Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on suorittanut huumausaineiden katuvalvontaa alueella ja havainnut, että huumausaineet ovat nuorten keskuudessa varsin arkinen asia.
Poliisilaitos kohdensi valvontansa sellaisiin paikkoihin, joissa sen oman analyysin perusteella on ilmennyt huumausainekauppaa erityisesti nuorille ja lapsille.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos korostaa kuitenkin, että sen toiminta-alueella ei ole huumausainekaupan näkökulmasta erityisen huolestuttavia alueita.
Poliisilaitos pyrki saamaan kiinni nimenomaan nuorille aktiivisesti huumausaineita myyviä henkilöitä.
− Valvonnan tuloksena ohjasimme hoitoon 18 henkilöä, lähetimme syyttäjälle kahdeksan esitutkintapöytäkirjaa ja kirjasimme 17 sakkoa. Lisäksi puhutimme 11 ensikertalaista ja annoimme huomautuksen kahdeksalle henkilölle, komisario Hannu Väänänen luettelee poliisilaitoksen tiedotteessa.
Kaksi poliisin toimenpiteiden kohteeksi päätynyttä asiakasta oli yli 15-vuotiaita, mutta silti alaikäisiä. Yksi oli alle 15-vuotias.
Saaliiksi muun muassa huumaavia sieniä
Poliisin haltuun päätyi noin 100 grammaa marihuanaa sekä jonkin verran amfetamiinia, alfa-pvp:tä ja huumaavia sieniä.
Rikoksesta epäiltyjä valvonnan yhteydessä ilmeni 35, joista huumausaineen käyttörikoksia oli 24. Rikosilmoituksia kirjattiin yhteensä 24. Heistä ensikertaa huumausainerikoksista epäiltyjä henkilöitä oli kuusi.
Etsintäkuulutettuja henkilöitä polisi tapasi valvonnan yhteydessä 26. Heistä yksi päätyi suorittamaan pitkää vankeustuomiotaan välittömästi. Liikennejuopumuksia poliisi paljasti viikon aikana neljä kappaletta.
Tehovalvonta onnistui poliisin arvion mukaan hyvin ja valvonnalle näyttää edelleen olevan tarvetta Länsi-Uudellamaalla.
Komisario Hannu Väänänen kantaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa huolta alueen nuorista.
− Erityisesti rikostutkinnan näkökulmasta on huolestuttavaa, miten paljon nuorilla on huumausaineita tällä hetkellä. Huumausainerikollisuuteen liittyy aina vakava väkivallan uhka ja kuten tällä valvonnan otoksellakin näkyy, huumausaineet valitettavasti näyttäytyvät arjessa myös alle 15-vuotiailla lapsilla.