Ferrarinpunainen kahvikeitin ja viimeinen leima – näin vajoava Veturi tyhjenee Riihimäellä

Työntekijät katsovat kelloa Veturissa: heillä on puoli tuntia aikaa hakea tavaransa sortumavaarassa olevasta rakennuksesta. Tosin aikarajoitus ei koske kaikkia.

Johanna Mähönen haki muun muassa kahvinkeittimen Veturin tiloista. Sisällä kuulemma haisi pahalta, koska ilmastointi oli suljettu.

Riihimäen sortumavaarassa olevassa virastotalossa, Veturissa, ovat loppuviikon aikana piipahdelleet niin kaupungintyöntekijät kuin hyvinvointialueen työntekijät hakemassa tavaroitaan.

Kolme viikkoa sitten käyttökielto tuli niin nopeasti, että ihmiset ehtivät napata mukaansa vain välttämättömimmät tavarat.

Maa on vajonnut virastotalon kulmalla puoli metriä ja rakennus on vaarassa sortua. Riihimäen kaupunki epäilee, että syynä ovat viereisen hulevesipumppaamon rakennustyöt.

Tiukat säännöt sisäänpääsyyn

Yle kävi torstaina seuraamassa, miten Veturin työhuoneita tyhjennettiin tiukkojen ohjeiden mukaan. Alun perin oli sovittu, että toimittaja voi seurata yhden ryhmän mukana, mutta kaupunki muutti päätöstään yön aikana.

– Sisään saavat mennä vain kaupungin työntekijät, kuittaa kiinteistömestarin sijainen, Katri Kauppila.

Torstaina klo 9.30 aikoihin virastotalon pihalla A-rapun eteen oli kertynyt kuusi ihmistä.

Talossa käyviä on ohjeistettu ennakkoon. Sisään pääsee ilmoittautumalla etukäteen aamupäivisin klo 9.30 -10.30. Samalla täytyy kertoa, missä päin aikoo liikkua.

Vain tuiki kiireellisessä tilanteissa Veturiin pääsee myös iltapäivisin klo 14–14.30.

Sisällä saa olla korkeintaan puoli tuntia kerrallaan. Rakennuksessa ei ole vettä, joten wc:tä ei saa käyttää.

Työntekijöitä kokoontui rakennuksen sisäänkäynnille, yksi henkilö kantaa muuttolaatikkoa.
Kaupungin kaavoituksen työtekijät odottelivat vuoroaan, samalla kun edellinen ryhmä kantoi tavaroitaan ulos. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Sääntö ei kuitenkaan näytä koskevan kaikkia.

Noin klo 10 aikoihin oven edessä kokoontui neljä naista Riihimäen kaupungin kaavoitusosastolta. He kertoivat kokoavansa arkiston lähtökuntoon ja viipyvänsä koko päivän, eli pidempään kuin muut.

Riihimäen kaupungin kaavoituspäällikkö Niina Matkala palaa asiaan vielä perjantaita, keskellä muuttokiireitä.

– Varsinaiset arkistot sijaitsevat muualla. Kyseessä on lähinnä varaston ja toimistotilojen pakkaus, Matkala kirjoittaa tekstiviestissään.

Hän lisää, että työntekijät pakkaavat annettujen ohjeiden ja laaditun aikataulun mukaan.

Kahvikeittimistä ei luovuta

Ennen kello 10 Veturin A-rapun ovesta tuli työntekijöitä ulos kantamuksia mukanaan. Huonekaluliikkeen isoissa sinisissä kasseissa näkyi olevan tietokoneiden näyttöjä, näppäimistöjä ja hiiriä.

Matkaan näyttää tulleen myös vaatteita, kasveja, kahvihuoneesta otettuja tavaroita, valokuvia ja pieniä muistoesineitä.

Selvästi rakkain esine oli kuitenkin kahvinkeitin, toimistojen perusjuhta, Moccamaster. Keittimiä kannettiin ulos useita.

Työllisyysasiantuntija Mika Ågren suojasi punaista kahvinkeitintään kuin aarretta.

– Ferrarinpunainen, mies tokaisi ohi mennessään.

Kaksi henkilöä kantaa tavaroita ulos kirkkaassa päivänvalossa.
Sisältä tuotuja pahvilaatikoita ja nyssäköitä kertyi vähitellen Veturin A-rapun ulko-oven eteen. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Johanna Mähösellä on pahvilaatikossa myös kahvinkeitin.

– Tämä menee Penttilänkadulle lastensuojelun tiloihin. Saa sitten nähdä mihin se sieltä jatkaa. Tämä on varapannu, hän toteaa.

Mähösen mukaan sisällä haisi pahalle, koska talon ilmastointi oli myös suljettu. Muuten kaikki näytti olevan ennallaan.

Vammaispalveluiden Marjo Salonen näyttää puolestaan sosiaalityöntekijälle menevää kirjekuorta, jossa on sisällä työseloste.

Kuoren päällä saattaa olla viimeinen Veturissa isketty leima. Siinä lukee: Kanta-Hämeen hyvinvointialue, saapumispäivämäärä 28.05.2026.

Virastotalo Veturin tulevaisuus on yhä auki. Kaupunki päättää sen purkamisesta tai korjauksesta vasta, kun rakennuksen ympärillä olevat kaivannot on täytetty.

Työntekijät ja vuokralaiset hakevat tavaroitaan puolen tunnin jaksoissa ensi viikollakin. Ainakin he, joille puolen tunnin sääntö pätee.