Suomi velkaantuu tällä hetkellä nopeasti. Hallitus toisensa perään epäonnistuu talouden tasapainottamisessa vaikka mainostaa tekevänsä koviakin päätöksiä.
Olen huomannut, että hyvinvointivaltion uudistajat lähestyvät aihetta poikkeuksetta leikkausten näkökulmasta. Pelkän leikkauslistapuheen ongelma on kuitenkin siinä, että kuulijalle voi jäädä epäselväksi syy, miksi leikkauksia tehdään. Tämä vähentää luottamusta talouteen, mikä taas saattaa heikentää taloustilannetta entisestään.
Entä jos kääntäisi koko lähestymistavan ympäri: tehdään ensin palvelulupaus hyvinvointivaltion ydintehtävistä, ja kerätään rahaa tämän lupauksen täyttämiseksi kohdistamalla sopeutustoimet ensisijaisesti ydintehtävien ulkopuolelle.
Meillä ei ole palveluiden tärkeysjärjestystä.
Uskoakseni pohjoismaisen hyvinvointivaltion ydintehtävät ovat otsikkotasolla kaikille selvät: koulutus, terveydenhuolto ja perustason sosiaaliturva. Valtion täytyy lisäksi pitää huolta turvallisuudesta ja jonkinlaisesta julkisesta infrastruktuurista.
Tällä hetkellä ongelmamme on se, että oikeastaan minkäänlaista tärkeysjärjestystä ydinpalveluiden ja toissijaisten menojen kanssa ei tunnu olevan. Tai jos on, niin poliitikot tuntuvat suojelevan aivan vääriä asioita.
Elämme nimittäin aikaa, jossa jo koko hyvinvointivaltion kovin ydin on vaikeuksissa. Pyrimme tarjoamaan laajaa terveydenhuoltoa, mutta todellisuudessa kiireetöntä hoitoa on normaalia odottaa yli puoli vuotta, ja tilanne on todennäköisesti vain kiristymässä.
Haluaisimme olla maailman koulutetuin kansa, mutta 25–34-vuotiaiden korkeakoulutusaste on pudonnut jo alle OECD:n keskitason - jopa Turkki on OECD:n vertailussa Suomen edellä.
Poliitikot sulkevat esimerkiksi eläkkeet säästämiskeskustelun ulkopuolelle.
Samaan aikaan poliitikot suojelevat epäolennaisuuksia. Räikein esimerkki ovat ympäristölle haitalliset tuet. Valtiovarainministeriön mukaan tuemme vuositasolla erilaisilla verohelpotuksilla esimerkiksi dieseliä noin 630 miljoonalla, työkoneiden kevyitä polttoaineita 400 miljoonalla, puupohjaisia polttoaineita 440 miljoonalla sekä turvetta 80 miljoonalla.
Suoria maataloustukia, joista merkittävä osa osuu ympäristölle haitalliseen eläintuotantoon, taas maksetaan Suomessa vuosittain noin 2 miljardia, joista EU rahoittaa 40 prosenttia.
Tärkeysjärjestyksen puutteesta kertoo myös se, että poliitikot ovat sulkeneet eläkkeet kaiken säästämiskeskustelun ulkopuolelle, vaikka joka kolmas yli 16-vuotias saa omaa eläkettä ja jo melkein joka neljäs työstä maksettava euro menee eläkemaksuihin.
Eläkkeistä säästämisen ”radiohiljaisuus” ei ole edes eläkeläisten etu, sillä jos eläkejärjestelmää ei oteta mukaan sopeuttamiseen, se tarkoittaa käytännössä, että esimerkiksi vanhustenhuollosta ja terveydenhoidosta leikataan kahta kipeämmin. Uskon, että vanhemmatkin ikäpolvet voisivat hyväksyä kiristykset esimerkiksi keskisuurten ja suurten eläkkeiden verotukseen, jos sillä korjataan vanhustenhuollon ongelmia.
Pelkkiin leikkauksiin keskittyminen ilman aitoa visiota hyvinvointivaltion tehtävistä on myös johtanut siihen, että tärkeisiin asioihin ei uskalleta investoida. Esimerkiksi korkeakoulutusasteen nosto olisi tutkijoiden mielestä Suomen kansantaloudelle tarpeen, mutta siihen on vaikea panostaa tilanteessa, jossa menot ovat muualla karanneet käsistä.
Positiivinen uutinen on se, että hyvinvointivaltio on vielä pelastettavissa: velkaantumisessa huolestuttavinta on vauhti, ei niinkään lähtötaso.
Emme uskalla investoida tärkeisiin asioihin.
Mutta ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan uskallusta keskittää rajalliset resurssit hyvinvointivaltion ydintehtäviin.
Kovista puheista huolimatta todellinen poliittinen kunnianhimo tuntuu uupuvan. Kuvaavaa on, että tässä kolumnissa taidetaan mainita enemmän valtiontaloutta vahvistavia budjettimuutoksia kuin mitä puoluejohtajat esittivät yhteensä runsas kuukausi sitten eduskuntavaalien ennakkotentissä.
Vaaleihin on kymmenen ja puoli kuukautta aikaa. Toivon, että poliitikot löytävät rohkeutensa. Muutoin velkaantuminen ja hyvinvointivaltion rapautuminen vain jatkuu.
Matias Mäkiranta
Kirjoittaja on 24-vuotias taloustieteen väitöskirjatutkija, joka haluaisi elää hyvinvointivaltiossa myös silloin, kun on itse eläkkeellä
Kolumnit jäävät kesätauolle ja palaavat taas 11.7.