, Edvard Grieg, Gioachino Rossini, Camille Saint-Saëns ja Jean Sibelius.