Onnibus avaa uusia linjoja Kajaanista – linja-autolla pääsee taas Helsinkiin asti

Kajaanista Helsinkiin pääsee vaihtamalla linja-autoa Iisalmessa tai Kuopiossa.

Onnibus
Uudet linjat mahdollistavat matkustamisen Kajaanista pääkaupunkiseudulle asti. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Onnibus avaa kesällä uusia Kajaanista lähteviä linja-autoyhteyksiä. Uudet linjat mahdollistavat jälleen matkustamisen linja-autolla Kajaanista pääkaupunkiseudulle asti.

Kesän aikana yhtiö alkaa liikennöidä Kajaanista Iisalmeen perjantaisin ja sunnuntaisin. Iisalmesta matkustajat voivat jatkaa edelleen Onnibussin vuoroilla Helsinkiin.

Lisäksi lauantaille avataan vuoro Kajaanista Kuopioon, josta on vaihtoyhteydet pääkaupunkiseudulle ja Joensuuhun.

Iisalmeen linja-autot lähtevät Kajaanista perjantaisin ja sunnuntaisin kello 15.10 ja Kuopioon lauantaisin kello 12.40. Kajaanista Helsinkiin pääsee kummallakin vaihtoyhteydellä reilussa kahdeksassa tunnissa.

Uudet linjat ajetaan Onnibussin ja Savonlinjojen yhteistyönä.

Onnibus lopetti suoran reitin Kajaanista Helsinkiin kannattamattomana vuonna 2024. Sen jälkeen kyseisen reitin lähtöpaikka on ollut Kuopiossa.