Tämä on Lionel Messin maailma, ja me kaikki elämme siinä edelleen, kirjoitti The New York Timesin arvostettu urheilusivusto The Athletic.
Ennen MM-kisoja ympäri jalkapallomaailman spekuloitiin, millaisiin MM-kisoihin 38-vuotias Messi vielä kykenee.
Ensinäytös oli häikäisevä.
Messi huipensi supertähtien yön. Kun Kylian Mbappé ja Erling Haaland olivat ensin kumpikin tehneet kaksi maalia ja johdattaneet Ranskan sekä Norjan voittoihin, oli Messin vuoro. Hän takoi kolme maalia, kun Argentiina löi Algerian 3–0.
Historiallisella näytöksellään ja uransa ensimmäisellä MM-hattutempulla Messi rikkoi lukuisia ennätyksiä.
Messin supersuoritus on saanut luonnollisesti Argentiinan median sekaisin. Olé-sivustolla maalaillaan, kuinka Messin valtakaudella Argentiina on kokenut viisi eri presidenttiä ja taloudellista tuskaa, mutta jalkapalloikoni on nero, joka ei koskaan petä.
Sama lehti on kerännyt sivustolleen maailman median reaktioita Messistä ja iloitsee, miten Messiä hehkutetaan jopa Cristiano Ronaldon kotimaassa Portugalissa.
– Kaikki, mitä koen nyt, on bonusta. Olen ollut onnekas saavuttaessani kaikki unelmani – tai jopa enemmän kuin koskaan unelmoin saavuttavani – ammatillisesti sekä henkilökohtaisesti, Messi tunnelmoi.
Suuria tunteitakin koettiin. Messi näytti harvinaisen avoimesti niitä jo kesken ottelun, kun hänen silmissään oli kyyneliä avausmaalinsa jälkeen.
Myös Argentiinan päävalmentaja Lionel Scaloni herkistyi ja kyynelehti, kun Messi otettiin vaihtoon valtavien suosionosoitusten saattelemana Kansas Cityn stadionilla.
Scaloni kuvaili, kuinka Argentiinan pelaajat näkevät Messin samaan aikaan jumalana sekä oman lähiönsä poikana.
– En kykene selittämään hänen vaikutustaan. Se täytyy itse kokea, millaista on jo hänen lähellään oleminen.
Scaloni ei ollut lopulta edes kovin yllättynyt siitä, miten Messi MM-turnauksensa avasi.
– Hän on tehnyt tätä 20 vuotta. Jalkapalloa katsovat ihmiset haluavat nähdä hänet. Eivät vain argentiinalaiset. Tuloksen lisäksi meidän on nautittava hänestä. Se, mitä hän välittää maailmalle, on uskomatonta.
Argentiinan keskikenttäpelaaja Alexis Mac Allister otti kantaa niihin spekulaatioihin, olisiko Argentiina jo parempi ilman Messiä.
– Tänään kävi selväksi, että Leo on kaikkein tärkein pelaajamme ja että meidän on rakennettava joukkue hänen ympärilleen niin, että hän tuntee olonsa mukavaksi.
Messin näytöstä ehti kommentoimaan myös Haaland, jonka julkaisu on huvittanut ja ilostuttanut sosiaalisessa mediassa.
Haaland nimittäin julkaisi selfien lentokoneesta, kun Norjan joukkue oli lähtenyt oman ottelunsa jälkeen Bostonista. ”Messi is a madman”, Haaland kirjoitti kuvansa oheen.
Olisiko Lionel Messin pitänyt saada punainen kortti?
Messin huikeassa näytöksessä oli kuitenkin karu sivujuonne. Olisiko Messin pitänyt saada punainen kortti jo ensimmäisen maalinsa jälkeen?
Kun puoli tuntia oli pelattu, Messi taklasi nappulat edellä takaapäin Algerian kapteenia Aissa Mandia pohkeeseen. Puolalainen erotuomari Szymon Marciniak antoi tilanteesta vain vapaapotkun, ei siis edes keltaista korttia.
The Athleticissa pohdittiin, että tilanne oli outo, eikä Messillä ollut juuri mahdollisuutta riistää palloa siitä suunnasta.
– Tuollainen hyökkäys nappulat korkealla tuntui käsittämättömältä, ja etenkin vaaralliselta. Erityiskohtelua? Ainakin lepsua tuomarointia. Keltainen kortti olisi ollut odotetuin lopputulos, toisena vaihtoehtona punainen kortti.
ESPN:n studiossa asiantuntijat, ex-huippupelaajat Ale Moreno ja Nedum Onuoha olivat sitä mieltä, että tilanne oli punaisen kortin arvoinen. Onuohan mielestä sen näki myös Messin huolestuneesta reaktiosta taklauksensa jälkeen.
Morenon linjaukset olivat vielä suoraviivaisempia:
– 100-prosenttinen punainen kortti, Moreno linjasi ja alkoi sitten puhua supertähtien saamasta erityiskohtelusta sekä siitä, kuinka Fifa-pomo Gianni Infantino myhäili katsomossa, kun Messi takoi maaleja.
– Se näytti pahalta taklaukselta livenä. Se näytti hidastuksissa pahalta. Jonkun olisi pitänyt reagoida. Miksi erotuomaria ei pyydetty VAR-ruudulle? Niin paljon kuin rakastankin Messiä, se oli tökerö taklaus ja sen olisi pitänyt olla punainen kortti.
Asiaa puitiin myös Ylen studiossa aamulla.
– Tuo on törkeä. Kyllä sanon, että jos selässä lukisi jotain muuta kuin Messi, tuosta olisi voinut hyvin heilahtaa punainen. En tiedä, mitä Messi ajattelee, aivan turha tilanne toimia tuolla tavalla, Paulus Arajuuri latasi.
Asiantuntija Hanna Ruohomaa pohti laajemmin, miten tuomaritoiminta on herättänyt kysymyksiä näissä kisoissa. Suomen aikaa viime yönä nähtiin toinenkin kohutilanne, kun Mbappé ei saanut rangaistuspotkua, vaikka tilanne vaikutti selvältä kampitukselta.
Asia puhutti myös Ylen tuoreessa Koppi-videocastin jaksossa. Erkka V. Lehtola luki ääneen eräältä huipputuomarilta saamansa viestin.
– Luen tästä yhden suoran lainauksen. Jalkapohja edellä tuleva kontakti, joka osuu ylös. Ei toteudu täydellä voimalla tai selkeällä painamisella, mutta lähtökohta on selvästi punaisen kortin puolella.
Katso tuorein Koppi-videocastin jakso alta tai Yle Areenassa. Aiheena supertähtien yö: Mbappé ja Haaland avasivat kisaurakkansa vahvasti, mutta yön ykkönen oli Messi.