Oulun yliopiston biologian laitoksen olosuhdehuoneessa kuuluu poikasten piipitystä. Siellä on kahdessa laatikossa joukko pieniä höyhenpalleroita.
Ne ovat etelänsuosirrejä, kahlaajalintuja, joiden Perämeren rannikon kanta on erittäin uhanalainen.
– Päivän ikäiset poikaset painavat seitsemän–kahdeksan grammaa, joten ne ovat hyvin kevyitä, kertoo biologian opiskelija Milka Kurkela.
Kurkela ja hänen työtoverinsa Elina Pallaspuro ovat näiden pienten lintujen lastenhoitajia.
Työ on käytännönläheistä: poikasten hoitoa, tiskaamista, pyykinpesua ja puhtaudesta huolehtimista.
– Sitten on iloinen asia, kun löytää hyttysiä, Pallaspuro sanoo ja naurahtaa.
Hyttysen toukat ovat tärkeä osa poikasten ruokavaliota ravinnoksi valmistettujen pellettien lisäksi.
Nämä poikaset eivät välttämättä olisi olemassa ilman ihmisen apua.
Munat olisivat ehkä joutuneet veden alle
Jos lintujen munia ei olisi kerätty talteen, ne ja vielä kuoriutumattomat poikaset olisivat ehkä veden alla.
Yliopiston opettaja Veli-Matti Pakanen kertoo, että tutkijat ovat hakeneet munat Lumijoelta ja Hailuodosta.
– Keräämme munat haudottaviksi, jolloin pesä jää tyhjäksi. Tämä muistuttaa saalistustapahtumaa, Pakanen selittää.
Emolintu ei huomaa eroa, vaan se aloittaa uuden pesän tekemisen.
– Tällä tavalla emot voivat kasvattaa kaksi poikuetta saman kesän aikana.
Kerätyt linnunmunat on haudottu keinohaudontalaitteissa, ja nyt kesäkuun alkupäivinä poikaset ovat alkaneet kuoriutua.
Tulvakriisi uhkaa lajin olemassaoloa
Miksi olemme ylipäätään tässä tilanteessa? Vastaus on tulvat.
– Tuulitulvat ovat yleistyneet ja tuhoavat usein kaikki pesät, Pakanen sanoo.
1970-luvulla pesät tuhoava tulva tapahtui kerran vuosikymmenessä. Nykyään se tapahtuu keskimäärin kerran vuodessa.
Viime vuosina poikasia ei ole kuoriutunut juuri ollenkaan, ja siksi niitä autetaan nyt ihmisen toimesta.
Ensimmäiset merkit onnistumisesta
Poikaset viettävät yliopiston tiloissa vain noin viikon. Sitten ne siirretään Lumijoelle rantamökille, jossa ne kasvavat kolmesta neljään viikon ikäisiksi pedoilta suojatuissa häkeissä.
– Aina, kun näkee lentokykyisiä poikasia, se tarkoittaa, että poikaset ovat päässeet yli kaikkein vaikeimman vaiheen, Pakanen sanoo.
Viime vuonna vapautettiin 26 poikasta Hailuotoon, Siikajoelle ja Lumijoelle.
Jos poikanen on selvinnyt lentokykyiseksi, todennäköisyys selvitä yksivuotiaaksi nousee noin 50 prosenttiin.
Viime syksynä yksi nuori lintu nähtiin Saksassa muutolla ja talvella Mauritaniassa.
Tänä kesänä yksi viime vuonna kasvatetuista poikasista on nähty pesimäpaikalla. Etelänsuosirrit aloittavat pesimisen yleensä vasta kaksivuotiaina.
– Odotamme ensi vuonna niiden tulevan suuremmalla joukolla, Pakanen sanoo.
Keinohaudonta on vain laastari
Keinohaudonta antaa lajille aikaa, mutta lopullinen ratkaisu on riittävän suurten rantaniittyjen palauttaminen laiduntamalla.
Laiduntaminen on etelänsuosirrin elinehto. Ilman laiduntavia eläimiä linnut eivät löytäisi pesimäpaikkoja Perämereltä, Pakanen painottaa.
Tutkijat arvioivat, että populaation kasvuun tarvitaan vähintään 90 hehtaarin kokoisia rantaniittyjä. Ongelma on, että kun merivesi nousee metrin, se yltää jopa kilometrin päähän rannasta matalilla niityillä.
– Jokainen poikanen on ihme – ja pelastusoperaatio etelänsuosirrille, Pakanen toteaa.
Oulun yliopiston olosuhdehuoneessa seitsemän gramman höyhenpallot jatkavat kasvuaan. Heinäkuussa ne päästetään vapaaksi Perämeren rantaniityille.