Poliisihallituksen arpajaishallinto on vastaanottanut noin 50 hakemusta rahapelitoimintaa varten.
Toimilupia on voinut hakea maaliskuun alusta alkaen.
Poliisi arvioi hakemusten käsittelyn kestävän noin puoli vuotta. Käsittelymaksu on 29 000 euroa.
Suurin osa hakijoista on ulkomaisia, kertoo ylitarkastaja Juha Katainen Poliisihallituksen tiedotteessa.
– Hakijoiden luotettavuutta ja sopivuutta arvioidaan hakijan toimittamien asiakirjojen, kuten rekisteriotteiden, todistusten ja erilaisten selvitysten perusteella, Katainen kertoo.
Rahapelimarkkinat avautuvat ja ensimmäiset rahapelitoimiluvat tulevat voimaan vuoden 2027 heinäkuussa. Tuolloin myös luvan saaneet rahapeliyhtiöt voivat aloittaa toimintansa.
Veikkauksen yksinoikeus rahapelien järjestämiseen ja mainontaan päättyy vedonlyöntipeleissä ja verkossa pelattavissa raha-automaatti- ja kasinopeleissä kuluvan vuoden lopussa.
Lain tavoitteena on ohjata rahapelaamista säänneltyyn ja valvottuun tarjontaan ja saada ulkomaiset peliyhtiöt maksamaan veroja Suomeen.