KRP kertoo ennen­näkemättömästä epäilystä: Uros-yhtiön toiminnassa aiheutettiin lähes 38 miljoonan euron rikosvahingot

KRP ja Oulun poliisi ovat tutkineet mittavia talousrikos­epäilyitä teknologiayhtiö Urokseen liittyen.

Uroksen logo Oulun keskustassa.
Kuvituskuvassa Uroksen logo Oulun keskustassa kuvattuna. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Keskusrikospoliisi kertoo, että se on saamassa valmiiksi mittavan talousrikosvyyhdin esitutkinnan, jonka keskiössä on teknologiayhtiö Uros Oy. Myös Oulun poliisi tiedottaa tutkineensa yhtiöön liittyvää rikosepäilyä.

KRP kertoo, että Urokseen liittyvien henkilöiden epäillään aiheuttaneen lähes 38 miljoonan euron rikosvahingot.

Asiassa on KRP:n mukaan kyse siitä, että Uros Oy:lle muodostui suuria saatavia sen konserniyhtiöistä samalla, kun yhtiö velkaantui ja oli käytännössä maksukyvytön.

Lisäksi KRP epäilee muun ohella, että yhtiön omaisuutta on myyty alihintaan ja sen myyntisaatavia on siirretty muihin yhtiöihin ilman liiketaloudellisia perusteita.

KRP on tutkinut vyyhtiä rikosnimikkeillä törkeä velallisen epärehellisyys, törkeä kirjanpitorikos sekä törkeä väärennys. Lisäksi on tutkittu kaksi erillistä törkeää petosta, jotka liittyvät yhtiön aikanaan käymiin rahoitusneuvotteluihin.

Uros-konserniin on kuulunut yhteensä 14 yhtiötä eri puolilla maailmaa, muun muassa Kiinassa, Taiwanissa ja Brasiliassa. KRP:n mukaan se on kuullut henkilöitä useissa eri maissa.

KRP:n mukaan päärikosepäilyn, eli törkeän velallisen epärehellisyyden osalta epäiltyjä on kymmenen. Heistä kahta pidetään pääepäiltyinä.

– Epäiltyjen lisäksi poliisi on kuullut lukuisia eri henkilöitä esitutkinnan aikana, ja kyse onkin poikkeuksellisen suuresta ja laajasta talousrikoskokonaisuudesta, jollaista Suomessa ei aiemmin ole paljastunut. Lisäksi Sveitsi on siirtänyt Keskusrikospoliisille kaksi erillistä asiaan liittyvää petostutkintaa, joiden esitutkinta on edelleen kesken. Törkeissä petoksissa on syytä epäillä, että sijoittajia on erehdytetty antamalla väärää tietoa, rikosylikomisario Henry Rinteelä kommentoi poliisin tiedotteessa.

Rikosten epäillään tapahtuneen pääasiassa vuosien 2019 ja 2022 välillä.

Myös Oulun poliisi tutki miljoonien eurojen petosta

Oulun poliisi puolestaan kertoo saaneensa valmiiksi esitutkinnan Urokseen liittyvästä törkeästä petoksesta. Poliisi epäilee, että suomalainen yhtiö erehdytettiin sijoittamaan Urokseen 3,25 miljoonaa euroa.

Poliisin käsityksen mukaan teknologiayhtiöstä ja sen taloudesta sekä liiketoiminnasta annettiin sijoittajalle vääriä ja harhaanjohtavia tietoja.

Asianomistaja teki asiasta rikosilmoituksen jo vuonna 2021.

Poliisi kertoo tehneensä esitutkinnassa yhteistyötä keskusrikospoliisin kanssa sekä selvittäneen asioita myös kansainvälisellä yhteistyöllä. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Heikkinen kertoo, että Oulun poliisi haki yhteistyössä KRP:n vastauksia Kiinan viranomaisilta.

Törkeästä petoksesta epäilty henkilö on poliisin mukaan kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Poliisi ei ota kantaa siihen, missä roolissa henkilö on yhtiössä ollut. Rikoskomisario Heikkisen mukaan epäilty on kuitenkin ollut yhtiössä vastuuasemassa.

– Hän on tosiasiallisesti ollut neuvottelemassa osakkeiden ostosta ja toiminut vastuuhenkilönä.

Esitutkinnan valmistuttua asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan.

Juttua muokattu 4.6.2026 kello 13.47: Täydennetty juttua laajalti KRP:n tiedotteen pohjalta. KRP tiedotti Oulun poliisin jälkeen, että se on saamassa valmiiksi mittavan talousrikosvyyhdin esitutkinnan. Myös jutun otsikkoa ja ingressiä muokattu uusien tietojen pohjalta.

Uroksen vaiheita on seurattu Ylen uutisissa pitkin matkaa.