Huhtikuussa 1982 Michael Jackson saapui Westlaken äänitysstudiolle Los Angelesissa työstämään uutta materiaalia tuottajalegenda Quincy Jonesin kanssa.
Albumin äänittämiseen meni kuukausia, sillä jokainen soundi, sovitus ja nuotti hiottiin täydelliseksi. Tuloksena on historian kaikkien aikojen myydyin albumi Thriller.
Quincy Jones (1933–2025) oli tuottaja, säveltäjä, sovittaja ja trumpetisti, joka teki uraa seitsemällä vuosikymmenellä.
Rodullisia esteitä musiikkiteollisuudessa rikkonut Jones työskenteli tyylirajat ylittäen lukuisten artistien kanssa mukaan lukien Frank Sinatra, Dinah Washington, Aretha Franklin ja Michael Jackson. Jones voitti elämänsä aikana 28 Grammy-palkintoa.
Katso Yle Areenassa henkilökuvadokumentti Quincy Jonesista.
Jonesin tinkimätön tapa tehdä musiikkia on muokannut myös suomalaisen tuottaja, säveltäjä ja muusikko Valtteri Laurell Pöyhösen suhtautumista työhönsä. Esimerkiksi niin, että musiikkia tehdessä ja julkaistaessa ei ole syytä olla kärsimätön.
– Jo 19-vuotiaalta aloittelevalta artistilta vaaditaan tosi valmista tosi nopeasti. Se on mahdoton vaatimus. Oikeasti pitäisi vain ihmetellä maailmaa ja yrittää ymmärtää, kuka itse on, Pöyhönen pohtii.
Quincy Jones eli aikana, jolloin albumi syntyi pitkän prosessoinnin ja ajattelutyön tuloksena. Studioon kutsuttiin parhaat muusikot, ja elettiin musiikin ehdoilla. Kappale oli valmis silloin kun se tuntui oikealta.
Tie huipulle on hidas
Jones kertoo vuonna 2001 ilmestyneessä omaelämäkerrassaan pitkän uransa ensimmäisistä vuosikymmenistä. Hän rakensi hitaasti ja järjestelmällisesti tietään musiikin huipulle 11-vuotiaasta lähtien, jolloin hän ensimmäisen kerran istui pianon ääreen.
Jotain samankaltaista magiaa oli myös siinä hetkessä, jolloin Pöyhönen tarttui kitaraan 15-vuotiaana. Tuolloin hänellä, aivan kuten Jonesillakin aloittaessaan, oli mielessä vain yksi ajatus.
– Tätä mä haluan tehdä. Tästä ikuisuuteen.
Halu oppia ja tulla kaikkein parhaaksi, olipa kyse soittamisesta, tuottamisesta tai musiikin kirjoittamisesta, on ollut molempien taiteilijoiden päämäärä.
Jones aloitti trumpetistina. Vähitellen hän kipusi huippujazzmuusikoiden bändeihin ja alkoi tehdä big band -sovituksia. Pariisissa hän pääsi ranskalaisen säveltäjä-kapellimestari Nadia Boulangerin oppilaaksi, jonka oppien avulla Jones päätyi säveltämään musiikkia elokuva- ja tv-sarjoihin sekä lopulta tuottamaan miljoonia myyneitä levyjä.
Myös Pöyhönen on opiskellut musiikkia Pariisissa, tehnyt sovituksia sinfoniaorkestereille ja säveltänyt big bandeille. Yksi näistä kokoonpanoista on Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana, jonka levyjä Pöyhönen on myös tuottanut.
– Mulla on semmoinen olo, että voin laittaa itseni mihin tahansa tilanteeseen missä tahansa maailmalla. Se ei ole ylimielisyyttä, vaan sitä, että olen käyttänyt elämäni tähän.
Tie ei ole ollut Pöyhösen mukaan helppo, eikä sen ole tarkoituskaan olla.
– Taiteessa ei ole oikoteitä. Jazz-pohja antaa vapauden, mutta vasta, kun sen on kunnolla oppinut.
Jätä egosi ovelle
Pöyhönen muistuttaa, että Quincy Jonesilla oli kyky kutsua alansa parhaat ihmiset yhteen ja saada heidät puhaltamaan yhteen hiileen. Jonesin ymmärrys musiikista ja muusikoiden työstä herätti kunnioitusta.
Tämä teki mahdolliseksi yhteistyöt, kuten kappaleen We Are the World (1985), jossa Jones kokosi samaan studioon kymmeniä huippuartisteja keräämään rahaa Etiopian nälkää näkevien auttamiseksi.
Jones halusi, että hänen studiossaan kaikki työskentelevät yhteisen päämäärän eteen. Studion ulkopuolelle olikin kiinnitetty kyltti, jossa luki: ”Check your egos at the door”, jätä egosi ovelle.
– Se oli se pointti. Kaikki tyypit kunnioittivat häntä, koska hän tiesi, mitä teki. Siksi yhteistyö toimi, Pöyhönen toteaa.
Jotain itseä suurempaa
Kysyttäessä mitä Pöyhönen haluaisi välittää nuorelle muusikkosukupolvelle, hän ei epäröi.
– Meillä ei ole mikään kiire.
Nykypäivän jatkuvasti nopeutuvassa sykkeessä Pöyhönen pitää Quincy Jonesin esimerkkiä hitaasta tekemisestä tärkeimpänä ohjenuoranaan. Hyvä musiikki vaatii aikaa, intohimoa ja rohkeutta etsiä omaa ääntä. Yhtä lailla se vaatii yhteisöä, joka kantaa.
– Jos näillä annetuilla resursseilla ei tee jotain, se ei tunnu oikealta, Pöyhönen sanoo.
Hän puhuu Suomen koulutusjärjestelmästä, opintotuesta sekä kaikista muista mahdollisuuksista joita hänellä on ollut. Siis vastuusta ja velvollisuudesta tehdä jotain merkityksellistä.
Quincy Jones eli 91-vuotiaaksi ja teki musiikkia viimeiseen asti.
Valtteri Laurell Pöyhönen on nyt 47-vuotias. Vaikka työvuosia on varmasti edessä vielä monia, hän on jo ymmärtänyt jotain olennaista.
Hyvä musiikki ei synny kiireessä. Oman äänen löytäminen vaatii aikaa, virheitä ja uudelleen yrittämistä. Yhteisö kantaa. Nöyryys on voimaa. Ja ennen kaikkea, että musiikki on jotain itseä suurempaa.