Pariisissa jälleen rajuja mellakoita ranskalaisseura PSG:n Mestarien liigan voiton jälleen

PSG:n pelaajat osallistuvat tänään voitonparaatiin Pariisin keskustassa. Myöhemmin on luvassa presidentti Emmanuel Macronin vastaanotto.

Pariisilaisseura Paris Saint-Germain uusi lauantai-iltana jalkapallon Mestarien liigan voittonsa kaadettuaan Arsenalin rangaistuspotkukilpailussa. Iloinen juhlinta riistäytyi yöllä käsistä Pariisissa ja muuttui mellakoinniksi.

Poliisin ja jalkapallokansan välillä oli useita yhteenottoja lauantai-illan ja alkuyön aikana, kertoo ranskalainen media. Ainakin seitsemän poliisia on loukkaantunut. Kuvat Pariisista näyttävät, kuinka palomiehiä kohti heitettiin ilotulitteita heidän yrittäessään sammuttaa paloja.

Ihmiset sytyttivät tuleen polkupyöriä ja autoja muun muassa maailmankuulun Eiffel-tornin läheisyydessä. Mellakoissa takavarikoitiin yli 20 soihtua ja satoja kranaatteja. Ainakin ravintola ja leipomo joutuivat ilkivallan kohteiksi.

Ranskan sisäministeri Laurent Nuñez on luonnehtinut väkivaltaisia yhteenottoja ”ehdottomasti ei-hyväksyttäviksi”.

Le Parisien-lehden mukaan Pariisissa ja sen esikaupunkialueilla oli paikallista aikaa aamuyhteen mennessä pidätetty 283 henkeä. Pidätysten kokonaismäärä Ranskassa oli noussut jo 416:een.

Budapestissä, Unkarissa pelattu Mestarien liigan finaali näytettiin lauantai-iltana suurella näytöllä Pariisissa PSG:n kotiareenalla, Parc des Princes- jalkapallostadionilla. Vähän ennen iltakymmentä, kun joukkueen kannattajat poistuivat areenalta, heitä vastassa oli poliisi kyynelkaasun kanssa. Syynä olivat paikalle saapuneet ulkopuoliset henkilöt, jotka olivat mediatietojen mukaan hakeutuneet stadionin läheisyyteen lietsoakseen väkivaltaa.

Arviolta 20 000 ihmistä kokoontui myös Pariisin kuululle Champs-Élysées- bulevardille juhlimaan PSG:n toista peräkkäistä Mestarien liigan voittoa. Le Parisienin mukaan jotkut heistä yrittivät hyökätä läheiselle poliisiasemalle, mutta epäonnistuivat yrityksessään.

Sunnuntaina iltapäivällä voittoisa jalkapallojoukkue osallistuu Marskentällä Eiffel-tornin edessä järjestettävään paraatiin. Noin 100 000 ihmisen odotetaan saapuvan paikalle PSG:n voittoa juhlimaan. Paraatin jälkeen Ranskan presidentti Emmanuel Macron vastaanottaa joukkueen virka-asunnossaan Élysée-palatsissa.

Viime vuoden toukokuussa PSG:n ensimmäisen Mestarien liigan voiton jälkeen 201 ihmistä loukkaantui Pariisin levottomuuksissa ja poliisi teki yli 500 pidätystä eri puolilla Ranskaa. Pariisin hälytystasoa oli tuolloin nostettu, ja ympäri kaupunkia oli sijoitettu 8 000 poliisia.

Lähteet: Le Parisien, Aftonbladet, AFP, AP