Yle uutisoi vastikään, miten myös Suomen turvallisuusviranomaiset ovat pitkään käyttäneet kiistellyn yhdysvaltalaisyhtiö Palantirin teknologiaa.
Entä sitten, kysyy varmasti moni. Se on aiheellinen kysymys.
Esimerkiksi Tullilta kesti kaksi kuukautta kertoa Ylelle, ettei Tulli kerro Ylelle Palantirista yhtään mitään.
On monta syytä suhtautua yhtiöön varauksella.
Palantir ei esitä olevansa viileän neutraali teknologiafirma, vaan hehkuttaa asemaansa ylivertaisen länsimaisen kulttuurin puolustajana. Palantir tukee avoimesti asiakkaitaan, kuten kansanmurhasta tutkinnan kohteena olevaa Israelia.
Nekin, joita Palantirin provokatiivisuus ja yhteistyökumppanit eivät vaivaa, saattavat kysyä: onko Palantirin tai minkään yhdysvaltalaisfirman teknologiaan ripustautuminen viisasta turvallisuuspolitiikkaa? Trumpin toinen kausi on viimeistään tehnyt selväksi, miten arvaamaton liittolainen Yhdysvalloista on tullut.
Palantir on kuitenkin vain ohjelmistofirma, joka on ollut kilpailijoitaan edellä ja lopulta osunut kultasuoneen. Tietenkin se markkinoi turvallisuussoftaansa uhkakuvilla ja pelolla, sillä näinä sotaisina aikoina pelko myy.
Se keskeinen kysymys on: mitä Suomen viranomainen Palantirin kaltaisella teknologialla tekee?
Sitä emme tiedä, koska viranomainen ei keskustele aiheesta julkisesti. Esimerkiksi Tullilta kesti kaksi kuukautta kertoa Ylelle, ettei Tulli kerro Ylelle Palantirista yhtään mitään.
Viranomaisten modernin valvontateknologian käyttöä voi siis lähinnä spekuloida julkisuuteen pulpahtelevien yksittäistapausten pohjalta.
Viisi vuotta sitten paljastui, että keskusrikospoliisi (KRP) oli syöttänyt seksuaalirikosten uhrien kuvia Clearview AI -yrityksen kasvojentunnistusohjelmaan. KRP ei ollut selvittänyt, miten Clearview arkaluonteisia kuvia käsittelee. KRP ei ilmoittanut kokeilustaan edes Poliisihallitukselle.
Päättyneellä viikolla Helsingin Sanomat kertoi, että Suomen poliisi on profiloinut kymmenittäin Elokapinan ympäristöaktivisteja ja sitten valinnut osan heistä televalvonnan kohteeksi.
Siis vakoillut aktivistien puhelimista, missä nämä ovat liikkuneet ja keille soitelleet.
Keinot kuulostavat siltä, kuin viranomaiset olisivat olleet vaarallisen rikollisliigan jäljillä. Poliisi saa käyttää televalvontaa vain, kun on syytä epäillä valvonnan kohdetta vakavasta rikoksesta.
Lopputulos oli kuitenkin se, että poliisi päätyi televalvomaan esimerkiksi ympäristöaktivistin alakouluikäistä lasta.
Emme voi tietää, päättikö poliisi televalvontansa kohteet Palantirin kaltaista teknologiaa hyödyntämällä. Juuri tämän tyyppisiä vahinkoja on kuitenkin sattunut maailmalla, kun viranomainen on tehostanut toimintaansa tekoälyavusteisesti.
Suomalaisten enemmistö on perinteisesti hyväksynyt kansalaisten valvonnan, etenkin kansallisen turvallisuuden nimissä.
Maailma kuitenkin muuttuu kiihtyvään tahtiin. Verkossa ja somessa seilaava nykysuomalainen jättää jälkeensä vanan digitaalisia tiedonmurusia, joista voi päätellä missä liikumme, keitä tapaamme ja mitä ostamme.
Palantirin kaltaisilla työkaluilla viranomainen voi koota tiedot nopeasti yhteen, yhdistää ne viranomaisen omiin rekistereihin, ja sitten profiloida kansalaisia näiden ”digitaalisten kaksosten” perusteella.
Kohta Suomen poliisilla saattaa olla tiedonkeruuseen nykyistä paremmat valtuudet. Jos rikostiedustelua koskeva lainsäädäntö muutetaan hallituksen esityksen mukaisesti, poliisi voisi jatkossa käyttää kansalaisiin salaisia tiedonhankintakeinoja ilman rikosepäilyä. Poliisi saisi myös valtuudet haravoida kohteistaan tietoa julkisista lähteistä automaattisesti.
Juuri tällaisen tiedon analysointiin Palantirin teknologiaa käytetään.
Kuulostaa toisin sanoen siltä, että kansan tekoälyavusteinen massavalvonta ilman rikosepäilyä ei jatkossa olisi arkea vain Kiinan kaltaisissa valvontayhteiskunnassa. Se voisi olla todellisuutta myös täällä, Suomessa.
Osa suomalaisista mahdollisesti hyväksyisi senkin. Jos ei ole mitään peiteltävää, ei ole mitään pelättävääkään, kuuluu usein perustelu. Suomen poliisi ei ole Kiinan poliisi.
Toisia suomalaisia tällainen kehitys varmasti kylmää.
Oli suunta mikä vain, sinne ei tulisi lipsua ilman kunnollista julkista keskustelua. Siinä keskustelussa tulisi olla mukana myös valvontaa toteuttava viranomainen itse.
Katso myös:
Korjaus 15.6. kello 11.02: Jutussa kirjoitettiin aiemmin, että poliisi saa luvan käyttää televalvontaa vain, jos kohdetta on syytä epäillä vakavan rikoksen suunnittelusta. Poliisi saa luvan televalvontaan, jos kohdetta ylipäätään epäillään vakavasta rikoksesta.