Vaikka pettu ei ole enää välttämättömyys modernissa ruokataloudessa, sen valmistamisen ja käytön opettaminen uusille sukupolville on tärkeää kulttuuriperinnön säilyttämisen kannalta.
Petulla oli tärkeä rooli jo historiassa: pulavuosina pettu eli männyn nilakerros oli elintärkeä osa inarin- ja kolttasaamelaisten ravintoa.
Toimittaja Mikkâl Morottaja tutustuu petun keräämiseen Inarin Keväjärvellä.
Pettua kerätään varovasti poronsarvista tehdyillä välineillä.
Nykypäivänä pettu on enemmänkin harvinainen, metsänmakuinen herkku. Se muistuttaa siitä, miten taitavasti vanhemmat sukupolvet osasivat hyödyntää luonnon antimia.
Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ja MÁHTTUT-hankkeen tavoitteena on tallentaa näitä vanhoja perinteitä.
Pettu on esimerkki kestävästä ruokakulttuurista, jossa mikään ei mennyt hukkaan.
Pettukurssin opettaja Irja Jefremoff kertoo, miten opiskelijat ovat suhtautuneet petun syömiseen:
Pettu valmistetaan männyn kuoren alla olevasta nilakerroksesta.
Pettu tulee kerätä alkukesästä, jolloin nilakerros irtoaa helpommin.
Kaarnan irroittamisessa täytyy olla varovainen: nilakerros on todella herkkä.
Kurssilla opetellaan irroittamaan nilakerros mahdollisimman varovaisesti.
Puolustusvoimien kouluttaja Jussi aikoo hyödyntää kurssilla oppimaansa työssään.
Hän aikoo opettaa varusmiehille luonnon ruoka-aineiden hyödyntämistä ja petun keruu on hyvä lisä siihen.
Työnsä vuoksi hän ei voi esiintyä koko nimellään.
Pettu kuivatetaan tuulessa, jonka jälkeen pettulevy paahdetaan. Paahtamisen voi tehdä perinteisesti avotulella tai kotona liedellä.
– Paahtaminen on hyvin nopea toimenpide. Sitä ei saa paahtaa tumman ruskeaksi, vaan sen täytyy olla kauniin vaaleanruskea, jolloin se on vielä hyvän makuinenkin, kertoo kurssin opettaja Irja Jefremoff.
Perinteisesti jauhaminen on tapahtunut poron sarvesta tehdyllä petkeleellä porontaljan kesipuolella eli karvattomalla kuivalla puolella. Nykypäivänä tavallinen lihamylly jauhaa petun karkeaksi jauhoksi.
Yksinkertainen raaka-aine oli tärkeä osa saamelaisten ravintoa pohjoisissa olosuhteissa, jossa kasviksia ei paljon viljelty.
– Inarinsaamelaiset ja kolttasaamelaisethan ovat käyttäneet ihan ympäri vuoden pettujauhoa. Tunturissa, jossa ei mänty kasva samalla tavalla, niin tunturiseudulla asuvat pohjoissaamelaiset olivat usein tyytyväisiä, jos saivat mäntyalueelta lahjaksi pettujauhoa, kertoo Jefremoff.