Hallituspuolue RKP kokoontuu puoluekokoukseen kolmen vuoden jälkeen, jotka eivät ole ollut puolueelle helppoja.
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson sanoo, että hallituskauden suurin ongelma ovat olleet kysymykset, jotka eivät ole liittyneet asiapolitiikkaan.
– Aivan liikaa on ollut turhia kohuja, lausuntoja ja huonoa käytöstä, joka on vienyt hirveästi hallituksen energiaa, Andersson sanoo.
Hänen mukaansa on ”todella turhauttavaa”, että aikaa on kulunut paljon aivan muuhun kuin hallituksen keskeisiin tehtäviin.
Viikonlopun kestävä puoluekokous alkaa tänään perjantaina Vantaalla. Ryhmäjohtaja tiivistää kokouksen merkityksen keskusteluksi siitä, että RKP on Suomen politiikassa sillanrakentaja, kun vastakkainasettelu yhteiskunnassa lisääntyy paljon.
– RKP on puolue, joka lippalakkinokittelun sijaan haluaa keskittyä olennaiseen eli Suomen kasvun vauhdittamiseen, siihen, että saadaan hoito ja hoiva kuntoon ja että suomalaiset voivat hyvin. Eli uskomme yhteistyöhön, ei vastakkainasetteluun, hän muotoilee.
Andersson ei vastaa suoraan, viittaako hän hallituskumppani perussuomalaisiin. Perussuomalaiset ja vihreät ovat piikitelleet kilpailijoitaan viime aikoina lippalakeilla.
”Hallituskumppanit ylireagoivat”
Sotkut ovat leimanneet hallituskautta, mutta irtiotoissa on kunnostautunut myös RKP.
RKP:n puoluekokous pui viikonloppuna Vantaalla asuntokaupan varainsiirtoveron poistamista, työttömyysturvan suojaosan palauttamista ja leikkauksia Uudenmaan sote-rahoihin.
Ne ovat aiheita, jotka voivat närästää RKP:n hallituskumppaneita.
RKP esitti työttömyysturvan suojaosan palauttamista talvella, mutta pääministeri Petteri Orpo (kok.) tyrmäsi ehdotuksen.
RKP:n puoluevaltuusto tukee nyt puoluekokoukselle tehtyä aloitetta, että puolue edistää edelleen työttömyyspäivärahan suojaosan palauttamista kaikille.
Hallituskumppaneita ärsytti talvella myös Otto Anderssonin avaus, että varainsiirtovero poistettaisiin väliaikaisesti. Närästä uutisoi ainakin Helsingin Sanomat.
Hallituskumppanit pelkäsivät, että asuntokauppa hyytyisi entisestään, jos julkinen ehdotus veron poistosta saisi asunnon ostajat lykkäämään ostopäätöksiään veronkevennyksen toivossa.
Andersson sanoi tuolloin, että ehdotus oli hänen henkilökohtainen näkemyksensä, ei puolueen kanta. Nyt RKP:n puoluevaltuusto suosittaa puolueen linjaksi, että RKP ajaa varainsiirtoveron poistamista.
Andersson ei usko asuntokauppaa hetkauttavan, jos hallituspuolue ottaa periaateohjelmassa tai puoluekokoustasolla kannan siihen, että verotusta muutetaan.
– Nyt puhutaan siitä, pitäisikö varainsiirtovero tulevaisuudessa kokonaisuudessaan poistaa. En näe siinä hirveän suurta dramatiikkaa, enkä nähnyt talvellakaan. Mielestäni siinä oli ylireagointia hallituskumppaneiden osalta, Andersson sanoo.
Terveyspalvelujen rahoitus on ”pajatso”
RKP on halunnut myös avata hyvinvointialueiden rahoituslain ja puolueen Uudenmaan piiri on asettunut vastustamaan hallituksen leikkauksia hyvinvointialueiden rahoitukseen.
RKP:läisten perusteluna on, että rahoitus vähenisi erityisen raskaasti Uudellamaalla.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksesta on tehty siitäkin aloitteita puoluekokoukselle. Anderssonin mukaan Uudeltamaalta ja muilta alueilta tuleva huoli pitää ottaa tosissaan. Hän korostaa, että RKP seisoo kuitenkin hallituspuolueena hallituksen esityksen takana.
Andersson edustaa RKP:tä parlamentaarisessa ryhmässä, joka alkaa käsitellä sote-rahoitusta. Hänen mukaansa alueiden rahoitus pitää saada helpommin ennakoitavaksi.
– Tällä hetkellä se on aikamoinen lottokone, pajatso tai nollasummapeli. Hyvinvointialueet eivät voi millään järkevällä tavalla tällä hetkellä budjetoida ja suunnitella tulevaisuuttaan, Andersson moittii.
RKP oli mukana viime hallituksessa, joka sote-uudistuksesta päätti.
Andersson haluaa murskata myytin hallitustyöstä
RKP on ollut useista kysymyksistä julkisesti eri linjalla kuin hallituskumppanit, mutta Andersson torjuu tulkinnat kapinasta tai linjan terhakoittamisesta.
– Politiikassa voi joskus olla ihan perustellusti eri mieltä, ja sitä taitaa tapahtua ihan kaikkien hallituspuolueiden toimesta, hän toppuuttelee.
Hän määrittää, että RKP on yhteistyökykyinen, ratkaisuja hakeva puolue, mutta se ei poista sitä, että puolueella on vahvoja omia näkemyksiä, joita tuodaan hallituksessa esiin.
– On jonkinlainen myytti suomalaisessa politiikassa, että jos on hallituksessa, niin ei voisi tuoda omia ajatuksiaan esille. En näe suurta dramatiikkaa.
RKP:n suurimmaksi onnistumiseksi hallituksessa Andersson nostaa puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutzin tontin.
– Huolimatta siitä, että taloudessa ollaan jouduttu sopeuttamaan paljon, niin peruskouluun on panostettu pysyvästi kaksisataa miljoonaa euroa lisää, Andersson sanoo.
Hän luettelee, että kouluihin on säädetty kännykkäkielto, oppimisen tuki uudistettu ja vuosiviikkotunteja lisätty, jotta lapsilla ja nuorilla olisi paremmat mahdollisuudet oppia lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan.