Kotkassa tänä vuonna pidettävän suunnistuskilpailu Jukolan viestin kisakeskus Kymin lentokentän ympäristössä alkaa olla valmis.
Parisataa talkoolaista on kevään ajan muun muassa siivonnut metsää risuista ja vesakoista, jotta alueelle on saatu rakennettua 32 hehtaarin telttakylä kilpailijoita varten. Jukolan viesti juostaan 13.-14. kesäkuuta.
Talkootunteja on kertynyt noin 8 000.
– Olemme pyrkineet saamaan kisailijoille hyvät nukkuma-alustat, mutta ainahan metsässä mättäitä ja kantoja on. Porukka on poistanut metsästä noin 150 tonnia haketettavaksi menevää puuta, sanoo Kotka-Jukolan huoltopäällikkö Jouni Ruotsalainen.
Saunoihin 200 kylpijää kerralla
Saunat ovat Jukolan viestissä olleet perinteisesti teltoissa, mutta viime vuonna Mikkelin Jukolaan rakennettiin puurunkoiset saunat. Niiden eristelevyt toimitettiin täksi vuodeksi Kotkaan.
Jukolan hengessä kaikki mahdollinen kierrätetään, joten myös lauteet ovat samoja, joita on käytetty aiemmin.
– Me puolestamme teetimme paikallisessa ammattiopistossa teräksiset lauderungot, jotka matkaavat muiden saunan rakenteiden mukana edelleen seuraaviin Jukolan viesteihin, kertoo Ruotsalainen.
Kotka-Jukolan neljään saunaan mahtuu kerralla yhteensä parisataa saunojaa.
– Toivottavasti kilpailijoissa on uusia ulkomaalaisia osallistujia, jotka pääsevät tutustumaan Jukolan sauna-elämykseen, sanoo Ruotsalainen.
Kotkan erikoisuutena maauimala
Kotka-Jukolaan rakentuu jotain, mitä Jukolan viesteissä ei aiemmin ole ollut. Saunamaailman vieressä olevasta lammikosta ollaan tekemässä maauimalaa.
– Isoin homma oli poistaa lammikosta kaikki rojut, joita ihmiset ovat sinne vuosikymmenten saatossa heittäneet. Sieltä kerättiin tavaraa yksi metallilavallinen aina moottorisahoista lähtien, kertoo Ruotsalainen.
Lammikon pohjalle on levitetty eristehuopaa, jonka päälle levitetään hiekkamonttusoraa.
– Teemme tästä turvallisen paikan pulikoida ja tottakai uimavalvojat ovat paikalla. Uimaan pääsevät kaikki saunamaailman maksun maksaneet , kertoo Ruotsalainen.
Kilpailijoita reilu 19 000
Telttakylän ja saunamaailman lisäksi kisakeskukseen on pystytetty useita telttoja muun muassa ravintoloita, kauppoja ja ensiapupistettä varten.
Töitä riittää vielä ennen kahden viikon kuluttua koittavaa kisaviikonloppua, ja tietysti sen aikana.
Kotka-Jukolaan on ilmoittautunut noin 1 400 talkoolaista. Ruotsalaisen mukaan heitä kaivataan vielä lisää esimerkiksi paikoituksen ohjaamiseen ja siistimiseen.
Kilpailijoita on ilmoittautunut suunnistamaan reilu 19 000.
– Tällä hetkellä tarkka luku on 19 178, mutta jokunen jälki-ilmoittautuminen voi vielä tulla. Luku on Jukolan historian kolmanneksi suurin ja kaikista suurin nyt 2020-luvulla, sanoo Kotka-Jukolan pääsihteeri Pauli Mäkelä.
Mäkelän mukaan ulkomaalaisia kisaajia on noin 15 prosenttia ilmoittautuneista. Eksoottisimpia maita ovat muun muassa Luxemburg ja Malta.
Jukolan viestin vakiintunut yleisömäärä on 30 000–40 000. Pauli Mäkelä uskoo, että myös Kotka-Jukola pääsee noihin lukemiin, koska alueelle on helppo päästä.
– Parkkialue on aivan kisakeskuksen edessä ja bussit kuljettavat tänne väkeä juna-asemalta. Lisäksi tänne pääsee paikallisliikenteen busseilla ja paikallinen taksipalvelu tuo yleisöä vakiohinnalla.
Sen lisäksi, että Kotka-Jukola tarjoaa ensimmäisenä kisapaikkana maauimalan, Mäkelä lupaa täysin uudenlaisen menetelmän lähtölaukauksen ampumiseen.
– Se sopii erinomaisesti merikaupunki Kotkaan. Enempää en sano eli kannattaa tulla paikan päälle.