Räjähdealan yritys Forcit rakentaa tehdasta Saloon – työntekijöitä rekrytoidaan parhaillaan

Meriniityn teollisuusalueelle tuleva tehdas on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2027 alussa. Tehdas työllistää noin 200 työntekijää.

Havainnekuva Saloon valmistuvasta Forcitin kokoonpanotehtaasta.
Havainnekuva Saloon rakennettavasta kokoonpanotehtaasta. Kuva: Forcit

Räjähdealan yritys Forcit rakennuttaa Varsinais-Suomeen Saloon elektroniikan kokoonpanotehtaan.

Forcit kertoo asiasta tiedotteessa verkkosivuillaan.

Meriniityn teollisuusalueelle tulevan tehtaan rakentaminen on aloitettu tänä keväänä ja tehtaan arvioidaan olevan täydessä toiminnassa vuoteen 2029 mennessä. Tehdas työllistää enimmillään noin 200 työntekijää.

– Rekrytoinnit ovat jo käynnistyneet, ja haemme tehtaalle vaiheittain muun muassa elektroniikan kokoonpanon, tuotannon ja laadunhallinnan ammattilaisia, kertoo tiedotteessa Forcit Defencen liiketoiminnasta vastaava liiketoiminnasta Alex Lagerstedt.

Saloon rakennettavassa tehtaassa valmistetaan huipputeknisiä osia puolustuskäyttöön. Laitoksessa ei valmisteta, käsitellä eikä varastoida räjähdysaineita.

Yhtiö pitää Saloa logistisesti järkevänä sijaintina. Forcitilla on toimintaa Hangossa ja Tampereella, ja Salo sijoittuu näiden kahden paikkakunnan väliin.

– Salo tarjoaa erinomaiset edellytykset uuden yksikön rakentamiselle ja kasvulle, Lagerstedt perustelee.

Yhtiö kertoo tiedotteessa satojen miljoonien investoinneista teknologiaan ja kapasiteetin kasvattamiseen. Salon tehtaan osuus investoinneista on kymmenen miljoonaa euroa.

Yle on kertonut aiemmin Forcitin suunnitelmista rakentaa räjähdetehdas Porin Noormarkkuun.