Uutistoimisto Reuters kertoi maanantaina, että Saksan liittokansleri Friedrich Merz ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat luopuneet suunnitelmasta kehittää uuden sukupolven eurooppalainen hävittäjä. Johtajat neuvottelivat hankkeesta luopumisesta EU:n ja Balkanin maiden huippukokouksessa Montenegrossa viime perjantaina.
Niin kutsutun FCAS-hankkeen oli arvioitu maksavan sata miljardia euroa. Sen johtamisesta ja valvontavastuusta ei kuitenkaan päästy sopimukseen. Taustalla on etenkin kahden ison ilmailuteollisuusjätin, Airbusin sekä Dassault Aviationin pitkään kestänyt kädenvääntö. Airbusia omistavat osin Ranska, Saksa ja Espanja. Ranskalaisen Dassaultin pääomistaja on perustajasuvun sijoitusyhtiö.
Brittilehti Guardianin mukaan Dassault vaati johtoasemaa suojellakseen aineettomia oikeuksiaan (kuten patentteja) ja Airbus vaati tasapuolisempaa kumppanuutta, jossa teknologiaa vaihdetaan.
Macron ja silloinen Saksan liittokansleri Angela Merkel käynnistivät hävittäjähankkeen vuonna 2017. Tavoitteena oli luoda uuden sukupolven hävittäjä noin vuoteen 2040 mennessä ja korvata sillä Ranskan Rafale-hävittäjät sekä Saksan ja Espanjan käyttämät Eurofighterit.
Vaikka hävittäjästä luovutaan, yhteistyötä drooniteknologian sekä eri yksiköitä yhdistävän sotilaallisen tietoliikenneverkon (englanniksi ”combat cloud”) kehittämisessä on määrä jatkaa.
Alusta alkaen vaikea projekti
Ulkopoliittisen insituutin eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön perehtynyt johtava tutkija Tuomas Iso-Markku sanoo, että hävittäjähankkeella oli merkittävä symbolinen merkitys.
– Siinä olivat mukana EU:n suurimmat jäsenvaltiot. Suuret sotilasilmailun yritykset. Mutta eihän tämän hankkeen loppuminen missään tapauksessa tarkoita, että eurooppalainen yhteistyö puolustusteollisuuden suhteen olisi tähän loppumassa.
Sinänsä hankkeen kohtalo ilmentää yleisemminkin yhteistyössä olevia haasteita. Toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, EU:ssa on 27 itsenäistä jäsenmaata. Päätöksenteko on vaikeampaa ja yritykset kilpailevat.
– Vaikka yhteistyötä on pitkään ja monin keinoin yritetty tiivistää, niin jäsenvaltiot monesti edelleen tekevät keskeiset puolustusta koskevat päätöksensä, hankinnat ja osin tuotannonkin kansallisesti. Kunkin jäsenvaltion omat hankkeet ovat Euroopan puolustuksen kannalta keskeisempi osa kuin yhteishankkeet.
EU-maiden uhkakuvat ovat yhtenäistyneet Venäjän hyökkäyssodan myötä, mutta niillä on edelleen erilainen maantiede, puolustusvoimat ja puolustusteollisuus ja sen takia myös erilaiset tarpeet.
Yhteistyön tavoitteista eri näkemykset
Myös eurooppalaisen hävittäjän ominaisuuksista on eri mailla eri käsityksiä.
Ranskalaiset halusivat yhteistä eurooppalaista hävittäjää ja saksalaiset puolestaan muistuttivat, ettei heillä ole tarvetta ydinaseita kuljettaville tai lentotukialuksille laskeutuville hävittäjille. Liittokansleri Merz kyseenalaisti helmikuussa tarpeen kuudennen sukupolven miehitetyille hävittäjille.
– Erilaiset tarpeet ovat kuitenkin olleet tiedossa pidemmän aikaa, siksi pidän teollisuusyhtiöiden kiistaa keskeisempänä syynä kariutumiselle, sanoo Iso-Markku.
Hänen mukaansa yhtälöstä teki vielä hankalamman se, että kyseessä oli hanke, joka sijoittui kauas tulevaisuuteen.
– Ei siis yritetty täyttää mitään välitöntä suorituskykytarvetta.
Hanke syntyi Iso-Markun mukaan enemmänkin poliittisesta tarpeesta luoda yhteistyötä kahden suuren EU-jäsenvaltion välille kuin puolustustarpeiden yhtenevyydestä. Donald Trump oli myös 2017 presidenttinä Yhdysvalloissa ja Venäjän uhka kasvussa.
– Jos ajatellaan vaikkapa EU:n vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittista globaalistrategiaa, niin siinäkin välittyy vahvasti se tunne, että Eurooppa on uhattuna ja Venäjä on yksi uhkaavista tekijöistä. Brexitkin osuu siihen ajankohtaan.
– Ne ajoivat EU:ta ja Nato-maita tekemään yhteistyötä. Siinä hetkessä hävittäjähanke oli tärkeä.