Kauppakeskus Jumbossa Vantaalla oli maanantaina iltapäivällä laaja sähkökatkos.
Sähkökatkos vaikutti Stockmannin viereisten ravintoloiden ja liikkeiden toimintaan. Myös Viihdekorttelissa Flamingon kylpylän lähettyvillä sähköt lakkasivat toimimasta.
Jumbon kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaron mukaan sähkökatkos sai valot pimenemään. Joissakin liikkeissä saattoi olla ongelmia maksupäätteiden toiminnassa.
Sähkökatko alkoi hieman kello 13 jälkeen ja kesti 23 minuuttia, Lehtoaro sanoo.
– Tämä oli ikävä sattumus, jolla emme voineet mitään. Onneksi noin pian sähköt saatiin takaisin.
Sähkökatko johtui Vantaan energian sähköverkon viasta. Jumbon keskimmäisessä osassa sähköt toimivat normaalisti. Katkos ei siis vaikuttanut esimerkiksi hypermarkettien toimintaan.
Lehtoaron mukaan sähkökatkosta ei aiheutunut vaaratilanteita, eikä kauppakeskusta tarvinnut tyhjentää. Myöskään laiterikkoja ei aiheutunut.
Jumbon BowlCircus -keilahallissa keilaradat lakkasivat hetkellisesti toimimasta, asiakaspalvelusta kerrotaan.
Myös keilahallin valot pimenivät hetkellisesti. Noin kello 14 aikaan keilahallissa sähköt kuitenkin toimivat jo normaalisti.