Seinäjoen Alakylän koulun väistötiloista tehty valitus nurin hallinto-oikeudessa

Oppilaat aloittivat koulutyön väistötiloissa jo tammikuussa. Alakylän koulun remontin on määrä valmistua syksyyn 2027 mennessä.

Väistötiloiksi on suunniteltu vanhaa Tiklaksen tehdaskiinteisöä Seinäjoen keskustan tuntumassa.
Tiklaksen kiinteistö toimii näillä näkymin Alakylän koulun väistötilana myös ensi lukuvuoden. Kuva: Tarmo Niemi / Yle

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt kunnallisvalituksen liittyen Seinäjoen Alakylän koululaisten koulukyydityksiin ja väistötiloihin Tiklaksen kiinteistössä.

Hallinto-oikeuden mukaan kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökset eivät ole valituksessa esitetyn perusteella lainvastaisia.

Lisää: Alakylän koulun väistötiloihin siirtyminen varmistui – hallinto-oikeus hylkäsi vanhempien hakeman täytäntöönpanokiellon

Alakylän koulussa todetun sisäilmaongelman takia koulussa päätettiin aloittaa laaja remontti. Remontin ajaksi Seinäjoen kasvatus- ja opetuslautakunta päätti väistötilaksi Tiklaksen kiinteistön kaupungin keskustassa.

Osa vanhemmista vastusti päätöstä ja asiasta tehtiin kunnallisvalitus. Siinä vaadittiin lautakunnan päätöksen kumoamista. Valitusta perusteltiin muun muassa sillä, ettei Tiklaksen valintaa väistötilaksi ole perusteltu riittävästi eikä vaihtoehtoja kartoitettu.

Osa vanhemmista koki myös väistötilakiinteistön piha-alueen ja koulumatkat turvattomiksi.