Kaarinan kaupunki haluaisi vuokrata Kuusiston linnanraunioiden alueen Metsähallitukselta.
Tarkoituksena on, että kaupunki voisi sitä kautta panostaa alueen hoitoon.
Kuusiston keskiaikaisen piispanlinnan alue on Metsähallituksen omistuksessa, ja se vastaa myös paikan hoidosta.
Kaarinan kaupunki on saanut palautteita muun muassa siitä, ettei alueella enää ole wc-tiloja ja ihmiset ovat tehneet tarpeitaan maastoon.
Se oli yksi syy, miksi Kaarinan kaupunki aloitti neuvottelut Metsähallituksen kanssa, kertoo Jaakko Saivosalmi Kaarinan kehityksestä.
– Saimme viime kesän jälkeen muutamia palautteita siitä, että kaikki ei ole täysin kunnossa. Mietimme, miten voisimme tulevaksi kesäksi parantaa tilannetta, hän sanoo.
Saivosalmi kertoo, että neuvottelut ovat vielä kesken eikä sopimusta ole tehty. Toiveena kuitenkin on, että asia voisi edetä jo täksi kesäksi.
Ensimmäinen asia olisi Saivosalmen mukaan saada vessat auki. Sen jälkeen aluetta voisi lähteä jatkokehittämään muilla tavoin.
– Tämä on tärkeä nähtävyys, joten kaupungin intressi on, että sitä pidetään kunnossa.
Kuusiston linna rakennettiin Suomen katolisen kirkon piispojen turvapaikaksi Piikkiönlahden rannalle 1200-luvun lopulla. Linna purettiin Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1528.
Kuusiston linnanraunioilla vieraili viime vuonna 40 000 ihmistä.