Länsi-Pohjan sairaalan ratkaisun hetket – supistusesitys jälleen aluevaltuuston käsittelyssä

Aluevaltuusto hylkäsi jo kertaalleen arviointiryhmän esityksen, joka leikkaa merkittävästi Länsi-Pohjan sairaalan palveluja.

Ihmisiä sairaalan ilmoittautumisaulassa.
Länsi-Pohjan keskussairaalan kohtalo on puhuttanut vuosien ajan. Alueen asukkaat ovat huolissaan sairaalan palvelujen supistamisesta alueella, jossa on myös riskialtista suurteollisuutta. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Lapin aluevaltuusto kokoontuu maanantaina Länsi-Pohjan sairaalan tulevaisuuden kannalta ratkaisevaan kokoukseen.

Aluehallitus esittää toistamiseen, että valtuusto hyväksyisi merkittävät leikkaukset sairaalan toimintaan. Se tarkoittaa esimerkiksi virka-ajan ulkopuolisen leikkaussalivalmiuden, tehovalvonnan ja erikoisalojen päivystyksen päättymistä.

Sairaalapalvelujen supistamista edellyttää valtion arviointiryhmä, jonka ohjaukseen Lapin hyvinvointialue joutui suuren alijäämänsä vuoksi. Näin tapahtui myös kahdelle muulle hyvinvointialueelle.

Arviointiryhmän mukaan Länsi-Pohjan sairaalan palvelut ovat nykyisellään ylimitoitetut noin 60 000 asukkaan alueelle.

Aluevaltuusto hylkäsi jo kertaalleen maaliskuussa supistusesityksen ja hyväksyi sen sijaan mallin, jonka Kemissä toimivan Länsi-Pohjan sairaalan työntekijät olivat laatineet. Koskaan aiemmin ei hyvinvointialueilla ole hylätty arviointiryhmän esitystä.

Valtiovarainministeriö piti aluevaltuuston päätöstä lainvastaisena ja valitti siitä hallinto-oikeuteen.

”Demokratian halventamista”

Nyt aluehallitus siis esittää, että aluevaltuusto käsittelisi asian uudelleen ja hyväksyisi arviointiryhmän ehdotukset.

Aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen, keskustan Outi Keinänen sanoo olevansa pettynyt ja surullinen yrityksestä kumota valtuuston päätös.

– Tämä on minusta demokratian halventamista. Olemme aluevaltuustossa hyvin tarkkaan harkinneet päätöksen myös siltä pohjalta, että se on potilasturvallisempi ja tuo sen taloudellisen säästön, jota on haettu, torniolainen Keinänen sanoo.

Aluevaltuustolla ja valtion arviointiryhmällä on eri näkemys siitä, kuinka suuri osa Meri-Lapin potilaista hakisi jatkossa hoitoa Rovaniemellä sijaitsevan Lapin keskussairaalan sijaan Oulun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Aluevaltuusto laskee määrän olevan paljon isompi, mikä tietää kuluja Lapin hyvinvointialueelle.

Laki suo aluevaltuustolle mahdollisuuden päättää arviointiryhmän esityksestä poiketen, jos vastaavat säästöt syntyvät muulla tavalla. Lapin tapauksessa aluevaltuuston maaliskuinen esitys ei arviointiryhmän mukaan kuitenkaan sisällä riittävästi säästötoimia.

Aluevaltuuston kokous alkaa Rovaniemellä aamupäivällä klo 10. Edellisellä kerralla aluevaltuuston kokous venyi kymmentuntiseksi.

Muokattu 18.5 klo 13.45: muutettu kohta ”aluevaltuusto esitti mallia” muotoon ”aluevaltuusto hyväksyi mallin”, jonka sairaalan työntekijät olivat laatineet

Torniolainen Outi Keinänen kertoi tunnelmistaan Ylen aamussa ennen aluevaltuuston kokousta. Keinänen on pettynyt siihen, että aluevaltuuston aiempaa päätöstä yritetään nyt muuttaa. Video: Samuli Holopainen / Yle