Maailman johtaviin lentopallovalmentajiin kuuluva Tuomas Sammelvuo on oppinut lajistaan karvaastikin, että kalaa on syytä alkaa perata vasta, kun se on saatu maihin. Kun Sammelvuon, 50, valmentama Osaka Bluteon oli edennyt Japanin liigan finaalisarjaan paikallisvastustaja Suntory Sunbirds Osakaa vastaan, suomalainen sai työnantajaltaan erikoisen kutsun.
– Minusta otettiin seuran johtoportaan määräyksestä mitat uuteen pukuun, jota räätäli ymmärtääkseni ompelee ihan tällä hetkellä, hotellista Jokohamasta tavoitettu valmentaja naureskeli Yle Urheilulle maanantaina.
Osaka Bluteonin sikariporras osoittautui kaukonäköiseksi, sillä Bluteon löi Suntoryn sunnuntaina ratkaisevassa kolmannessa finaalissa 3–0. Kaikki finaalit pelattiin yli 12 000 katsojan edessä Jokohamassa.
Vuoden valmentaja?
Sieltä Bluteonin joukkue matkustaa tiistaina luotijunalla vartin matkan Tokioon Japanin lentopallogaalaan. Siellä nelivuotisen sopimuksensa avauskauden heti mestaruudella huipentanut Sammelvuo lienee kuuma ehdokas Vuoden valmentajaksi.
– En edes tiedä, valitaanko täällä Vuoden valmentajaa. Jos valitaan, en ainakaan tiedä, että se olisin minä. Tärkeintä on, että joukkue saa gaalassa kultamitalinsa, onnelliselta, mutta 51 ottelun kauden jälkeen väsyneeltä kuulostanut Sammelvuo kertoi.
Japaniin jo yli 20 vuotta sitten pelaajaksi palkattu Sammelvuo halusi viime kauden jälkeen palavasti valmentamaan nousevan auringon maahan, josta saikin elämänsä työtarjouksen sekä taloudellisesti että urheilullisesti.
Jättiyhtiö Panasonicin omistama Osaka Bluteon on ilmoittanut olevansa vuoteen 2030 mennessä maailman paras seurajoukkue. Tavoite voi hyvin toteutua, sillä Bluteon sijoittui jo joulukuussa 2025 seurajoukkueiden MM-turnauksessa Brasiliassa kakkoseksi.
– Odotukseni olivat erittäin korkealla, mutta ne kaikki ovat vielä ylittyneet moninkertaisesti, Sammelvuo sanoo.
Hän tiesi, että Japani elää vahvaa lentopallobuumia, mutta sen mittasuhteet yllättivät jopa kaiken nähneen lajimiehen.
Katsomot täynnä naisia
– Treenaamme 3 400 katsojan hallissa Osakassa, mutta pelasimme siellä vain kolme viikonloppua. Hallin yleisökapasiteetti ei riitä tarpeisiimme alkuunkaan. Pelasimme sitten Osakan alueen isommissa halleissa, Kobessa ja nyt Jokohamassa. Katsomot ovat aina ihan täynnä, ja katsojista karkeasti jopa 80 prosenttia on fanipaitaisia naisia, Sammelvuo kuvailee ensi kaudeksi kahdella joukkueella kasvavaa Daido Life SV -pääsarjaa.
Ratkaisufinaalin jälkeen Sammelvuo laski pöydän takaa areenan lehdistötilan mediaväen määräksi noin sata.
– Kun olemme pelimatkoilla hotelleissa, aulassa saattaa olla sata fania odottamassa tähtipelaajiamme. Fanitus on kiihkeää, mutta ei fyysisesti päällekäyvää. Sarja on todella hyvin markkinoitu, ja pelitapahtumista tulee parhaimmillaan ihan NBA mieleen.
Japani oli lentopallon aamunkoitteessa jopa ykkösmaa. Laji tuli olympiaohjelmaan juuri Tokiossa 1964. Nykyistä maajoukkue- ja pääsarjatasoa kuvaa, että Japanin miehet ovat maailmanrankingissa sijalla 7 ja naiset peräti sijalla 5.
Kun Bluteon palkkasi Sammelvuon, suomalaiselle tehtiin selväksi, että tehtäviin kuuluu myös kehittää japanilaista lentopalloa ja Japanin A-maajoukkuetta. Sitä valmentaa Sammelvuon hyvä ystävä, Ranskan olympiavoittajaksi 2021 päävalmentanut Laurent Tillie. Kyseisessä finaalissa kaatui Tokiossa Sammelvuon valmentama Venäjän olympiakomitean joukkue.
– Joukkueestamme puolenkymmentä kaveria kuuluu A-maajoukkueen vakiokalustoon. Yhteistyö Laurentin kanssa on ollut nyt tiivistä, sillä Aasian mestaruusturnaus pelataan syksyllä ja mestari saa suoran olympiapaikan Los Angelesiin 2028.
Huikeat ulkomaalaiset
Osaka Bluteonin mestaruuden kannalta ratkaisevia olivat myös ulkomaalaiset supertähdet eli Ranskan paidassa kahdesti olympiakultaa voittanut passari Antoine Brizard sekä kuubalainen yleispelaaja Miguel Angel Lopez. Sammelvuon valmennustiimiin kuuluu brasilialainen fysioterapeutti, muut ovat japanilaisia.
– Tietoinen valinta ja juuri sitä toivottua japanilaisen lentopallon kehittämistä.
Päävalmentaja kehuu tiiminsä työmoraalin ja ammattiosaamisen maasta taivaaseen. Sammelvuo pystyy valmentamaan japaniksi, mutta myös englantia käytetään.
– Itse valmennustyössä olisin ehkä halunnut vastuuttaa ja osallistaa japanilaisia pelaajia enemmän. Mutta sellainen ei oikein kuulu paikalliseen kulttuuriin, jonka kanssa tietysti täytyy olla hienovarainen.
Viime vuodet Sammelvuo valmensi menestyksekkäästi Puolassa, jossa työympäristö oli pahimmillaan äärimmäisen kuormittava.
– Siinä missä viime kausi (Asseco Resovia Rzeszowissa) oli kriisipalaveria toisensa perään, Osakassa niitä oli nolla. Täällä ei puututa valmentajan työhön. Valmentajuuden ja päävalmentajan hierarkkisen aseman kunnioitus on niin kovaa luokkaa.
Osaka Bluteon treenaa arkena kerran päivässä, sen jälkeen syödään hallilla yhteinen lounas ja lähdetään viettämään vapaa-aikaa. Maanantai on lepopäivä, ja viikonloppuna niukasti peliaikaa saaneet treenaavat tiistaina kahdesti. Järjestely sopii pelaajille loistavasti, sillä jättimetropolissa siirtymiin menee paljon aikaa.
Muutto ytimeen
Sammelvuo asui ensimmäisen kauden lähellä Bluteonin harjoitushallia Osakan esikaupungissa. Nyt edessä on muutto suurkaupungin ytimeen puoliso Alinan ja parin syksyllä 2024 syntyneen tyttären hyvinvoinnin nimissä.
– Alina valmentaa tanssijoita Osakan keskustassa, jossa sijaitsee myös tytön kansainvälinen päiväkoti. Haluan helpottaa heidän elämäänsä, vaikka työmatka vähän pitenee. Se on oikeus ja kohtuus, sillä he ovat täällä aivan vieraassa kulttuurissa minun työni takia.
Osaka Bluteonin ei-maajoukkuetasoiset pelaajat treenaavat käytännössä läpi kesän. Joukkueharjoitukset alkavat 10. elokuuta; Tampereella pelataan EM-kisoja syyskuussa. Suomen A-maajoukkueen entinen tähtipelaaja ja päävalmentaja haluaisi käväistä paikalla.
– Katsotaan, jos pääsisin pariksi päiväksi. Suomen A-maajoukkue oli kuitenkin niin pitkään niin suuri osa elämääni. On ollut iso ilo nähdä, että sukupolvenvaihdos on mennyt läpi ja Suomen joukkue pelaa erinomaista lentopalloa.