Lahden kaupunginteatterissa kävi päättyneellä kaudella yli 50 000 katsojaa

Yleisömäärä kasvoi hieman edelliskaudesta.

Ilmakuva Lahden kaupunginteatterista.
Teatteri aloitti keväkaudella Betoniklubin eli keskusteluiltoja teatterinjohtaja Lauri Maijalan kanssa. Klubi keräsi 600 ihmistä. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Lahden kaupunginteatteri kasvatti hieman yleisömääräänsä kuluneella kaudella edelliskaudesta.

Teatterissa kävi näytäntövuonna 2025–2026 yhteensä 53 323 katsojaa. Kasvua edelliseen kauteen verrattuna oli 3 100 lippua, kerrotaan tiedotteessa.

Eniten katsojia tavoitti Elena Ferranten kirjoihin perustuva Loistava ystäväni, joka keräsi noin 13 500 katsojaa.

Näytelmät Mammal, Tule kotiin, Tähtityttö! sekä yhteistuotanto Väylä keräsivät lähes yhtä paljon katsojia yhteensä.

Vierailuesitykset vetivät yhteensä runsaat 6000 katsojaa. Suosituimmat olivat Köpi Kallion Huono suoritus sekä Jumppatytöt.

Lipunostajista liki 73 prosenttia tuli Päijät-Hämeestä. Puolet lipunostaneista oli Lahdesta ja Uudeltamaalta vajaa viidennes.

Uusia asiakkaita näytäntökaudella on runsaat 62 prosenttia lipunostaneista.

Lahden kaupunginteatteri sytytti huhtikuussa 2026 poliitikoissakin tarpeen keskustella teatterin vetovoimasta ja ohjemistosta.