Vaasan Räätälinsaaren rannalta kantautuu kaunis trumpetinsoitto.
91 vuoden ikäinen jazzklassikko Summertime kantautuu tyynessä ilmassa merenlahtea pitkin.
Kappaleen kanssa samanikäinen vaasalainen Seppo Lemponen puhaltaa taskutrumpettiaan toimittajien pyynnöstä, mutta vielä joitain vuosia sitten hän pyöräili rannalle ja puistoihin soittelemaan omaksi ilokseen.
Jazz-musiikin arvioidaan rantautuneen Suomeen tasan sata vuotta sitten. Vain muutama vuosi myöhemmin syntyi Seppo Lemponen, joka on arviolta yksi maan vanhimmista jazz-muusikoista.
– Etsin paikkoja, joissa yleisönä olivat oravat, linnut ja joskus koiranulkoiluttajat. Soittelin kaikenlaista, usein jotain säähän liittyvää.
Lemposen rakkaus jazziin alkoi nuorena poikana vuonna 1942 Kauhavan lentosotakoululta, jossa hänen isänsä työskenteli koneasentajana.
– Upseerikurssilla numero 5 oli merkittäviä muusikoita, jotka perustivat jazzbändin ja soittivat vieraalta tuntuvaa musiikkia. Se oli rakkautta ensi kuulemalta, Lemponen kertoo.
Musiikki vaikuttaa mielialaan
Ensimmäisen käytetyn trumpettinsa Seppo Lemponen hankki kansakoulussa ja siitä lähtien soitin on kulkenut mukana, erilaisina versioina.
Nyt Lemponen soittaa pikku- eli taskutrumpettia, joka on isoa helpompi kuljettaa.
– Ikä tekee tehtävänsä, sillä soittaminen vaatii aika lailla sekä fysiikkaa että psyykeä. Pidän soittamista yllä siksi, että mieliala pysyy jonkunlaisessa kunnossa, kun onnistuu saamaan onnistuneen äänen torvesta ulos.
Lemponen kertoo hurahtaneensa erityisesti 1930–40-lukujen jazziin. Hän kuuntelee kuitenkin myös uudempaa musiikkia.
– Vanhat tutut kappaleet sytyttävät aina uudelleen, mutta seuraan myös uudempia virtauksia, sillä tiedän, että jazzin kehittyminen on välttämätöntä. Niinhän se on tehnyt tähänkin asti.
Näin Seppo Lemposen trumpetti soi Vaasassa ohikulkijoiden iloksi:
Rakkaus jazziin näkyy myös siinä, että Lemponen väitteli vuonna 2001 jazzin kielenkäytöstä ja sen kehittymisestä filosofian tohtoriksi.
– Innostuin eläkepäivinä tiivistämään havaintojani, joita olin jazzista kerännyt, ”jazztohtori” sanoo.
Jazzin juhlavuosi on nyt
Suomalaisen jazzin tarinan katsotaan alkaneen vuonna 1926, kun kesäkuun 4. päivä höyrylaiva S/S Andania ankkuroi Suomenlinnan edustalle.
Aluksella oli 628 amerikansuomalaista, jotka tulivat käymään entisessä kotimaassaan. Samalla laivalla Suomeen tuli myös jazz-musiikki, joka on viitoittanut tähän päivään asti tietä myös populäärimusiikissa.
Suomalaisen jazzin valoisa tulevaisuus
Satavuotisella suomalaisella jazzilla on valoisa tulevaisuus, uskoo Suomen Jazzliiton puheenjohtaja Jari Perkiömäki.
– Muusikkonäkökulmasta meillä on yhä laajempi ja jatkuvasti uudistuva muusikkokunta. He ovat yhä taitavampia ja menestyvät myös kansainvälisesti.
Tulevaisuuden tekevät kuitenkin yksittäiset yhdistykset ja harrastajat.
– Rahoituksen niukkuuden vaikutukset vaihtelevat. Paljon on kiinni aktiivisista ihmisistä ja siitä, saadaanko yksityistä sponsorirahaa, Perkiömäki sanoo.
Myös Vaasan Jazz Clubilla menee hyvin, sanoo yhdistyksen varapuheenjohtaja ja rumpumuusikko Jere Lahti. Uusia jäseniä toki kaivataan aina.
Lahti kehottaa kaikkia kiinnostuneita kuuntelemaan jazzia livenä, sillä silloin muusikoiden ja soittajien välinen yhteys pääsee parhaiten esille.
– Yleinen mielikuva on, että jazz on vaikeasti lähestyttävää. Siinä on kuitenkin paljon alalajeja ja tyylejä, joista voi löytää itselleen sopivan genren, ja pikku hiljaa korva harjaantuu muuhunkin jazziin.
Yksi tapa tutustua musiikkiin ovat pian alkavat, ja koko kesän kestävät viikoittaiset Street jazzit, joita Vaasan Jazzklubi on ollut toteuttamassa jo yli 20 vuoden ajan.
UMO Helsinki Jazz Orchestraa operoivan UMO-säätiön toimitusjohtaja Henriika Steidel-Luoto ja saksofonisti ja säveltäjä Mikko Innanen muistelivat jazzin sataa vuotta Ylen aamussa 15.4.