Iranin jalkapallofanit jäivät viime hetkellä ilman MM-lippuja

Iranin jalkapallofanit jäävät ilman MM-ottelulippuja, vaikka liitto oli jo myynyt niitä. Fifa ei ole vielä kommentoinut asiaa.

Henkilö heiluttaa lippua Iranin joukkueen hotellin ulkopuolella.
Henkilö heiluttamassa lippua Iranin joukkueen hotellin ulkopuolella Meksikon Tijuanassa. Kuva: Lehtikuva

Jalkapallon MM-kisat nähdään Ylellä 11.6.–19.7. Kisaoppaan, uutiset ja Futistietäjän löydät Ylen kisasivustolta.

Iranin jalkapalloliitto kertoo vain päiviä ennen MM-kisojen alkua, ettei se voi toimittaa ottelulippuja kannattajilleen.

Normaalisti jokaisen kisoihin osallistuvan maan liitto saa kahdeksan prosenttia oman maansa otteluiden lipuista. Iranin jalkapalloliitto kertoo jo aloittaneensa lippujen myynnin, mutta nyt se ei voi kuitenkaan tarjota niitä kannattajilleen.

– Tämä tapahtui siitä huolimatta, että monet iranilaiset jalkapallofanit, jotka olivat luottaneet virallisesti julkaistuun prosessiin, olivat jo tehneet suunnitelmat osallistuakseen otteluihin, liitto sanoi Reutersin mukaan tiedotteessaan.

Iranin joukkue harjoitusottelussa.
Iranin jalkapallomaajoukkue pelasi harjoitusottelun Turkissa ennen MM-kisoja. Kuva: Lehtikuva

Liitto ei täsmentänyt, kuka on päätöksen taustalla. Se kuitenkin pitää päätöstä ennennäkemättömänä ja kuvailee sen rikkovan kansainvälisten kilpailuiden henkeä sekä osallistujamaiden tasavertaisuutta.

– Tämä kehitys herättää vakavia kysymyksiä ei-urheilullisten ja poliittisten näkökohtien sekaantumisesta maailman suurimman jalkapallotapahtuman järjestämiseen, liitto jatkoi tiedotteessaan.

Iranin osallistuminen MM-kisoihin on sisältänyt monia erilaisia käänteitä. Jo kisoihin osallistuminen oli epävarmaa, sillä Yhdysvallat ja Iran ovat sotineet 28. helmikuuta lähtien.

Iranin jalkapallomaajoukkue majoittuu hotellissa Meksikon suurkaupungissa Tijuanassa. Meksikon kansalliskaarti saattoi joukkuetta matkalla stadionille.

Yhdysvallat ja Israel aloittivat ilmaiskuilla, joihin Iran vastasi kostoiskuilla Israeliin sekä Yhdysvaltain sotilastukikohtiin ja lähetystöihin useissa alueen maissa.

Yhdysvallat myönsi Iranin pelaajille viisumit viime viikolla kymmenen päivää ennen joukkueen ensimmäistä ottelua, joka on Suomen aikaa 16. kesäkuuta Uutta-Seelantia vastaan. Reutersin mukaan useat joukkueen taustahenkilöt ovat kuitenkin jääneet ilman viisumia.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ei ole vastannut heti Reutersin kommenttipyyntöön asiasta.