Etelä-Afrikka on lähettänyt kotiin lähes 3 000 ulkomaalaista viikossa

Etelä-Afrikan työttömyys on kasvussa. Ilmapiiri on muuttunut aiempaa ulkomaalaisvastaisemmaksi.

Etelä-Afrikka on kotiuttanut 2 745 ulkomaalaista viikon aikana.

Kotiutukset ovat osa presidentti Cyril Ramaphosan toimia laittoman maahanmuuton kitkemiseksi.

Etelä-Afrikka on maanosan suurimpia talouksia. Maahan tulee sekä laillisesti että laittomasti joukoittain siirtolaisia eri puolilta Afrikkaa.

Etelä-Afrikan nopeasti kasvava työttömyys on kuitenkin muuttamassa yleistä ilmapiiriä aiempaa ulkomaalaisvastaisemmaksi.

Muualta tulleiden koteja ja yrityksiä on ryövätty ja ihmisiä on pahoinpidelty. Kepein, ruoskin ja kilvin varustautuneet joukkiot ovat marssineet eri puolilla maata ja määränneet ilman oleskelulupaa olevat poistumaan Etelä-Afrikasta tämän kuun loppuun mennessä.

Toukokuussa viisi mosambikilaista kuoli kahakaksi yltyneessä maahanmuuttovastaisessa mielenosoituksessa Mossel Bayssa.

Esimerkiksi Malawin, Nigerian, Ghanan, Zimbabwen ja Mosambikin kansalaisia on poistunut Etelä-Afrikasta vapaaehtoisesti. Hallitukset ovat järjestäneet kotiinkuljetuksia.

Durbanin satamakaupungissa tilapäisellä telttaleirillä majailee noin 7000 Malawin kansalaista. Heitä on alettu tänään kuljettaa busseilla kohti Malawia.

Etelä-Afrikan tilastokeskuksen mukaan Etelä-Afrikassa on noin kolme miljoonaa ulkomaalaista. Heidän osuutensa koko väestöstä on noin viisi prosenttia.

AFP