Iida Aikion kiitetty esikoiskirja Muoviaurinko käsittelee muun muassa nuoren aikuisen suhdetta nettiin.
Internet

Iida Aikiolle netti oli nuorena kaikki kaikessa

Kulttuurivieras, esikoiskirjailija Iida Aikio kasvoi ensin Utsjoella ja myöhemmin internetissä. Nyt hän on onnellinen siitä, että netistä voi myös kirjautua ulos.

Kuvat ja videot:Antti J. Leinonen
Tekstin editointi:Hannes Nissinen

Kirjailija Iida Aikio varttui Utsjoella, tuhannen ihmisen kunnassa. Hän oli kirkonkylän ainoa vuonna 2001 syntynyt tyttö.

Nuorena hän fanitti Isac Elliottia, katsoi Youtubesta meikkivideoita ja hauleja, selasi vilisevää kuvavirtaa täynnä Justin Bieberiä ja One Directionia. Vaikka lähistöllä oli vain vähän samanikäisiä, Aikio koki samat somehaasteet ja trendit kuin kaikki muutkin 2010-luvulla kasvaneet.

Siitä on kiittäminen nettiä, joka oli saamelaiselle Aikiolle ensin täysin turha, sitten keino löytää muita teinejä ja lopulta musta aukko, joka söi kaiken.

Onko saamelaisilla edes sähköä?

Netti ei aluksi tehnyt Aikioon suurta vaikutusta. Hänen perheensä oli määrittänyt tunnin aikarajan verkon käyttämiselle.

– En aina edes keksinyt läppärillä tekemistä sen tunnin ajaksi tai käyttänyt sitä mahdollista aikaa, Aikio kertoo.

Netissä roikkumisen sijaan hän harrasti lapsena kokki- ja taidekerhoja ja kulki milloin minkäkin harrastuksen perässä vapaasti. Etelässä kaverit eivät edes tienneet, onko saamelaisilla televisiota.

Nuori henkilö istuu ulkona värikkään, geometrisin kuvioin maalatun seinän edessä.
Iida Aikio kuvattiin Oulussa, missä hän nykyään asuu ja opiskelee kirjallisuudentutkimusta. Kuva: Antti J. Leinonen

Teini-iän lähestyessä netti alkoi viedä enemmän tilaa.

Erityisesti aikaa kului goSupermodel-pelisivustolla, jossa tytöt pukivat mallinukkejaan ja pelasivat minipelejä, stressasivat foorumeilla pojista ja ulkonäöstään ja purkivat luovuuttaan julkaisemalla virtuaalisia sanomalehtiä.

Suomeksi ilmaispeli julkaistiin vuonna 2007, kun Aikio oli 6-vuotias. Hän löysi tiensä sinne ala-asteen loppupuolella.

GoSussa oli hauskaa. Aikio luki blogeja, jutteli utsjokelaisten kavereidensa kanssa sivustolla ja pelkäsi sivuston kiertäviä kauhutarinoita mennessään iltaisin nukkumaan.

– Olin siellä pyörimässä ihan nolona vauvana. Tein virtuaalisia vitsilehtiä niin, että lainasin kirjastosta koululaisvitsikirjan ja vaan kopioin niitä suoraan sivuille, Aikio muistelee.

Palaute lehdistä ei ollut imartelevaa: kuvat oli taitettu keskelle aukeamaa, mikä ei miellyttänyt laatutietoisia lukijoita. Muisto saa kirjallisuudentutkimusta opiskelevan Aikion nauramaan.

Teini-iässä Aikio löysi faniyhteisöt ja aika netissä lisääntyi ja lisääntyi, kunnes tuntirajoitukset alkoivat olla turhia. Netistä tuli hetkeksi jopa kaikki kaikessa.

Koko elämä netissä

Lukioikäisenä Iida Aikion elämässä oli kausi, jolloin olemassa oli vain netti, ei mitään muuta. Lukio keskeytyi mielenterveysongelmien takia ja netti oli ainoa paikka, jossa elämä pyöri.

– Makasin vuoteessa päivät ja yöt. Nukuin, kirjauduin heti sisään, juttelin nettikavereille ja menin taas nukkumaan. Kaikki muu oli pakollista sivutoimintaa, Aikio kertoo.

Henkilö seisoo vihreiden tiheiden pensaiden keskellä, kasvot osittain piilossa lehvästössä.
Aikion elämässä hetken aikaa kaikki tapahtui vain netissä. Kuva: Antti J. Leinonen

Aikio alkoi etsiä merkityksellisyyttä elämäänsä kirjallisuudesta. 17-vuotiaana hän löysi Eeva Kilven runot. Aikio luki ensin yhden teoksen, sitten toisen. Pian hän ei saanut niistä tarpeekseen.

– Luin ensimmäisen vuoden pelkästään runoutta ja Eeva Kilven päiväkirjoja. Lyhyitä tekstejä, joihin aivoni jaksoivat keskittyä.

Kun vointi parani, Aikio palasi lukioon. Hän huomasi, että oli oppinut kaunokirjallisuutta lukemalla tekemään itse tarkkoja havaintoja maailmasta.

– Ajattelen, että lukemalla kirjallisuuden linssi tarttuu. Päässä alkaa muodostua lauseenpätkiä. Minä valitsin kirjoittaa niitä ylös.

Lukion loppupuolella Aikio kirjoitti jo tavoitteellisesti. Hän haki Oulun yliopistoon lukemaan kirjallisuudentutkimusta, koska halusi kehittyä kirjoittajana.

Henkilö seisoo aidan aukossa sorapolulla, taustalla valkoinen rakennus, jossa on sinisiä raitoja ja graffititekstiä.
Muoviaurinko-esikoiskirjansa esittelytekstissä Iida Aikio kuvailee itseään Tenojokivarrella ja internetissä varttuneeksi saamelaiseksi. Kuva: Antti J. Leinonen

Utsjoelta pois muuttaminen oli ollut Aikion suunnitelma aina: hän halusi kokea maailmaa myös tutun kodin ulkopuolella. Silti yliopistoon pääseminen todistusvalinnalla oli hänelle yllätys: Aikio oli ajatellut pitävänsä välivuoden sen turvin, ettei pääsisi korkeakouluihin.

– En ollut kasvanut maailmaan, jossa olisin uskaltanut ottaa yliopistoa itsestäänselvyytenä. Siitä syystä en raaskinut jättää paikkaa vastaanottamatta.

Fuksivuonnaan Aikio pääsi tekstinsä kanssa kirjoituskurssille, jossa teosta työstettiin vuoden ajan. Kustannussopimus Kosmoksen kanssa allekirjoitettiin syksyllä 2024 ja esikoisteos Muoviaurinko julkaistiin tämän vuoden tammikuussa.

Kirjan kirjoittaminen vaati monta vuotta ja paluun paitsi lapsuuden maisemiin, myös nettiin. Kun goSupermodel julkaistiin uudelleen verkkoon vuonna 2022, Aikio löysi itsensä jälleen mallien maailmasta ja vei kokemuksen kirjaansa asti.

Muoviaurinko nousi oman elämän rinnalle

Muoviaurinko kertoo päähenkilö Kaislasta, joka lähtee pohjoisesta Ouluun opiskelemaan, etsii itseään goSusta ja pohtii saamelaisuuttaan.

Vaikka tarina kuulostaa tutulta, Aikio korostaa, että kyseessä on fiktiivinen teos. Hän kuvailee hahmojen olevan kuin nukkeja, joita hän ”leikittää ja johdattaa” haluamallaan tavalla. Vähän kuin goSupermodelissa.

24-vuotias Iida Aikio puhuu kirjallisuudesta tarkoin termein. Tekstin rekisterit, identiteetin uudelleenohjelmointi ja dekolonisaatio ovat Aikion puheessa yhtä arkisia asioita kuin se, että haastattelun jälkeen on mentävä töihin.

Henkilö pitää kiinni metallikaiteesta ulkona.
Aikion käsivarsista löytyy kirjoittamiseen liittyviä tatuointeja. Toista käsivartta koristaa avoin kirja, toista vihko ja kynä. Kuva: Antti J. Leinonen

Muoviauringossa päähenkilö Kaisla todella rakentaa identiteettiään uudelleen. Hän pukee goSu-malliaan kehujen perässä, keskustelee sivustolla saamelaisuudesta ja pakenee elämäänsä nettiin, jossa hän voi itse määritellä kuka on.

Kaislalle netti ja oikea maailma ovat toisistaan erillään. Näin asiat ovat nyt myös Aikion elämässä.

– Ehkä sitä yksittäistä vuotta lukuun ottamatta on aina ollut olemassa myös ulkopuolinen maailma. Lapsuuttani sävytti vapauden tunne ja ajattomuus: muistoissani sain liikkua rajattomasti ja mennä ja tulla miten tahdoin.

GoSusta Aikiolla on silti lämpimiä muistoja. Peli oli hänen mielestään oma pienoiskokoinen maailmansa, jossa oli omat käytänteensä ja kielelliset lyhenteensä. Se oli sen ajan the paikka, Aikio toteaa.

Henkilö makaa portailla ulkona.
– Tällä hetkellä minua kiinnostaa esimerkiksi opetella ompelemista, hillasoilla liikkumista ja yleishyödyllisiä kädentaitoja, Aikio sanoo. Kuva: Antti J. Leinonen

Nykyään Aikio on siirtynyt somessa enemmän tarkkailijan rooliin. Hän ei julkaise itse paljoakaan, ei kuulu mihinkään nettiyhteisöön eikä jaksa oikeastaan edes viestitellä ihmisille.

– Jossain vaiheessa tuntui, että viestien kautta pystyin jäsentelemään itseäni paljon helpommin kuin muilla tavoilla. Viime aikoina en ole enää tuntenut niin.

Sen sijaan aika netissä kuluu videoesseiden ja uutiskirjeiden parissa sekä anonyymien palstojen seuraamisessa. Vauva.fi ja Jodel ovat mahdollisesti aineistoa seuraavaa teosta varten, Aikio vihjaa.

Muuten hän kuvaa suhteensa nettiin olevan ”tylsän arkinen”. Bussimatkoilla tai lounastauoilla tulee helposti tarkistettua, mitä Instagramissa tapahtuu, mutta keskittyminen on muussa elämässä.

– Netti on nykyään minulle paikka, johon mennä, mutta josta on mahdollisuus myös kirjautua ulos. Se on onni, varsinkin kun on elänyt aikoja, jolloin uloskirjautuminen ei tuntunut mahdolliselta.