Metan palveluissa häiriöitä: Facebookissa ja Instagramissa ongelmia

Käyttäjillä on ollut vaikeuksia päästä kirjautumaan palveluihin.

Sosiaalisen median symboleita älypuhelimen näytöllä.
Metan palveluissa on havaittu häiriöitä. Kuva: AOP

Metan palveluissa havaittiin paljon häiriöitä perjantaina iltapäivällä. Häiriöt ovat koskeneet ainakin Facebookia ja Instagramia.

Ennen ilta-kahdeksaa Downdetectorin mukaan Facebookin häiriöt olivat jo vähentyneet.

Käyttäjät ja uutissivustot ovat kertoneet häiriöistä esimerkiksi X:ssä.

Käyttäjiä on kirjattu palvelusta ulos eivätkä he ole päässeet enää kirjautumaan takaisin palveluun, kertoo esimerkiksi The Independent-lehti.

Käyttäjät ovat saaneet ruudulle virheilmoituksia.

Andy Stone Metan viestinnästä kirjoitti X:ssä, että yhtiössä ollaan tietoisia siitä, että ihmisillä on tällä hetkellä vaikeuksia päästä palveluihin.

– Työskentelemme asian parissa, hän kirjoittaa.

New York Post kertoo, että tilanne toi kävijäpiikin myös palveluiden häiriöistä kertovalle Downdetector-sivulle.