Eteläkorealaista Samsung-teknologiajättiä uhkaa sen historian pahin lakko. Lähes 48 000 työntekijää aikoo keskeyttää tuotantolinjat huomenna torstaina 18 päiväksi.
Viimeisin neuvottelukierros kariutui keskiviikkona, mutta neuvotteluita aiotaan vielä tänään jatkaa.
Lakko uhkaa tehdä tuntuvan loven paitsi Etelä-Korean talouteen myös maailmanlaajuiseen puolijohteiden tarjontaan. Pääministeri Kim Min-seok sanoi sunnuntaina, että lakko voi aiheuttaa jopa 100 biljoonan wonin eli vajaan 60 miljardin euron tappiot.
Lakon vaikutuksia pelätään niin paljon, että Etelä-Korean hallitus on uhannut puuttua asiaan. Se voi lykätä lakkoa 30 päivällä ja vaatia osapuolia jatkamaan neuvotteluita hätävälitysmääräyksellä.
Määräystä on käytetty aiemmin vain neljä kertaa. Hallitus on kuitenkin toistaiseksi sanonut luottavansa siihen, että dialogi tuottaa tulosta.
Jopa Etelä-Korean presidentti Lee Jae-myung on kehottanut osapuolia pääsemään sopuun. Ammattiliiton johtaja Choi Seung-ho on sanonut, että liitto on sitoutunut hakemaan ratkaisua myös lakon aikana.
Kiista bonuksista
Kiistan taustalla ovat Samsungin tytäryhtiön Samsung Electronicsin johdon ja työntekijöiden väliset erimielisyydet työntekijöille maksettavista bonuksista.
Ammattiliitto on vaatinut, että yhtiö poistaa bonuksille asetetun 50 prosentin vuosipalkkakaton ja osoittaa 15 prosenttia vuotuisesta liikevoitosta bonuksiin.
Taustalla on kasvava turhautuminen palkkaeroon pienemmän kilpailijan SK Hynixin kanssa. Ammattiliiton mukaan SK Hynixin työntekijät saivat viime vuonna yli kolme kertaa korkeammat bonukset.
Samsung Electronics on puolestaan todennut lausunnossaan, että ammattiliitto vaatii mahdottomia tappiota tekevien yksiköiden työntekijöille.
Laajat taloudelliset vaikutukset
Panokset kiistassa ovat korkeat. Samsung vastaa lähes neljänneksestä Etelä-Korean viennistä ja on maailman suurin muistisirujen valmistaja.
Keskuspankin virkamies kertoo nimettömänä Reutersille, että lakko voisi pahimmassa tapauksessa leikata 0,5 prosenttiyksikköä maan tälle vuodelle ennustetusta 2,0 prosentin talouskasvusta.
Tuotantohäiriöt voisivat myös kiihdyttää maailmanlaajuista sirupulaa aikana, jolloin tekoälybuumi on jo aiheuttanut toimitusongelmia.
Lakkouhka on myös huolestuttanut sijoittajia – Samsungin osakkeet ovat laskeneet 4,5 prosenttia viikon aikana.
Lähteet: Reuters, AP