”Kyllä tässä säästää”, sanoo kerrostalossa asuva laatikko­viljelijä – tutkijan mielestä viljely lisää huoltovarmuutta

Lapissa kasvatetaan tutkijan mielestä varsin vähän kasveja suoraan ihmis­ravinnoksi. Kaupungeilla ja kunnilla voisi olla rooli viljelyn alkuun pääsemisessä.

Ammattiopisto Lappian kyljessä Louella sijaitsee yhteisöllinen hoitava puutarha, jonne erilaiset ryhmät saavat istuttaa viljelykasveja. Lapset ja liikuntarajoitteiset on otettu huomioon istutuslaatikoiden suunnittelussa. Video: Antti Ullakko / Yle

Kemissä Koivuniemen puistossa on kaupungin 16 viljelylaatikkoa vuokralla tänäkin kesänä. Laatikot kokoavat ympärilleen oman yhteisönsä kasvukauden aikana.

Puiston vieressä kerrostalossa asuva Kukka-Maaria Keskitalo sanoo olevansa puutarhataidoiltaan ihan vasta-alkaja, vaikka hänellä laatikot ovat olleet vuokralla jo useampana kesänä.

– Tässä saa aina joltain hirveän hyvin neuvoja ja ohjeita.

Hyötykasvien viljely ei vaadi hehtaareittain maata. Innokas harrastaja Kukka-Maaria Keskitalo vinkkaa aloittamaan isolla ruukulla:

Keskitalo sanoo laatikkoviljelyn olevan verrattain edullista, kun kaupunki täyttää laatikot valmiiksi ravinteikkaalla mullalla. Kasvukauden vuokra yhdestä laatikosta on 20 euroa. Video: Kati Siponmaa / Yle

Tutkijan mielestä hyötykasvien kasvattaminen voisi kokea uudelleen tulemisen.

– Tällä hetkellä Lapin pelloilla kasvaa lähinnä ruokaa eläimille, sanoo peltokasvien tuotantoon ja luonnonvaroihin erikoistunut tutkija Johanna Leppälä.

Hänen mukaansa tuotamme varsin vähän kasveja suoraan ravinnoksi, vaikka Lapissa pystyy hyvin kasvattamaan vaikkapa perunaa, juureksia, ja eri marjoja. Myös nopeimpia viljalajikkeita voi viljellä Lapin eteläosissa laadukkaasti.

Myös huoltovarmuuden näkökulmasta olisi hyvä olla viljelyn tietotaitoa. Kriisin sattuessa voi olla paljon vaikeampaa polkaista käyntiin minkäänlaista viljelyä ilman paikallista osaamista.

– Laajentaa on aina helpompi kuin aloittaa tyhjästä, Leppälä korostaa.

Nainen hymyilee kameralle alkukesäisessä puutarhassa.
Louen hoitavassa puutarhassa kasvaa lähes tuhat erilaista kasvia. Puutarhalla on päivittäiset aukioloajat, mutta sinne pääsee tilauksesta myös muina aikoina. Johanna Leppälä on vieraillut siellä tutkijana. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Kaupungilla iso rooli viljelyn alkuun pääsemisessä

Johanna Leppälän mielestä kunnat ja kaupungit voisivat järjestää kursseja, ja tehdä esimerkiksi viljelylaatikoita kaupunkipuistoihin.

– Näissähän pääsee hyvinkin helpolla viljelyn alkuun, hän sanoo yhden laatikon luona, Tervolan Louella sijaitsevassa hoitavassa puutarhassa.

Kemin kaupungin projektikoordinaattori Senja Raappana kertoo, että laatikoita on voinut vuokrata vuodesta 2023 saakka.

– Vuonna 2022 tarjosimme kaupunkiviljelykoulutusta aiheesta kiinnostuneille.

Kaupunki on laittanut laatikoihin tänä kesänä mullan lisäksi biohiiltä, joka toimii vettä ja ravinteita sitovalla tavalla. Se tehostaa myös pieneliötoimintaa.

– Biohiili sitten ”latautuu” täyteen tehoon kasvualustassa kastelun ja lannoittamisen yhteisvaikutuksesta.

Ruskeita viljelylaatikoita koivujen katveessa.
Kemi on varannut tänä vuonna ensimmäistä kertaa viljelylaatikot myös Lasten liikennepuisto Liksun ja Pajarinrannan vuoropäiväkodin käyttöön. Molemmista on kävelymatka laatikoille. Kuva: Kati Siponmaa / Yle

Retiisit ja frisbeegolf sopivat samaan puistoon

Kukka-Maaria Keskitalo kylvää laatikkoihinsa ainakin ruohosipulia, salaattia ja retiisiä. Tänä kesänä ensimmäistä kertaa myös porkkanaa. Hän selvitti ensin, sopiiko se samaan laatikkoon kasvamaan retiisin kanssa.

– Retiisin tuoksu on niin vahva, että se pitää porkkanan tuholaiset pois, että passaavat hyvin tuohon samaan viljelylaatikkoon, Keskitalo iloitsee hänelle uudesta tiedosta.

Lehtisalaatti on edellisinä kesinä kasvanut laatikossa niin hyvin, että sitä on riittänyt antaa poiskin. Enimmäkseen Keskitalo kasvattaa silti ihan omaan käyttöön.

– Kyllä tässä säästää, kun ostaisin sitten kaupasta nämä samat, joita joka päivä käytän.

Viljelylaatikot ovat puistoalueella kaiken kansan ulottuvilla. Keskitalon ja muiden laatikkoviljelijöiden ei ole tarvinnut kuitenkaan koskaan harmitella ilkivaltaa. Yksi syy voi olla se, että laatikoille on näkyvyys läheisten kerrostalojen ikkunoista.

– Tosi hyvin ihmiset ovat kunnioittaneet näitä, ja vaikka tässä alueella kulkee tosi paljon nuoria pelaamassa frisbeegolfia, niin aina nämä ovat saaneet olla ihan rauhassa, Keskitalo kiittelee.