Viikonloppuna Vierumäen ympäristössä on lähes mahdotonta liikkua näkemättä enduropyöriä. Vierumäen urheiluopiston alue muuntuu endurokisojen kilpailukeskukseksi.
Enduron MM-sarjan kolmas osakilpailu sekä Suomen mestaruuskilpailut keräävät alueelle kuljettajia, huoltotiimejä ja vapaaehtoisia eri puolilta maailmaa. Kilpailut käynnistyvät perjantai-iltana ja jatkuvat sunnuntaihin saakka.
Kilpailuihin osallistuu lähes 160 henkilöä. Kuljettajien lisäksi paikalle saapuu satoja huoltohenkilöitä. Järjestäjien arvion mukaan mukana on 500–600 huoltotiimien jäsentä sekä suuri määrä vapaaehtoisia.
Kuljettajan kunto kovalla koetuksella
Enduro on moottoripyörien luotettavuusajo, joka mittaa samaan aikaan ajajan kuntoa, taitoa sekä enduropyörän ominaisuuksia. Kilpailijat ajavat viikonlopun aikana yhteensä noin 150 kilometriä epätasaisessa maastossa.
Lajia harrastava Jari Hakulinen on yksi kilpailun järjestäjistä. Hän toimii MM-kilpailun apulaiskilpailun johtajana sekä SM-kilpailun kilpailujohtajana. Hakulinen arvioi, että kilpailijat ovat pyörän selässä kilpailupäivän aikana jopa kuusi ja puoli tuntia.
– Se vaatii lihaksia ukkovarpaasta hiustupsuun saakka. Syke erikoiskokeilla on keskimäärin 170:n luokkaa. Jos pätkä kestää 10–12 minuuttia, jokainen voi kuvitella, millaista on ajaa sillä sykkeellä.
Hakulisen mukaan Suomi tunnetaan maastostaan, jollaista ei löydy Keski-Euroopasta. Maastosta tekee omalaatuisen sen maapohja, jossa pyörää ja ajajaa haastavat sekaisin olevat kivet, juuret, kallio, hiekka ja savi.
Suomalaisille kuskeille maastoetu ei kuitenkaan MM-tasolla ratkaise, sillä ammattilaiset pärjäävät missä tahansa olosuhteissa.
Aikaisemmin suomalaiset kahmivat endurokilpailuissa mitaleja, mutta viime vuosina palkintopalleilla on ollut autiota.
Hakulinen uskoo silti suomalaisten menestymismahdollisuuksiin.
– Jos vertaa aikaisempiin kisoihin, menestymismahdollisuudet ovat hyvät. Koko ajan mennään eteenpäin.
Kaksi vuotta järjestelyjä
Viimeksi Vierumäen maastoissa kilpailtiin enduron maailmanmestaruudesta kolme vuotta sitten.
Tämän vuoden kilpailun järjestäminen on kestänyt kaksi vuotta. Kilpailut ovat vaatineet pelkästään 14 erilaisen luvan hakemista.
Kansainvälisesti Suomella on hyvä maine luotettavana kilpailun järjestäjänä, Hakulinen sanoo. Vierumäellä toimiva Suomen urheiluopisto tarjoaa kilpailulle kansainvälisesti katsoen hulppeat puitteet.
– Erittäin harvoin tämmöisessä kilpailussa päästään sisäsuihkuun ja sisävessaan, Hakulinen toteaa.
Järjestäjät kertovat kiinnittäneensä huomiota myös ympäristövaikutuksiin. Reitti kulkee lähes kokonaan olemassa olevia polkuja tai metsähoidon koneuria pitkin.
Hakulinen lupaa, ettei ensi keväänä alueella huomaa, että siellä on järjestetty endurokilpailuja.