– Elämäntapalääketiede on ihan kuin joku uskonlahko, puuskahtaa eteläsavolainen hoitoalan työntekijä.
Puuskahdus on haastattelusta, joka on osa Ylen laajempaa selvitystä. Tarkoituksena oli tutkia, miksi hyvinvointialueen lääkärit ovat neuvoneet potilaitaan noudattamaan kokokasvisruokavaliota.
Kokokasvisruokavalio on olennainen osa Suomessa epävirallista lääketieteen oppialaa, elämäntapalääketiedettä. Se on kuin veganismin raskas sarja.
Vaikka elämäntapalääketiede ei ole Suomessa virallinen erikoistumisala, puolestapuhujien mukaan se pohjaa tieteelliseen tutkimukseen. Se on ajattelutapa, jota yhdysvaltalainen vanhoilliskristillinen liike alkoi levittää parikymmentä vuotta sitten.
Elämäntapalääketiede on ainakin kahden Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan virkalääkärin intohimo.
Lääkärit kiistävät, että elämäntapalääketieteen yhteys uskontoon vaikuttaisi heidän työssään. He kertovat, etteivät kuulu adventtikirkkoon. He haluavat hoitaa kroonisina pidettyjä sairauksia ensisijaisesti terveellisillä elämäntavoilla, mutta hoitavat ihmisiä myös lääkkeillä.
Lääkärit ovat suositelleet potilailleen kokokasvisruokavaliota, vaikka se ei ole virallisten hoitosuositusten mukaista. Hyvinvointialueen johto on kieltänyt lääkäreitä tekemästä niin, mutta ainakin toinen heistä on jatkanut neuvontaa kiellosta huolimatta.
Tätä juttua varten olemme tutustuneet laajasti asiaa koskevaan asiakirja-aineistoon ja virkahenkilöiden sähköpostivaihtoon.
Jutussa nimellään esiintyvien lisäksi olemme haastatelleet viittä hyvinvointialueen työntekijää ja kuutta potilasta. Emme kerro heidän nimiään, koska asialla saattaisi olla vaikutusta heidän työsuhteeseensa tai saamaansa hoitoon.
Näille kristityille kasvisruoka on uskontoa
Elämäntapalääketieteen käsite syntyi, kun adventtikirkkoon kuuluvat yhdysvaltalaiset lääkärit perustivat vuonna 2004 American College of Lifestyle Medicine -yhdistyksen.
Adventtikirkko on vanhoilliskristillinen vapaakirkollinen uskonliike. Kirkko korostaa perinteistä ydinperhettä, eikä esimerkiksi hyväksy avioliiton ulkopuolisia intiimejä suhteita tai homoseksuaalisuutta.
Se, että juuri adventistit kokosivat elintapoihin liittyvän tutkimuksen omaksi oppialakseen on loogista, sillä uskonliikkeen erityispiirre on kurinalainen terveydestä huolehtiminen. Kirkko tekee terveyslähetystyötä, eli jakaa tietoa terveellisiksi katsomistaan elintavoista ja auttaa sairaita.
Adventtikirkko pyörittää Yhdysvalloissa satoja terveysklinikoita ja sairaaloita. Heillä on myös omia lääketieteeseen keskittyviä yliopistoja.
Suomeen adventistit perustivat elämäntapalääketieteen yhdistyksen vuonna 2021. Sen nimi on Finnish Association of Lifestyle Medicine eli FALM. Se kertoo olevansa sitoutumaton yhdistys, vaikka perustajat ovatkin adventisteja.
Suomen adventtikirkon terveysjaoston johtaja on FALMin perustajajäsen Aki Pirskanen.
Hän sanoo, että nykyään tiede on vahvistanut terveelliseksi elämäntavat, joita adventistit ovat noudattaneet jo kauan.
Adventtikirkon terveysnormien mukaan ihmisen olisi hyvä syödä kasvisruokaa ja pidättäytyä riippuvuutta aiheuttavista aineista. Jopa kahviin ja kolajuomiin suhtaudutaan penseästi kofeiinin vuoksi.
Elämäntapalääketieteessä puolestaan kehotetaan syömään kokokasvisruokavalion mukaisesti. Ruokavalio on vegaaninen, mutta lisäksi siinä pyritään välttämään prosessoituja kasvistuotteita. Näitä ovat esimerkiksi sokeri, rasvat, kauramaito, kasvisjuustot ja kasvisleikkeleet.
FALMin mukaan elämäntapalääketiede perustuu tiukasti tutkimustietoon, eikä sillä ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.
Suomen järjestöön kuului vuonna 2024 yhteensä 131 jäsentä, joista lääkäreitä 53.
Kaksi Etelä-Savon hyvinvointialueen virkalääkäriä, Soili Kasanen ja Ville Miettinen ovat FALMin keskeisiä vaikuttajia. Miettinen on yhdistyksen puheenjohtaja.
Juuri he ovat suositelleet Eloisan potilaille kokokasvisruokavaliota. Ruokavalio ei ole mukana kansallisissa ravinto- ja hoitosuosituksissa, sillä sen vaikutuksista ei ole tarpeeksi tutkimusnäyttöä.
Silti Miettinen ja Kasanen ovat neuvoneet sitä potilaille.
Kollegat ovat nähneet neuvonnan niin haitallisena, että he ovat laatineet raportteja mahdollisesta potilasturvallisuuden vaarantumisesta epäeettisen toiminnan takia. Osa Ylen haastattelemista terveysalan ammattihenkilöistä kertoo jopa harkinneensa irtisanoutumista asian vuoksi.
Hyvinvointialueen mukaan potilaille ei kuitenkaan ole aiheutunut todellista vaaraa.
Kokkauskursseja adventistien keskuksessa
Suomen lainsäädännön mukaan terveydenhuollon on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin.
Uskonto voi vaikuttaa käsityksiin siitä, mikä on terveellistä. Siksi ei ole yhdentekevää, millaisesta taustasta julkisessa terveydenhuollossa annettava hoito kumpuaa.
Elämäntapalääketieteen yhdistys FALMin puheenjohtaja Ville Miettinen vakuuttaa, ettei yhdistyksellä ole mitään tekemistä adventistien kanssa, vaikka perustajajäsenet kuuluivat kirkkoon.
– Yhteys on vain historiallinen. Yhdistys on sääntöjensä mukaan ollut alusta asti uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, Miettinen sanoo.
Nykyisessä hallituksessakaan ei ole adventisteja.
Yhteydet ovat kuitenkin tuoreet.
Vasta kaksi kuukautta sitten FALMin hallituksessa istuivat yhdistystä perustamassa ollut adventistilääkäri ja adventtikirkon terveysjaoston johtaja Aki Pirskanen. Hallitus vaihtui maaliskuussa.
Kaksi vuotta sitten elämäntapalääketiedettä esiteltiin Lääkäripäivillä. Pirskanen oli yksi luennoitsijoista. Hän esitteli elämäntapalääketieteen pilottihankkeen, Terveysprojekti Karpalon.
Se on Pirskasen vetämä hanke, jonka kursseilla noudatetaan adventtikirkon terveysnormeja. Ne pidetään Mikkelissä adventistien kurssikeskuksessa Koivikko Lifestyle Centerissä. Mikkeli on myös FALMin kotipaikkakunta.
Miettinen ja Pirskanen sanovat, että FALMilla ja adventistikytkyisellä Terveysprojekti Karpalolla ei ole nykyään tekemistä keskenään, vaikka molemmat harjoittavatkin elämäntapalääketiedettä.
Karpalo kuitenkin järjestää kokokasvisruokavaliosta kursseja, KoKaRu-leirejä. KoKaRu on FALMin lyhenne kokokasvisruokavaliolle.
Videolla Miettinen kiistää, että Karpalo-kurssit olisivat koskaan olleet osa FALMin toimintaa.
Miettinen ja hänen lääkärikollegansa Soili Kasanen ovat vastaanotoillaan kertoneet joillekin Eloisan potilaille Karpalon terveysleireistä.
Kasanen on kertonut potilaille, että kurssipaikan omistavat adventistit, mutta kurssit eivät ole uskonnollisia.
Miettinen sanoo, että hän on maininnut potilaille, että leireillä on vapaaehtoinen raamattuluento.
Kasanen ei näe potilaiden ohjaamisessa Karpalon toimintaan mitään kyseenalaista.
– Olen ohjannut potilaita myös esimerkiksi ortopediseen manuaaliseen terapiaan yksityisille fysioterapeuteille. Onko sekin sitten väärin?
Kasanen ja Miettinen sanovat lopettaneensa Karpalosta mainitsemisen sen jälkeen, kun hyvinvointialue kielsi kokokasvisruokavalioon ohjaamisen keväällä 2025.
Karpalon kursseilla opetellaan laittamaan kokokasvisruokaa.
Monet osallistujat kertoivat Ylelle innostuneensa kurssille luettuaan Ville Miettisen haastattelun. Miettinen on kirjoittanut aiheesta kirjan.
KoKaRu-kurssin luennolla leiriläiset pohtivat esimerkiksi saako ruokavaliossa syödä jälkiruokaa, ja miksi maitotuotteet ovat osa ravintosuosituksia.
Yksikään Ylen haastattelemista Miettisen ja Kasasen potilaista ei kokenut hoidossaan olleen uskonnollisia piirteitä. Monet korostivat lääkärin puhuneen vakuuttavasti tieteen uusimmista löydöksistä.
Kaksi Ylen haastattelemaa potilasta ja kolme Eloisan työntekijää kuvailivat, että elämäntapalääketieteestä innostuneet suhtautuvat siihen kiihkeästi.
Johtajat suosittelemassa elämäntapalääketiedettä
Eloisassa elämäntapalääketieteellä on ollut laajempi rooli kuin Miettisen ja Kasasen potilailleen antama kokokasvisruokavalioneuvonta.
Molemmat ovat pitäneet julkisia luentoja elämäntapalääketieteestä Eloisan nimissä.
Lääkäreiden toiminnan lisäksi elämäntapalääketieteen asialla ovat olleet myös hyvinvointialueen johtoportaan henkilöt.
Hoitotyön ylin esihenkilö, johtajaylihoitaja, on FALMin jäsen. Yle on nähnyt sähköpostin, jossa hän kutsuu työntekijöitä adventistien kurssikeskuksen kristilliselle leirille.
Vuonna 2023 puolestaan silloinen sosiaali- ja terveyskeskuspalvelujen johtaja Mika Perttu piti luennon elämäntapalääketiedettä esittelevässä seminaarissa. Hän kertoi, millaisia kokemuksia elämäntapalääketieteestä on Etelä-Savon terveyskeskuksissa.
Luennon otsikko oli ”Muutoksen käynnistäminen hyvinvointialueella”.
Pertun luennosta tehtiin Eloisassa raportti potilasturvallisuuden vaarantumisesta tai läheltä piti tilanteesta. Perttu pahoitteli luennon pitämistä jälkikäteen, koska seminaarin muu sisältö ei vastannut Käypä hoito -suosituksia.
Ylelle Perttu kertoo, että ei ollut tietoinen elämäntapalääketieteen yhteydestä uskonliikkeeseen.
– Mutta nyt, kun sen kuulin, se ei oikeastaan yllätä, Perttu sanoo.
Yle on nähnyt sähköpostin, jossa yksi Eloisan johtajista esitti jo pari vuotta sitten huolensa siitä, että Eloisa yhdistettäisiin Koivikko Lifestyle Centeriin ja kokokasvisruokavalioon.
FALM nojaa tutkimusnäyttöön
Miettinen ja Kasanen kertovat, että he eivät ole adventtikirkon jäseniä. Kasanen sanoo, että hän ei olisi mukana FALMin toiminnassa, jos sen tarkoitus olisi vetää ihmisiä adventismin pariin.
FALMin perustaja Aki Pirskanen kertoo, että FALMissa on mukana ateisteja, joille yhteys adventismiin ei ole mieluinen.
Hänen mukaansa jotkut adventistit puolestaan suhtautuvat varauksella elämäntapalääketieteeseen, koska se yhdistetään joskus vaihtoehtohoitoihin.
Puheenjohtaja Ville Miettisen mukaan osalla FALMin jäsenistä on ollut kiinnostusta myös vaihtoehto- tai uskomushoitoihin.
Niistä FALM haluaa sanoutua irti. Yhdistys korostaa, että sen opit pohjautuvat tutkimusnäyttöön.
Videolla Miettinen tiivistää, ettei elämäntapalääketieteellä ole tekemistä adventismin kanssa.
Eloisan tulosaluepäällikkö Anna-Sofia Simulan mukaan elämäntapalääketieteellä on nyt ja on ollut Eloisassa vain pieni rooli. Se keskittyy Miettisen ja Kasasen erityisosaamisen hyödyntämiseen.
Simulasta on hämmentävää, että elämäntapalääketieteen tausta uskonliikkeessä edes nostetaan esiin.
– Oleellista on, että hoito on näyttöön perustuvaa, edistää väestön hyvinvointia ja soveltuu julkisen terveydenhuollon palveluun, Simula toteaa.
Soili Kasanen kertoo, että Ylen haastattelun jälkeen Eloisa tyhjensi Kasasen työhuoneesta kaikki FALMiin liittyvät materiaalit tämän tietämättä. Yle on kysynyt asiasta Eloisalta, mutta ei ole saanut vastausta.
Yle julkaisee Kasasen ja Miettisen nimet, koska lääkäreitä pidetään yhteiskunnassa puolueettomina asiantuntijoina, joiden mielipiteillä ja toiminnalla on suuri merkitys. Kasanen ja Miettinen ovat toimineet vastoin virallisia suosituksia. Molemmat myös puhuvat kokokasvisruokavalion puolesta näkyvästi julkisuudessa. Miettinen on ollut mukana kirjoittamassa aiheesta kirjaa.
Korjaus 21.5. klo 15:30: Adventtikirkko korjattu vapaakirkolliseksi uskonliikkeeksi. Aiemmin jutussa sen kerrottiin olevan herätysliike.
Muokkaus 21.5. klo 17:20: Pääkuvan kuvatekstiä on täsmennetty. Miettinen on ohjannut potilailleen tiukkaa kasvisruokavaliota, joka on vastoin kansallisia hoitosuosituksia. Kuvatekstissä luki aemmin, että ”Lääkäri Ville Miettinen on ohjannut potilaitaan syömään vain kasviksia. Se on vastoin hoitosuosituksia”.