Syyttäjän mukaan 23-vuotias mies murhasi isänsä Kiuruvedellä viime maaliskuussa.
Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta. Isä kuoli kotonaan pojan ampumaan ilmakiväärin luotiin. Vainaja löytyi traktoritallista.
Mies kiistää syyllistyneensä tahalliseen henkirikokseen eli murhaan tai tappoon. Hän myöntää aiheuttaneensa isänsä kuoleman törkeällä huolimattomuudella. Poika katsoo syyllistyneensä törkeään kuolemantuottamukseen.
Syyttäjä: Poika ampui isäänsä niskaan
Syyttäjän mukaan henkirikos oli tehty vakaasti harkiten ja erityisen raa´alla tai julmalla tavalla. Syyttäjä katsoo, että poika oli ampunut isäänsä teloitustyylisesti lähietäisyydeltä niskaan.
Haastehakemuksessa syyttäjä toteaa, että epäilty on suunnitellut tekoaan, punninnut eri toteutustapoja, selvitellyt mitä tapahtuu ihmisen kuollessa kotiinsa ja ihmisen polttaessa itsensä.
Syyttäjän mukaan poika oli tapahtumapäivän aamuna käynyt isänsä luona ja pyrkinyt sytyttämään siellä tulipalon tai aiheuttamaan ainakin häkävaaran. Kun tämä ei onnistunut, poika ampui isäänsä.
Syyttäjä katsoo, että poika päätyi ratkaisuun rahavaikeuksien takia. Syyttäjän näkemyksen mukaan poika esimerkiksi yritti peitellä teolla isänsä raha-asioiden hoitamiseen liittyneitä epäkohtia ja väärinkäytöksiä.
Poika kiistää tahallisuuden
Puolustuksen mukaan pojan isä kuoli, koska poika käsitteli ilmakivääriä huolimattomasti. Poika kiisti suunnitelleensa henkirikosta tai tavoitelleensa teolla taloudellista hyötyä. Syytetty kiisti yrittäneensä sytyttää tulipaloa isänsä kodissa.
Asian käsittely alkoi Pohjois-Savon käräjäoikeudessa Iisalmessa torstaiaamuna.
Itä-Suomen poliisilaitos tiedotti epäillystä henkirikoksesta Kiuruvedellä huhtikuun alussa. Kun epäilty vangittiin, poliisi epäili miestä taposta. Tutkinnan edetessä rikosnimike muuttui murhaksi.
Uhri eli syytetyn isä oli noin 70-vuotias. Vainaja löytyi 19. maaliskuuta asunnostaan Kiuruveden kaupungin taajaman ulkopuolella.
Ylen tietojen mukaan syytetyllä ei ole aikaisempaa rikostaustaa.