Tammerkosken vesivoimala remontoidaan – hintalappu 10 miljoonaa euroa

Tampereella, Tammerkosken keskivaiheilla on tehty sähköä jo vuodesta 1891. Peruskorjaus takaa laitoksen toiminnan vähintään 20 vuodeksi eteenpäin.

Tammerkosken tehdasalue ja Tammerkoski kuvattuna aurinkoisena päivänä.
Voimalaitosrakennus näkyy kuvassa oikealla. Kuva: Sanni Isomäki / Yle

Tammerkosken Keskiputouksen vesivoimalaitos peruskorjataan vuosina 2027–2029.

Tampereen ydinkeskustassa sijaitsevan voimalan peruskorjaus maksaa noin 10 miljoonaa euroa.

Tampereen Energiasta arvioidaan, että investointi takaa laitoksen toiminnan vähintään kahdeksi vuosikymmeneksi eteenpäin.

Perusparannuksessa uusitaan voimalaitoksen sähkö- ja automaatiojärjestelmät. Vesiturbiinit ja generaattorit huolletaan. Samalla voimalan operointia modernisoidaan.

Remontti tehdään niin, että sähköntuotanto ei häiriinny.

Investointi turvaa laitoksen nykyisen energiantuotannon sekä vähentää käyttökatkojen riskiä, Tampereen Energiasta kerrotaan.

Kallis remontti on tarpeen myös siksi, että vesivoimaa voidaan käyttää varmistamaan energiatuotanto tarvittaessa myös tulevaisuuden kriisitilanteissa.

Sinisin valoin koristeltu Tammerkosken voimalaitos, johon on heijastettu myös Pate Mustajärven kasvot.
Voimalaitos ja sen vesiputous valaistaan usein erilaisiin juhliin. Tämän vuoden tammikuussa voimalan seinään heijastettiin joulun pyhinä menehtyneen Pate Mustajärven kuva. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Keskiputouksen vesivoimalaitos on olennainen osa Tammerkosken yli 130 vuotta jatkunutta sähköntuotannon historiaa. Samalla paikalla sijainnut alkuperäinen vesivoimalaitos aloitti sähköntuotannon jo vuonna 1891.

Samaan aikaan kun Keskipadon voimalaa korjataan ja huolletaan, kaupunki leventää voimalan vieressä kulkevan Valssipadonraitin.

Ladataan lomaketta...