TURKU.
Ukrainan korkeustähti Julija Levtšenko on ollut tuttu näky Paavo Nurmen kisojen suorituspaikalla.
Ennen kuluvaa kautta moninkertainen arvokisamitalisti on nähty Turun klassikkokisassa vuosina 2017, 2021, 2022 ja 2023.
Niistä etenkin kesä 2022 ja kohtaaminen Ella Junnilan taustajoukkojen kanssa oli ukrainalaishuipulle erityisen merkittävä.
– Taustalla oli sellainen tarina, että keväällä 2021 Ella saavutti EM-halleissa pronssia ja minä jäin neljänneksi. Se tulos oli minulle kova paikka, Levtšenko muistelee nyt ja hymyilee.
Alle vuosi EM-hallikisan jälkeen Levtšenko koki elämänsä pahimmat hetket, kun Venäjä aloitti Ukrainassa täysimittaisen hyökkäyssodan helmikuussa 2022.
Kiovan kasvatti heräsi lukemattomien ukrainalaisten tavoin räjähdyksiin ja joutui jättämään kotinsa sodan ensimmäisinä kuukausina.
Kevät ja kesä menivät sumussa. Levtšenko harjoitteli ja kilpaili ulkomailla, mutta urheilussa ei tuntunut olevan mitään mieltä.
Kesäkuussa 2022 hän osallistui Paavo Nurmi Gamesiin, jossa SE-nainen Junnila ja hänen tukijoukkonsa tulivat heti ukrainalaiskollegansa luo.
– He kertoivat olevansa meistä huolissaan ja pitävänsä meidän puoliamme. Se oli tärkeä muistutus, että urheilu yhdistää. Suorituspaikalla kisaamme toisiamme vastaan, mutta elämässä olemme ystäviä.
Levtšenko muistaa erityisen liikuttuneena kohtaamisen Junnilan äidin, takavuosien pituushyppytähden Ringa Ropon kanssa.
– Ellan äiti halasi minua ja itki. Hän sanoi, että suomalaiset ymmärtävät sodan karmeuden. Se tuntui siinä hetkessä uskomattoman tärkeältä, Levtšenko kertoo.
Levtšenkon mukaan monet kilpakumppanit tulivat puhumaan hänelle, kun täysimittainen sota alkoi. Kaikkien tarkoitusperistä ei voinut olla varma.
– Välillä tuntui, että osa ihmisistä pahoitteli tilannetta vain, koska niin kuului tehdä. Ellan ja hänen läheistensä kanssa oli toisin. Heistä välittyi, että ukrainalaisten hätä kosketti heitä aidosti.
– Ellan äidin sanat auttoivat uskomaan ihmisyyteen.
”Hirveä katastrofi”
Myös Ringa Ropo muistaa elävästi kaksikon tapaamisen muutaman vuoden takaa. Ennen sitä Ropo oli seurannut, miten Levtšenko puhui avoimesti kotimaansa ahdingosta.
– Kiitin Julijaa, että hän oli tullut Suomeen ja kerroin, miten olen ihaillut hänen tapaansa tuoda näitä asioita esille. Vuosien saatossa olen huomannut, kuinka hän on saanut lisää rohkeutta olla herkkä ja avoin, Ropo kertoo Yle Urheilulle.
Ropo on seurannut tiiviisti tapahtumia Ukrainassa. Hän kutsuu käynnissä olevaa sotaa hirveäksi katastrofiksi.
– Äitinä sen näkeminen tuntuu todella pahalta. Jos sota joskus loppuu, millaisen haavan se jättää ihmisiin? Ja nuoriin, jotka juoksevat päivittäin pommisuojiin?
– Juuri sen vuoksi on niin tärkeää, että ukrainalaiset urheilijat kiertävät maailmaa ja pitävät ihmisiä tietoisina, miten hirveitä asioita tapahtuu.
Paluu huipulle
Kuluva vuosi on ollut Julija Levtšenkolle monella tapaa merkityksellinen.
Maaliskuun MM-halleissa Puolassa ukrainalaishyppääjä saavutti hopeaa tuloksella 199. Samalla hän palasi arvokisamitaleille seitsemän vuoden jälkeen. Levtšenko oli edellisen kerran palkintokorokkeella Glasgow’n EM-hallikisoissa keväällä 2019.
– Tuorein MM-mitali merkitsi minulle todella paljon. Parasta ei ollut kuitenkaan tulos, vaan se, että löysin raskaiden vuosien jälkeen henkisen tasapainon ja kilpailemisen ilon, urheilija kertoo.
Yksi iso tekijä paremman olon taustalla oli päätös asua ja harjoitella pelkästään Kiovassa. Se toi Levtšenkolle syvää rauhaa siitä huolimatta, että ilmaiskut ja räjähdykset ovat nykyään osa pääkaupungin arkea.
– Kun sota alkoi, yritin asua ulkomailla. Siellä oli turvallista ja kaunista ja meidän eteemme tehtiin kaikki. Olin kuitenkin sisältä ihan tyhjä. Kun palasin kotiin, tunsin olevani oikeassa paikassa.