Rubio: Yhdysvallat on hyvin pettynyt Natoon

Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio sanoo puhuvansa liittolaisten haluttomuudesta lähteä Hormuzinsalmelle Naton ulkoministerikokouksessa Ruotsissa.

Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio sanoo, että Yhdysvallat ja presidentti Donald Trump ovat hyvin pettyneitä Natoon.

Rubio kommentoi asiaa toimittajille Joint Base Andrewsin lentotukikohdassa ennen lähtöään Ruotsin Helsingboriin Naton kaksipäiväiseen ulkoministerikokoukseen.

– Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, että presidentti on hyvin pettynyt Natoon, Rubio sanoo.

Rubio sanoo olleensa Naton kannattaja koko uransa ajan. Hänen mukaansa Naton merkitys Yhdysvalloille on siinä, että Yhdysvallat saa käyttöönsä Euroopan maiden tukikohtia.

– Sitten on Espanjan kaltaisia maita, jotka eivät anna meidän käyttää tukikohtiaan. Miksi se sitten on Natossa? Se on reilu kysymys.

Joukko ihmisiä seisoo linnan edustalla.
Naton ulkoministerit poseerasivat yhteiskuvassa Ruotsin kuningas Kaarle Kustaan, kuningatar Silvian, pääministeri Ulf Kristerssonin ja Naton pääsihteerin Mark Rutten kanssa Sofieron linnan edustalla 21. toukokuuta. Kuva: Johan Nilsson / EPA

Yhdysvallat on vaatinut Nato-liittolaisia tukemaan sen hyökkäystä Iraniin ja osallistumaan Hormuzinsalmen avaamiseen. Italia ja Espanja eivät ole sallineet tukikohtiensa käyttöä Iranin vastaisessa operaatiossa, minkä vuoksi Trump on uhannut erottaa Espanjan Natosta.

Yhdysvaltojen odotetaan vähentävän Euroopasta noin 5 000 sotilasta. Rubio sanoo, ettei häneltä ole odotettavissa avauksia Yhdysvaltojen joukoista tai muistakaan Nato-asioista kokouksessa.

– Ei ole minun paikkani ilmoittaa mistään Yhdysvaltojen muutoksista asemoitumisessa Natoon. Sellainen kuuluu presidentille tai puolustusministeriölle.

Kristersson korosti Euroopan vastuunkantoa

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson vastasi Yhdysvaltojen esittämään kritiikkiin diplomaattisesti avauspuheenvuorossaan Helsingborissa.

Kristersson muun muassa painotti Ruotsin ymmärtävän, että Euroopan on otettava suurempaa vastuuta puolustuksestaan, sekä sitoutuvan viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen vuoteen 2030 mennessä.

Mark Rutte ja Ulf Kristersson seisovat vierekkäin kahvikupit kädessä.
Naton pääsihteeri Mark Rutte vieraili pääministeri Ulf Kristerssonin kanssa Ruotsin siviilipuolustusvirastossa Revingessä 21. toukokuuta. Kuva: Johan Nilsson / EPA

Hän myös listasi Ruotsin panostusta Natoon sen jälkeen, kun se pääsi sotilasliiton jäseneksi maaliskuussa 2024: Kristersson mainitsi muun muassa Ruotsin osallistumisen Itämeren ilmavalvontaan sekä Venäjän varjolaivaston torjumiseen.

– Ruotsiin kohdistui kovia odotuksia, ja olemme olleet kunnianhimoisia ja päättäväisiä, Kristersson sanoi.

Kristersson myös viittasi Euroopan roolin kasvamiseen Naton puolustuksessa:

– Odotamme, että tämä muutos taakanjaossa tapahtuu hyvin hallitusti.