Sveitsi shokissa – näin maailma reagoi jääkiekon MM-kisojen tulokseen

Alppimaassa taivastellaan Suomen voittoa enemmän sitä, miten Sveitsin viimeisestä finaalimaalista on jo kahdeksan vuotta.

Yhdistelmä sveitsiläisten nettilehtien etusivuista.
Jääkiekko puhuttaa Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Kuva: blick.ch, srf.ch, 20min.ch

Ulkomailla Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen nappaama MM-kulta on otettu vastaan vaihtelevin äänenpainoin.

Sveitsin mediassa on luonnollisesti märehditty enemmän oman maajoukkueen tappiota kuin Suomen voittoa.

Vauraan ja vuoristoisen maan kansallisjoukkue jäi jo kolmannen kerran MM-finaalissa ilman yhtään maalia.

– 249 minuuttia: Sveitsin maalikuivuus finaaleissa on vertaansa vailla, otsikoi Sveitsin yleisradioyhtiö SRF.

– Viimeisimmästä finaalimaalista on jo kahdeksan vuotta, SRF jatkoi ruoskimistaan.

Sveitsiläisen iltapäivälehden Blickin mukaan ”kansakunta on shokissa”.

Syntipukin etsinnässä paikallinen media on kysynyt maassa asuvan ruotsalaisen NHL-legendan Peter Forsbergin mielipidettä. Hänen mukaansa Sveitsin maajoukkue ei uskaltanut hyödyntää täyttä potentiaaliaan.

– Finaalissa he antavat periksi. Todiste tästä on, että kolmessa finaalissa ei ole tehty yhtään maalia, Forsberg täräytti.

Sveitsin kannattajat pitävät ääntä MM-finaalissa Suomea vastaan.
Sveitsin kannattajien into haihtui Zürichin yössä, kun Suomi nappasi MM-kullan. Kuva: Alamy/All Over Press

Pronssimaa Norjassa laimea reaktio

Norjan mediassa maan menestys MM-turnauksessa on näkynyt verrattain vähän ottaen huomioon, kuinka poikkeukselliseen suoritukseen maajoukkue venyi.

Vuonomaa eteni ensimmäistä kertaa historiassaan jääkiekon MM-kisojen mitalipeleihin ja nappasi itselleen pronssimitalin.

Leijonat poseeraavat pokaalin kanssa voitettuaan IIHF:n jääkiekon miesten MM-finaaliottelun Sveitsin ja Suomen välillä.
MM-pokaali jäi tänä vuonna haaveeksi Sveitsiltä. Kuva: Lehtikuva

Norja kaatoi pronssiottelussa Kanadan jatkoajalla 3–2. Sankarin viittaa on Norjassa soviteltu etenkin laitahyökkääjä Noah Steenille, joka teki ratkaisevan maalin.

– Toivon vain, että tämä asettaa norjalaisen jääkiekon erittäin hyvään valoon. Kotona istuu monia poikia ja tyttöjä, jotka inspiroituvat jatkamaan tätä lajia, Steen kommentoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.

Ruotsi hiljentyi

Ruotsin maajoukkuen jäätyä mitalipelien ulkopuolelle MM-turnauksen käänteistä ei ole monta riviä lahden takana kirjoitettu.

Aftonbladet kuittasi asian otsikolla ”Suomi voitti MM-kultaa jääkiekossa”.

Lehden mukaan sunnuntainen finaali oli ”asemasotaa”, jossa kestävyys ratkaisi sen, kenen kaulaan kulta lopulta laskettiin.

Aftonbladet nosti voittomaalin ampuneen Konsta Heleniuksen lisäksi esiin maalivahtien loistavan pelin kummassakin päädyssä.

– Maalivahtikonkari Leonardo Genoni pelasi loistavasti Sveitsin tolppien välissä kuten myös toisella puolella jäätä Justus Annunen, lehti kirjoittaa.

Hämähäkkimiehen maskiin pukeutunut Sarband Omar Rashed villitsi kansaa patsaalla.
Ruotsissa ei tänä vuonna rynnätty torille. Kuva: Silja Viitala / Yle

Jääkiekon synnyinmaassa Kanadassa Suomen maailmanmestaruus ja oman joukkueen romahtaminen neljänneksi on otettu vastaan tyynesti.

Suuria otsikoita turnauksesta ei ole nähty siitä huolimatta, että Kanada jäi kolmatta kertaa peräkkäin ilman MM-mitalia.

– Annan Norjalle tunnustusta, koska he pelasivat suurella ylpeydellä ja sitoutumisella. Joukkueessamme oli paljon mahtavia ihmisiä, mutta valitettavasti se [peli] ei päättynyt kuten halusimme, valmentaja Misha Donskov kommentoi Kanadan yleisradiolle CBC:lle.

Sveitsiläiset jääkiekkokatsojat kertoivat tunnelmistaan yöllä Kauppatorilla: