Tuliko Coloradon kyykkäys NHL:n läntisen konferenssin finaalissa sittenkään yllätyksenä? Ei ainakaan allekirjoittaneelle.
Näitä on nähty enemmän kuin yhden seuran tarpeisiin, vaikka yleisesti seura mielletään suurien ja kauniiden joukkoon. Arvatkaapa huviksenne, montako seiskapeliä Colorado on voittanut NHL:n pudotuspeleissä kahdeksan edellisvuoden aikana.
Ei yhtäkään. Neljällä yrittämällä.
Nyt ei tosin tarvittu edes seitsemää ottelua. Luuta heilui, kun Vegas siivosi Coloradon tieltään suoraan neljässä ottelussa.
Niin tuttu kaava. Runkosarjassa hakataan hurmiossa tulosta opportunistisella – joskin ehdottoman viihdyttävällä – jääkiekolla kaikkia mahdollisia tilastovoittoja tavoitellen, mutta pudotuspeleissä hymy hyytyy, kun pelkästään hyökkäämällä ei enää voitakaan.
Eikä Colorado voi mennä Vegas-sarjassa nähtyjen loukkaantumisten taakse. Ei enää.
Ne toki osuivat Nathan MacKinnonin ja Cale Makarin kautta pahimmille mahdollisille pelaajille, eivätkä osa muistakaan avainpelaajista täydessä iskussa olleet, mutta kyse on Coloradon tapauksessa muustakin. Coloradossa ei ole voittamisen auraa tai johtajuutta, mitä sellaisen rakentuminen vaatisi.
Tältä osin kaikki lähtee esipuberteettiseen kiukutteluun ja muille ärhentelemiseen vaikeuksien keskellä aina sortuvasta MacKinnonista. Joukkue onkin tiukoissa paikoissa parhaan pelaajansa näköinen: takakireä, ahdistunut ja pelokas. Eikä tätä ikiesiteiniä tunnu organisaatiossa saavan kukaan kuriin.
Yhtäkkiä kanadalaistähden ympärille onkin rakentumassa melkoinen häviämisen sädekehä. Ensin seurasta ulos kaupattu Mikko Rantanen nöyryytti Dallas-paidassa Coloradoa vuosi takaperin pudotuspeleissä, sitten tuli takkiin olympialaisten finaalissa ja nyt keväällä jo perinteeksi muodostunut kyykkäys altavastaajaa vastaan.
MacKinnonin kaikkea tekemistä vaikeissa paikoissa leimaa raivokas pakottaminen ja kiukuttelu, mikä on heijastunut koko joukkueeseen. Ei olekaan suuri ihme, että seiskapelit ovat päättyneet poikkeuksetta tappioihin tai että ennen 2022 tullutta ainoaa mestaruutta joukkue jäi kolmesti peräkkäin kakkoskierrokselle.
Mestaruuden jälkeen seura on voittanut neljän vuoden aikana kolme pudotuspelisarjaa. Suoritus on järisyttävän huono, kun huomioon otetaan, millainen ydinryhmä joukkueesta löytyy.
Valmennus vaihtoon
Ei kaikkea voi silti pelaajien niskaan kaataa.
On vaikea nähdä, miten kiistatta sarjan parhaiden valmentajien joukkoon kuuluva päävalmentaja Jared Bednar voisi enää jatkaa seurassa. Oli Bednar miten hyvä valmentaja tahansa, tulokset ovat olleet yhtä kevättä lukuun ottamatta luokattomia. Nähdyillä pelaajamateriaaleilla finaaleihin yltäminen vain kertaalleen on huono suoritus.
Kysyä myös sopii, kumpi lopulta Coloradon penkillä ja pukuhuoneessa käskee, Bednar vai kiukutteleva MacKinnon? Kaikki viittaa siihen, ettei valmennuksella ole minkäänlaista otetta tunteidensa viemään kanadalaispelaajaan.
Jääkiekkoa voi pelata ja siinä voi menestyä monella eri tavalla, mutta pään hakkaaminen seinään vuodesta toiseen näin alkaa niin ikään tuntua pureskellulta luulta. Uudelle äänelle ja näkemykselle voisi olla tilaus.
Vuosi sitten kesällä kenkää annettiin apuvalmentaja Ray Bennettille, joka vastasi pudotuspeleissä pahasti yskineestä ylivoimapelistä. Päätös hymyilytti jo tuolloin ja tekee niin edelleen. Millä tavalla Coloradon ylivoima kehittyi sittemmin? Kaikenlaista koetettiin, mutta oikeassa siivessä kummittelee edelleen Mikko Rantasen haamu.
Bennett maksoi seurajohdon virheestä työpaikallaan.
Mitä seuraavaksi?
Seurajohto on Coloradon tapauksessa kokonaan oma lukunsa. Kuluvalle kaudelle se rakensi tasapainoisemman joukkueen ja korjasi aiempien vuosien ongelmat maalivahtiosastolla, mutta onnistuiko se sitten kuitenkaan riittävän hyvin?
Jos maalivahtipeliä vertaa parin vuoden takaiseen fiaskoon, se oli hyvää, mutta samaan aikaan se oli välieräjoukkueista heikointa.
Brock Nelsonia pidin jo alun perin pudotuspelimaailmaan liian hitaana. Runkosarjan maalintekohurmiosta ei ollut keväällä jäljellä rippeitäkään.
Martin Necas haluttiin Rantasen tilalle säästösyistä ja silti tälle annettiin 11,5 miljoonan dollarin sopimus. Pelaajalle, joka edelleen opettelee voittavan jääkiekon lainalaisuuksia. Pelaajalle, jossa ei ole liraustakaan johtajuutta.
Necas teki kaksissa edellisissä pudotuspeleissä kaksi maalia.
Rantasen kauppaaminen teki Coloradon sieluun valtavan särön, myönnetään sitä Denverissä tai ei. Toki polvivaivaisesta turkulaisesta ei tänä keväänä olisi kummoista iloa ollut, mutta tämän kaupan kanssa Colorado-johto meni rumasti metsään.
Nyt miljoonan dollarin kysymys kuuluu: mihin seuraavaksi?
Coloradon mestaruusikkuna on edelleen auki, mutta ydinpelaajat ikääntyvät ja ilmoilla leijuu taas kerran suuria kysymysmerkkejä. Lähes kaikkea on jo kokeiltukin: Rantanen kauppaamalla ravisteltiin pelaajistoa, Bennettille potkut antamalla tehtiin muutoksia penkin taakse ja niin edelleen.
Ravistellaanko taas pelaajistoa?
Kello käy Bednarille. Tällä Coloradon ydinryhmällä ei ole montaa vuotta aikaa ja samoilla vanhoilla asetuksilla jatkaminen ei vaikuta järkevältä. Nyt pitää ravistella päävalmentaja pallilta. Uusi ääni, pientä viilausta peliin ja lähtö puhtaalta pöydältä kohti viimeisiä valsseja.
Jos päävalmentajankin takataskuunsa tunkeneen MacKinnonin johdolla mennään jatkossakin, tuloksiin on epärealistista odottaa suuria muutoksia.