Porissa järjestettävä Suomi-areena -keskustelutapahtuma juhlii tällä viikolla 20-vuotista taivaltaan.
Suomi-areena Oy:n toimitusjohtaja Antti Lehtinen arvostaa menneitä vuosia ja pitää vuonna 2006 perustettua tapahtumaa nyt erityisen tärkeänä
Lehtisen mukaan keskustelujen sisältö on tärkeää, mutta hän korostaa myös ihmisten kohtaamisen merkitystä tapahtumassa.
Tapahtumat keskittyvät nyt Etelärantaan
Kokemäenjoen Etelärannassa keskusteluja käydään nyt ensimmäistä kertaa kaikkiaan neljällä lavalla.
Tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin keskustassa keskusteluja järjestetään enää yhdellä lavalla.
Keskustan yrittäjät odottavat muutoksen vaikutuksia. Lehtinen perustelee muutosta saadulla palautteella.
– Porilaiset ja ulkopaikkakuntalaiset ovat toivoneet ranta-alueen parempaa käyttöä, ja toiveisiin vastataan, Lehtinen sanoo.
Yritysjohtajat ja päättäjät pitävät kiinni lomistaan
Suomi-areena järjestettiin aiemmin heinäkuussa samaan aikaan Pori Jazzin kanssa, mikä aiheutti majoitusongelmia.
– Paluuta entiseen ei haikailla. Suomi-areenan yhteistyökumppanien, yritysjohtajien ja poliittisten päättäjien saaminen Poriin ei olisi heinäkuussa edes mahdollista, toteaa Lehtinen.
Suhtautuminen työkulttuuriin on muuttunut myös eduskunnassa. Heinäkuu on monelle lomakuukausi, ja kansanedustajatkin haluavat pitää siitä kiinni.